Yle­ - kennelin kesyin vahtikoira?

Yle-uutiset-JPG-759x445"Emme salli, että toimittajia vaiennetaan painostamalla”, totesi Ylen uutisten päätoimittaja Atte Jääskeläinen kollegoineen viime maaliskuussa. Nyttemmin lausunto on saanut sarkastisen sivumaun.

Sen jälkeen kun Kansan Uutiset paljasti, että Juha Sipilä (kesk) sukulaisineen on mukana yhtiössä, joka tekee isoja kauppoja valtion tuella hengissä pidetyn Terrafamen kanssa, meno on ollut ylen hurjaa. Pääministeri joutui tunnekuohun valtaan ja julisti epäluottamuslauseen Ylelle, minkä jälkeen Jääskeläinen kielsi tekemästä Sipilä-juttuja ja uhkaili niskottelijoita potkuilla.

Meno on ollut vinhaa ennenkin. Viime maaliskuussa Ylen MOT-ohjelmasta, joka käsitteli pörssiyritysten voittoja, osinkoja ja veronmaksua, leikattiin pois Juha Sipilän omaisuusjärjestelyjä koskeva kohta, koska pääministeri oli suuttunut. Päätöksen teki tuolloinkin Jääskeläinen.

Ylen ja hallituksen vuorovaikutuksella on vieläkin pidemmät perinteet, eikä se rajoitu pääministeriin.

Toukokuussa 2016 iso uutinen oli USA:n armeijan tulo Suomeen sotaharjoituksiin omasta aloitteestaan. Ulkoministeri Timo Soini (pers) ja puolustusministeri Jussi Niinistö (pers) eivät vaivautuneet kertomaan asiasta eduskunnalle. Kun Ylen politiikan erikoistoimittaja Pekka Ervasti huomautti ministerien puuhista blogeissaan (muun muassa täällä ja täällä), ei kestänyt kauankaan, kun hänet irtisanottiin. Asialla oli taas Jääskeläinen.

Marraskuussa 2013 Ylen toimittaja Jaana Kivi kirjoitti EU:n ja USA:n välisistä TTIP-sopimusneuvotteluista jutun, jossa hän toi esille neuvotteluihin liittyvän salailun ja asiantuntijoiden huolen, että sopimus antaisi suuryrityksille vaikutusvaltaa valtioiden lainsäädäntöön. Jutun julkaisun jälkeen silloinen Eurooppa-ministeri Alexander Stubb (kok) kutsui Kiven nuhdeltavaksi.

Kun Kivi jatkoi vapaakauppasopimusten vaikutusten selvittämistä esimerkkinään monikansallinen Monsanto-yhtiö, Kivi kertoo yhtiön lobbarien ottaneen yhteyttä Jääskeläiseen, joka muutti Kiven jutut lobbarien mielen mukaisiksi. Kivi itse sai nuhteet ”väärien” asiantuntijalähteiden käytöstä ja menetti työnsä.

Vuonna 2010 Ylen toimittaja Antero Eerola haastatteli Venäjän parlamentin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaa Konstantin Kosatshevia suomalaisministerien Venäjä-lausunnoista. Haastattelu ei ollut silloisen valtiovarainministerin Jyrki Kataisen (kok) mieleen. Kokoomus otti yhteyttä Yleen, ja Eerola erotettiin sillä varjolla, että hän oli laiminlyönyt tietoturvasta huolehtimisen, kun hänen työtietokoneensa oli varastettu.

Ainakin maallikon silmissä näyttää siltä, että journalistin ohjetta numero 2 tulkitaan Ylen johdossa perin oudolla tavalla. Ohje kuuluu: ”Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille.”

Kaupallinen media, erityisesti Helsingin Sanomat, jolle valtiorahoitteisen Ylen rusikointi on sydämenasia, ottaa tietysti Sipilän ja Ylen sotkusta kaiken ilon irti. Hyvä, että ottaakin, jotta asia saadaan ruodittua pohjia myöten. Sen sijaan kansalaisilla ei ole aihetta iloon.

Jaana Kiven TTIP-kritiikki ja kohtelu jäivät täysin pimentoon useimmissa muissa medioissa (poikkeuksena Kansan Uutiset). Useimmissa kaupallisissa medioissa TTIP-sopimuksesta on kerrottu vain yritysten näkökulmasta ja kritiikittömän positiivisesti. Pekka Ervastin esiin tuoma eduskunnan harhauttaminen tilanteessa, jossa Suomeen tulee vieraan valtion armeija harjoittelemaan sodankäyntiä Suomen naapurivaltiota vastaan, oli Helsingin Sanomien mukaan pelkkä tiedotusongelma.

Yksityinen media tietysti kirjoittaa, mitä ja mistä näkökulmasta haluaa. Juuri siksi Ylen johdon toiminta on pöyristyttävää. Ylen omien eettisten sääntöjen mukaan sen journalismin tulee perustua ”totuudenmukaiseen, olennaiseen ja monipuoliseen tiedonvälitykseen”. Yle myös ”turvaa puolueettomuuden, riippumattomuuden ja luotettavuuden monipuolisella ja ennakkoluulottomalla tiedonhankinnalla ja ottaa huomioon eri näkökulmat”. Nyt Jääskeläinen kumppaneineen on tehnyt kaikkensa, jotta Yle ei erottuisi yksiäänisestä kuorosta.

Kliseisen vertauksen mukaan media on vallan vahtikoira. Journalistin ohjeen numero 1 mukaan taas lukijoilla, kuulijoilla ja katselijoilla on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Atte Jääskeläisen ja muun Ylen johdon kannattaisi kysyä itseltään, onko kumpikaan totta Ylen osalta.

(Kirjoitus on julkaistu myös Kansan Uutisten Sireeni! -blogissa 2.12.2016.)

Suomi on läntinen demokratia – eikä siksi sovi Natoon

Kuva: OCCR (https://www.occrp.org/personoftheyear/2015/index.html)

Tulevan Nato-maan Montenegron pääministeri on maineikas valtiomies.

Joulukuussa 2015 Nato aloitti jäsenyysneuvottelut Montenegron kanssa. Entisestä Jugoslavian tasavallasta on tulossa sotilasliiton 29. jäsenvaltio. Jäsenyys saatetaan lyödä lukkoon Naton Varsovan kokouksessa heinäkuussa.

Moni haluaisi Suomenkin Natoon. Kokoomuksen puheenjohtajan, valtiovarainministeri Alexander Stubbin mukaan Nato on "osa läntistä arvoyhteisöä", johon Suomen tulisi kuulua.

Läntisiä arvoja ei ole kukaan virallisesti määritellyt, mutta yleensä niihin luetaan demokratia, oikeusvaltio ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen. Näiden arvojen näkökulmasta Nato ei ole kovin mairittelevaa seuraa.

Aloitetaan Montenegrosta. Järjestäytynyttä rikollisuutta ja korruptiota tutkiva kansainvälinen toimittajajärjestö OCCRP valitsi Montenegroa vuodesta 1990 hallinneen pääministerin Milo Đukanovićin 2015 "vuoden henkilöksi". Valintaperusteiden mukaan Đukanović on tehnyt maastaan yhden pahimmista korruption ja järjestäytyneen rikollisuuden pesäkkeistä maailmassa. Aiemmin saman tunnustuksen ovat saaneet muun muassa Vladimir Putin ja Azerbaidžanin presidentti Ilham Alijev.

Natoa nämä meriitit eivät hetkauta. Sotilasliiton pääsihteeri Jens Stoltenberg kiitteli puheessaan 2.12.2015 Montenegroa "horjumattomasta sitoutumisesta yhteisiin arvoihimme".

Läntisten arvojen kannalta epäilyttäviä esimerkkejä löytyy myös Naton nykyisistä jäsenmaista.

Puola on ollut Naton jäsen vuodesta 1999. Viime lokakuusta maata on johtanut Laki ja oikeus -puolueen hallitus, joka on rajoittanut tiedotusvälineiden vapautta ja perustuslakituomioistuimen toimivaltaa. EU suunnittelee rankaisutoimia Puolalle, mutta Nato ei ole puuttunut asiaan. Ehkä siksi, että Puolan nykyjohtokin on tiukan Venäjän-vastainen. Se on myös pyytänyt Natoa sijoittamaan ydinaseita Puolan alueelle.

Myös Unkari on Nato-maa. Se on ollut vuodesta 2010 alkaen yksipuoluevaltio, jonka suhtautumista demokratiaan ja ihmisoikeuksiin EU on arvostellut ankarasti. Sekä tiedotusvälineet että oikeuslaitos on alistettu Fidesz-puolueen muodostaman hallituksen valvontaan. Pääministeri Viktor Orbán on kertonut pyrkivänsä eroon liberaalista demokratiasta ja maininnut esikuvikseen muun muassa Kiinan ja Turkin.

Turkki on niin ikään Naton jäsen. Sen presidentti Recep Erdoğan pääsi vuodenvaiheessa otsikoihin kehumalla Hitlerin Saksan hallintojärjestelmää. EU on arvostellut Turkkia myös oikeusvaltioperiaatteiden ja sananvapauden rikkomisesta. Hallituksensa vastaiset mielenosoitukset on tukahdutettu väkivaltaisesti. Turkki käy sotaa omaa kurdivähemmistöään vastaan ja pommittaa myös Syyrian kurdikapinallisia, jotka sotivat ISISiä vastaan.

Turkki on napit vastakkain Venäjän kanssa, mikä ehkä selittää sen, että Natoa eivät ole kiinnostaneet Turkin muut toimet.

Nato on kelpuuttanut jäsenekseen myös Albanian. Eri maiden korruptiota tutkivan Transparency Internationalin raportin mukaan Albania on tässä suhteessa Euroopan pahimpia maita. Niin oikeuslaitoksen, poliisin kuin muidenkin viranomaisten ja poliittisten päättäjien lahjonta on maan tapa. Harva albanialainen myöskään uskoo vaalien rehellisyyteen.

Naton perusta on USA:n asemahti. Yhdysvalloilla on lähes 800 sotilastukikohtaa yli 70 maassa. Suuri osa näistä USA:n kumppaneista (esimerkiksi Saudi-Arabia, Israel tai Georgia) on muun muassa Amnesty Internationalin raporttien perusteella ihmisoikeuksien näkökulmasta yhtä surkeita kuin Venäjän liittolaiset Kazakstan ja Uzbekistan.

Jos Suomi etsii läntistä arvoyhteisöä, on paras pysyä Naton ulkopuolella. Toki Natossa saa olla demokratia, mutta kovin tärkeää se ei ole.

Yhteisiä arvoja kannattaa etsiä mieluummin länsinaapurista. Suurin osa ruotsalaisista vastustaa edelleen maansa liittymistä mihinkään sotilasliittoon. Niin myös suomalaisista.

Kirjoitus on hieman lyhennettynä ja ilman lähdeviitteitä Aamulehdessä 22.1.2016 ja Rauhan Puolesta -lehdessä.

USA:n asevoimat toimivat kaikkialla maailmassa. Liittolaismaiden suhteen se ei ole järin nirso.

USA:n asevoimat toimivat kaikkialla maailmassa. Liittolaismaiden suhteen se ei nirsoile.

Suomettuminen 2.0

Kuva: Järkilehti/Flickr, Creative Commons 2.0

Puolustusministeri Jussi Niinistö (pers) päivitti suomettumispolitiikan.

Kun Neuvostoliiton puolustusministeri Dmitri Ustinov ehdotti vuonna 1978 Suomelle yhteisiä sotaharjoituksia, media kohisi meillä ja muualla. Tapaus näyttäytyi esimerkkinä siitä, miten pieni maa taipuu suuremman tahtoon. Suomesta oli jo tullut pelottava esimerkki. Muun muassa Länsi-Saksan oikeistojohtaja Franz-Josef Strauss oli pelotellut saksalaisia suomettumisella, jos idänsuhteissa ollaan liian pehmeitä.

Pienen maan suurvaltasuhteet ovat taas otsikoissa. Toukokuussa Karjalan lennostoon on tulossa laivueellinen yhdysvaltalaisia F-15-hävittäjiä yhteisiin harjoituksiin Suomen ilmavoimien kanssa. Sitten USA:n panssarit tulevat harjoittelemaan maihinnousua Hankoniemelle, ja kesällä tulevat USA:n myös merivoimat kylään.

Ustinov tuputti vierailua isännän vastahakoisuudesta välittämättä. Myös Yhdysvallat tuppautuu kylään suurvallan elkein.

Kuten vuonna 1978, Suomen valtiojohto valitsi nytkin ensin vaikenemisen. Aluksi hävittäjävierailusta ei vaivauduttu tiedottamaan, koska kyseessä on vain ”pienimuotoinen harjoitus”, kuten puolustusministeriöstä kommentoitiin. Asiasta pidettiin pimennossa muun muassa eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsenet. Panssareiden tulostakin kerrottiin kansanedustajille vasta, kun asiaa erikseen kysyttiin. Siinä vaiheessa harjoitusten mittasuhteet olivat muuttuneet massiivisiksi.

Kun puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mika Kari (sdp) ja Markus Mustajärvi (vas) yrittivät selvittää, kuka ja milloin oli kutsunut USA:n sotaharjoituksiin liittoutumattomaan Suomeen, puolustusministeri Jussi Niinistö (pers) pakoili ja ulkoministeri Timo Soini (pers) ei vastannut mitään. Lopulta Soini myönsi, että Yhdysvallat oli kutsunut itse itsensä kylään.

Kekkosen aikaa on kuvailtu tunkkaiseksi pysähtyneisyyden ajaksi, jolloin päätökset kähmittiin kabineteissa ja saunailloissa. Pääministeri Juha Sipilän hallitus näyttää kierrättäneen kekkoslaisen avoimuuskäsityksen.

Toki aikakausissa on eroja. Kekkoslovakiassa yritettiin kaikin keinoin keksiä tapa torjua vieraan maan armeijan kyläily. Siinä myös onnistuttiin: ajatus yhteisistä sotaharjoituksista hylättiin pian myös Kremlissä.

Soini ja Niinistö - kokoomuksen Alexander Stubbia unohtamatta - sen sijaan toivottavat suurvallan asevoimat tervetulleiksi.

Myös hallituksen alaisen Ulkopoliittisen instituutin tutkija Mika Aaltola kiiruhti kiittelemään, miten mahtavaa on, että USA:n hävittäjät saadaan Suomen maaperälle ja ilmatilaan, ja varoitteli ymmärtämästä väärin ”yhteistoimintaa tärkeän kumppanimaan” kanssa. Vierailun kritisoinnin hän leimasi disinformaatioksi ja propagandaksi.

Neuvostoliiton kanssa Suomella oli ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimus (YYA), jota ei sopinut kritisoida. Nyt tilalle on siis tullut ”yhteistoiminta tärkeän kumppanimaan” kanssa. Sen arvostelu on ”disinformaatiota” eli väärän tiedon levittämistä.

Suomettumisen päivitetty versio kelpaa hyvin myös valtamedialle. Helsingin Sanomien pääkirjoituksen mukaan vierailussa ei ole mitään ihmeellistä, vaan tavoitteena on, että sotilaat voivat kartuttaa osaamistaan ”ilman poliittista latausta”. YYA-Suomessa vieraisiin armeijoihin suhtauduttiin sen verran poliittisesti, että ne pidettiin rajan toisella puolella, vaikka varmasti sotilaat olisivat kartuttaneet osaamistaan neuvostoarmeijankin kanssa harjoittelemalla.

USA:n asevoimat ovat läsnä yli 80 maassa eri puolilla maailmaa. Ne osallistuvat sotatoimiin muun muassa Syyriassa ja Afganistanissa ja ovat välillisesti mukana myös Ukrainan sisällissodassa. Syyriassa ja Ukrainassa vastapuolen taustalla häärii Venäjä.

Lyöttäytyminen sotaa käyvän suurvallan kylkeen on yhtä vastuutonta ja typerää kuin olisi ollut yhteisten sotaharjoitusten pitäminen aikanaan Neuvostoliiton kanssa.

USA:n armeija harjoittelee Suomessa sotaa Venäjää vastaan. Silti ulkoministeri Soinin mukaan yhteisiin sotaharjoituksiin ei liity uhittelua eikä mitään erityistä viestiä Venäjälle . Yhdysvaltalaiset tosin ovat asiasta eri mieltä. Heidän mukaansa Suomi on yhteisillä sotaharjoituksilla nimenomaan pyytämässä USA:ta lähettämään viestin Moskovaan.

Onko perusporvarihallitus ulkoistanut ulkopoliittisen linjansa määrittelyn ”tärkeälle kumppanimaalle”? Näin syvään poliitikot eivät kumartaneet ulkovalloille edes YYA- Suomessa.

PS. Maininta valtiovarainministeri Stubbin näkemyksestä lisätty 23.2.2016. Hänen mielestään Nato ja USA ovat Suomen tärkeimpiä kumppaneita. Kansalaisten kantaa asiaan ei muuten ole kysytty.