Yle­ - kennelin kesyin vahtikoira?

Yle-uutiset-JPG-759x445"Emme salli, että toimittajia vaiennetaan painostamalla”, totesi Ylen uutisten päätoimittaja Atte Jääskeläinen kollegoineen viime maaliskuussa. Nyttemmin lausunto on saanut sarkastisen sivumaun.

Sen jälkeen kun Kansan Uutiset paljasti, että Juha Sipilä (kesk) sukulaisineen on mukana yhtiössä, joka tekee isoja kauppoja valtion tuella hengissä pidetyn Terrafamen kanssa, meno on ollut ylen hurjaa. Pääministeri joutui tunnekuohun valtaan ja julisti epäluottamuslauseen Ylelle, minkä jälkeen Jääskeläinen kielsi tekemästä Sipilä-juttuja ja uhkaili niskottelijoita potkuilla.

Meno on ollut vinhaa ennenkin. Viime maaliskuussa Ylen MOT-ohjelmasta, joka käsitteli pörssiyritysten voittoja, osinkoja ja veronmaksua, leikattiin pois Juha Sipilän omaisuusjärjestelyjä koskeva kohta, koska pääministeri oli suuttunut. Päätöksen teki tuolloinkin Jääskeläinen.

Ylen ja hallituksen vuorovaikutuksella on vieläkin pidemmät perinteet, eikä se rajoitu pääministeriin.

Toukokuussa 2016 iso uutinen oli USA:n armeijan tulo Suomeen sotaharjoituksiin omasta aloitteestaan. Ulkoministeri Timo Soini (pers) ja puolustusministeri Jussi Niinistö (pers) eivät vaivautuneet kertomaan asiasta eduskunnalle. Kun Ylen politiikan erikoistoimittaja Pekka Ervasti huomautti ministerien puuhista blogeissaan (muun muassa täällä ja täällä), ei kestänyt kauankaan, kun hänet irtisanottiin. Asialla oli taas Jääskeläinen.

Marraskuussa 2013 Ylen toimittaja Jaana Kivi kirjoitti EU:n ja USA:n välisistä TTIP-sopimusneuvotteluista jutun, jossa hän toi esille neuvotteluihin liittyvän salailun ja asiantuntijoiden huolen, että sopimus antaisi suuryrityksille vaikutusvaltaa valtioiden lainsäädäntöön. Jutun julkaisun jälkeen silloinen Eurooppa-ministeri Alexander Stubb (kok) kutsui Kiven nuhdeltavaksi.

Kun Kivi jatkoi vapaakauppasopimusten vaikutusten selvittämistä esimerkkinään monikansallinen Monsanto-yhtiö, Kivi kertoo yhtiön lobbarien ottaneen yhteyttä Jääskeläiseen, joka muutti Kiven jutut lobbarien mielen mukaisiksi. Kivi itse sai nuhteet ”väärien” asiantuntijalähteiden käytöstä ja menetti työnsä.

Vuonna 2010 Ylen toimittaja Antero Eerola haastatteli Venäjän parlamentin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaa Konstantin Kosatshevia suomalaisministerien Venäjä-lausunnoista. Haastattelu ei ollut silloisen valtiovarainministerin Jyrki Kataisen (kok) mieleen. Kokoomus otti yhteyttä Yleen, ja Eerola erotettiin sillä varjolla, että hän oli laiminlyönyt tietoturvasta huolehtimisen, kun hänen työtietokoneensa oli varastettu.

Ainakin maallikon silmissä näyttää siltä, että journalistin ohjetta numero 2 tulkitaan Ylen johdossa perin oudolla tavalla. Ohje kuuluu: ”Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille.”

Kaupallinen media, erityisesti Helsingin Sanomat, jolle valtiorahoitteisen Ylen rusikointi on sydämenasia, ottaa tietysti Sipilän ja Ylen sotkusta kaiken ilon irti. Hyvä, että ottaakin, jotta asia saadaan ruodittua pohjia myöten. Sen sijaan kansalaisilla ei ole aihetta iloon.

Jaana Kiven TTIP-kritiikki ja kohtelu jäivät täysin pimentoon useimmissa muissa medioissa (poikkeuksena Kansan Uutiset). Useimmissa kaupallisissa medioissa TTIP-sopimuksesta on kerrottu vain yritysten näkökulmasta ja kritiikittömän positiivisesti. Pekka Ervastin esiin tuoma eduskunnan harhauttaminen tilanteessa, jossa Suomeen tulee vieraan valtion armeija harjoittelemaan sodankäyntiä Suomen naapurivaltiota vastaan, oli Helsingin Sanomien mukaan pelkkä tiedotusongelma.

Yksityinen media tietysti kirjoittaa, mitä ja mistä näkökulmasta haluaa. Juuri siksi Ylen johdon toiminta on pöyristyttävää. Ylen omien eettisten sääntöjen mukaan sen journalismin tulee perustua ”totuudenmukaiseen, olennaiseen ja monipuoliseen tiedonvälitykseen”. Yle myös ”turvaa puolueettomuuden, riippumattomuuden ja luotettavuuden monipuolisella ja ennakkoluulottomalla tiedonhankinnalla ja ottaa huomioon eri näkökulmat”. Nyt Jääskeläinen kumppaneineen on tehnyt kaikkensa, jotta Yle ei erottuisi yksiäänisestä kuorosta.

Kliseisen vertauksen mukaan media on vallan vahtikoira. Journalistin ohjeen numero 1 mukaan taas lukijoilla, kuulijoilla ja katselijoilla on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Atte Jääskeläisen ja muun Ylen johdon kannattaisi kysyä itseltään, onko kumpikaan totta Ylen osalta.

(Kirjoitus on julkaistu myös Kansan Uutisten Sireeni! -blogissa 2.12.2016.)

Suomi on läntinen demokratia – eikä siksi sovi Natoon

Kuva: OCCR (https://www.occrp.org/personoftheyear/2015/index.html)

Tulevan Nato-maan Montenegron pääministeri on maineikas valtiomies.

Joulukuussa 2015 Nato aloitti jäsenyysneuvottelut Montenegron kanssa. Entisestä Jugoslavian tasavallasta on tulossa sotilasliiton 29. jäsenvaltio. Jäsenyys saatetaan lyödä lukkoon Naton Varsovan kokouksessa heinäkuussa.

Moni haluaisi Suomenkin Natoon. Kokoomuksen puheenjohtajan, valtiovarainministeri Alexander Stubbin mukaan Nato on "osa läntistä arvoyhteisöä", johon Suomen tulisi kuulua.

Läntisiä arvoja ei ole kukaan virallisesti määritellyt, mutta yleensä niihin luetaan demokratia, oikeusvaltio ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen. Näiden arvojen näkökulmasta Nato ei ole kovin mairittelevaa seuraa.

Aloitetaan Montenegrosta. Järjestäytynyttä rikollisuutta ja korruptiota tutkiva kansainvälinen toimittajajärjestö OCCRP valitsi Montenegroa vuodesta 1990 hallinneen pääministerin Milo Đukanovićin 2015 "vuoden henkilöksi". Valintaperusteiden mukaan Đukanović on tehnyt maastaan yhden pahimmista korruption ja järjestäytyneen rikollisuuden pesäkkeistä maailmassa. Aiemmin saman tunnustuksen ovat saaneet muun muassa Vladimir Putin ja Azerbaidžanin presidentti Ilham Alijev.

Natoa nämä meriitit eivät hetkauta. Sotilasliiton pääsihteeri Jens Stoltenberg kiitteli puheessaan 2.12.2015 Montenegroa "horjumattomasta sitoutumisesta yhteisiin arvoihimme".

Läntisten arvojen kannalta epäilyttäviä esimerkkejä löytyy myös Naton nykyisistä jäsenmaista.

Puola on ollut Naton jäsen vuodesta 1999. Viime lokakuusta maata on johtanut Laki ja oikeus -puolueen hallitus, joka on rajoittanut tiedotusvälineiden vapautta ja perustuslakituomioistuimen toimivaltaa. EU suunnittelee rankaisutoimia Puolalle, mutta Nato ei ole puuttunut asiaan. Ehkä siksi, että Puolan nykyjohtokin on tiukan Venäjän-vastainen. Se on myös pyytänyt Natoa sijoittamaan ydinaseita Puolan alueelle.

Myös Unkari on Nato-maa. Se on ollut vuodesta 2010 alkaen yksipuoluevaltio, jonka suhtautumista demokratiaan ja ihmisoikeuksiin EU on arvostellut ankarasti. Sekä tiedotusvälineet että oikeuslaitos on alistettu Fidesz-puolueen muodostaman hallituksen valvontaan. Pääministeri Viktor Orbán on kertonut pyrkivänsä eroon liberaalista demokratiasta ja maininnut esikuvikseen muun muassa Kiinan ja Turkin.

Turkki on niin ikään Naton jäsen. Sen presidentti Recep Erdoğan pääsi vuodenvaiheessa otsikoihin kehumalla Hitlerin Saksan hallintojärjestelmää. EU on arvostellut Turkkia myös oikeusvaltioperiaatteiden ja sananvapauden rikkomisesta. Hallituksensa vastaiset mielenosoitukset on tukahdutettu väkivaltaisesti. Turkki käy sotaa omaa kurdivähemmistöään vastaan ja pommittaa myös Syyrian kurdikapinallisia, jotka sotivat ISISiä vastaan.

Turkki on napit vastakkain Venäjän kanssa, mikä ehkä selittää sen, että Natoa eivät ole kiinnostaneet Turkin muut toimet.

Nato on kelpuuttanut jäsenekseen myös Albanian. Eri maiden korruptiota tutkivan Transparency Internationalin raportin mukaan Albania on tässä suhteessa Euroopan pahimpia maita. Niin oikeuslaitoksen, poliisin kuin muidenkin viranomaisten ja poliittisten päättäjien lahjonta on maan tapa. Harva albanialainen myöskään uskoo vaalien rehellisyyteen.

Naton perusta on USA:n asemahti. Yhdysvalloilla on lähes 800 sotilastukikohtaa yli 70 maassa. Suuri osa näistä USA:n kumppaneista (esimerkiksi Saudi-Arabia, Israel tai Georgia) on muun muassa Amnesty Internationalin raporttien perusteella ihmisoikeuksien näkökulmasta yhtä surkeita kuin Venäjän liittolaiset Kazakstan ja Uzbekistan.

Jos Suomi etsii läntistä arvoyhteisöä, on paras pysyä Naton ulkopuolella. Toki Natossa saa olla demokratia, mutta kovin tärkeää se ei ole.

Yhteisiä arvoja kannattaa etsiä mieluummin länsinaapurista. Suurin osa ruotsalaisista vastustaa edelleen maansa liittymistä mihinkään sotilasliittoon. Niin myös suomalaisista.

Kirjoitus on hieman lyhennettynä ja ilman lähdeviitteitä Aamulehdessä 22.1.2016 ja Rauhan Puolesta -lehdessä.

USA:n asevoimat toimivat kaikkialla maailmassa. Liittolaismaiden suhteen se ei ole järin nirso.

USA:n asevoimat toimivat kaikkialla maailmassa. Liittolaismaiden suhteen se ei nirsoile.

Suomettuminen 2.0

Kuva: Järkilehti/Flickr, Creative Commons 2.0

Puolustusministeri Jussi Niinistö (pers) päivitti suomettumispolitiikan.

Kun Neuvostoliiton puolustusministeri Dmitri Ustinov ehdotti vuonna 1978 Suomelle yhteisiä sotaharjoituksia, media kohisi meillä ja muualla. Tapaus näyttäytyi esimerkkinä siitä, miten pieni maa taipuu suuremman tahtoon. Suomesta oli jo tullut pelottava esimerkki. Muun muassa Länsi-Saksan oikeistojohtaja Franz-Josef Strauss oli pelotellut saksalaisia suomettumisella, jos idänsuhteissa ollaan liian pehmeitä.

Pienen maan suurvaltasuhteet ovat taas otsikoissa. Toukokuussa Karjalan lennostoon on tulossa laivueellinen yhdysvaltalaisia F-15-hävittäjiä yhteisiin harjoituksiin Suomen ilmavoimien kanssa. Sitten USA:n panssarit tulevat harjoittelemaan maihinnousua Hankoniemelle, ja kesällä tulevat USA:n myös merivoimat kylään.

Ustinov tuputti vierailua isännän vastahakoisuudesta välittämättä. Myös Yhdysvallat tuppautuu kylään suurvallan elkein.

Kuten vuonna 1978, Suomen valtiojohto valitsi nytkin ensin vaikenemisen. Aluksi hävittäjävierailusta ei vaivauduttu tiedottamaan, koska kyseessä on vain ”pienimuotoinen harjoitus”, kuten puolustusministeriöstä kommentoitiin. Asiasta pidettiin pimennossa muun muassa eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsenet. Panssareiden tulostakin kerrottiin kansanedustajille vasta, kun asiaa erikseen kysyttiin. Siinä vaiheessa harjoitusten mittasuhteet olivat muuttuneet massiivisiksi.

Kun puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mika Kari (sdp) ja Markus Mustajärvi (vas) yrittivät selvittää, kuka ja milloin oli kutsunut USA:n sotaharjoituksiin liittoutumattomaan Suomeen, puolustusministeri Jussi Niinistö (pers) pakoili ja ulkoministeri Timo Soini (pers) ei vastannut mitään. Lopulta Soini myönsi, että Yhdysvallat oli kutsunut itse itsensä kylään.

Kekkosen aikaa on kuvailtu tunkkaiseksi pysähtyneisyyden ajaksi, jolloin päätökset kähmittiin kabineteissa ja saunailloissa. Pääministeri Juha Sipilän hallitus näyttää kierrättäneen kekkoslaisen avoimuuskäsityksen.

Toki aikakausissa on eroja. Kekkoslovakiassa yritettiin kaikin keinoin keksiä tapa torjua vieraan maan armeijan kyläily. Siinä myös onnistuttiin: ajatus yhteisistä sotaharjoituksista hylättiin pian myös Kremlissä.

Soini ja Niinistö - kokoomuksen Alexander Stubbia unohtamatta - sen sijaan toivottavat suurvallan asevoimat tervetulleiksi.

Myös hallituksen alaisen Ulkopoliittisen instituutin tutkija Mika Aaltola kiiruhti kiittelemään, miten mahtavaa on, että USA:n hävittäjät saadaan Suomen maaperälle ja ilmatilaan, ja varoitteli ymmärtämästä väärin ”yhteistoimintaa tärkeän kumppanimaan” kanssa. Vierailun kritisoinnin hän leimasi disinformaatioksi ja propagandaksi.

Neuvostoliiton kanssa Suomella oli ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimus (YYA), jota ei sopinut kritisoida. Nyt tilalle on siis tullut ”yhteistoiminta tärkeän kumppanimaan” kanssa. Sen arvostelu on ”disinformaatiota” eli väärän tiedon levittämistä.

Suomettumisen päivitetty versio kelpaa hyvin myös valtamedialle. Helsingin Sanomien pääkirjoituksen mukaan vierailussa ei ole mitään ihmeellistä, vaan tavoitteena on, että sotilaat voivat kartuttaa osaamistaan ”ilman poliittista latausta”. YYA-Suomessa vieraisiin armeijoihin suhtauduttiin sen verran poliittisesti, että ne pidettiin rajan toisella puolella, vaikka varmasti sotilaat olisivat kartuttaneet osaamistaan neuvostoarmeijankin kanssa harjoittelemalla.

USA:n asevoimat ovat läsnä yli 80 maassa eri puolilla maailmaa. Ne osallistuvat sotatoimiin muun muassa Syyriassa ja Afganistanissa ja ovat välillisesti mukana myös Ukrainan sisällissodassa. Syyriassa ja Ukrainassa vastapuolen taustalla häärii Venäjä.

Lyöttäytyminen sotaa käyvän suurvallan kylkeen on yhtä vastuutonta ja typerää kuin olisi ollut yhteisten sotaharjoitusten pitäminen aikanaan Neuvostoliiton kanssa.

USA:n armeija harjoittelee Suomessa sotaa Venäjää vastaan. Silti ulkoministeri Soinin mukaan yhteisiin sotaharjoituksiin ei liity uhittelua eikä mitään erityistä viestiä Venäjälle . Yhdysvaltalaiset tosin ovat asiasta eri mieltä. Heidän mukaansa Suomi on yhteisillä sotaharjoituksilla nimenomaan pyytämässä USA:ta lähettämään viestin Moskovaan.

Onko perusporvarihallitus ulkoistanut ulkopoliittisen linjansa määrittelyn ”tärkeälle kumppanimaalle”? Näin syvään poliitikot eivät kumartaneet ulkovalloille edes YYA- Suomessa.

PS. Maininta valtiovarainministeri Stubbin näkemyksestä lisätty 23.2.2016. Hänen mielestään Nato ja USA ovat Suomen tärkeimpiä kumppaneita. Kansalaisten kantaa asiaan ei muuten ole kysytty.

Mallia Viron talousihmeestä?

Kuva: Kuvakaappaus (Novasigma)Moni poliitikko tykkää vertailla Suomea muihin maihin. Mallimaat vaihtelevat muodin ja tarpeen mukaan. 1990-luvulla oli suosiossa Uusi-Seelanti ja myöhemmin Irlanti. Nyttemmin näiden vapaan markkinatalouden mannekiinien menestyksestä ei juuri kuule. Sen sijaan varsinkin Suomessa Viro on kovassa huudossa.

Pääministeri Stubbin yrityspoliittinen neuvonantaja Eero Lehti (kok) kehui äskettäin Viroa uudeksi Liechtensteiniksi. Hänen purkauksensa oli jatkoa kokoomusnuorten vuonna 2012 aloittamalle Siirrä yrityksesi Viroon -kampanjalle. Siinä Viro esitetään vastakohtana Suomen byrokraattisuudelle, kovalle verotukselle ja yrittäjäkielteiselle ilmapiirille. Naapurissa kannattaa investoida ja työllistää.

Ilmapiiri lienee makuasia, mutta yritystoiminnan byrokraattisuutta mitannut Maailmanpankin raportti totesi vuonna 2013, että bisneksen teon helppoudessa Suomi on maailman maista sijalla 9. Viro on sijalla 17.

Ainakaan tilastojen valossa työpaikkojen synty ei ole Virossa paljon vilkkaampaa kuin Suomessakaan. Viron tilastokeskuksen raportin mukaan syyskuussa 2014 maassa oli 51 000 työtöntä eli työttömyysaste oli  7,5 %. Suomen työttömyysaste lokakuussa oli 8,9 %. Toisaalta työllisyysaste eli työssä käyvien osuus koko työikäisestä väestöstä oli Virossa 63,9 % eli pienempi kuin Suomessa (68,3 %).

Lisäksi täytyy muistaa, että joka kymmenes työikäinen virolainen on töissä ulkomailla, useimmat Suomessa. Kaikki arviolta 100 000 Suomessa työskentelevää virolaista tuskin ovat tulleet tänne vain siksi, että Suomessa on mukavaa.

Eikä työllistäminen ole Virossa kovin halpaakaan. Työnantajien manaamat palkan sivukulut eli eläke-, työttömyys- ja sairausvakuutusmaksut ovat Virossa 33 % palkasta, Suomessa 24 %. Mutta palkat ovat pienet. Virossa tilastollinen keskipalkka 2013 oli 930 euroa kuukaudessa, mutta monissa ammateissa jäädään alle 600 euroon. Vähimmäispalkka on 390 euroa. Veroja kaikki maksavat 21 % – oli tuloja sitten minimi tai miljoona kuussa.

Investointeja Viro kyllä houkuttelee. Suomalaisiakin yrityksiä on siellä yli 6 000, joista tosin alle puolet toimii aktiivisesti. Suurimmat suomalaisinvestoinnit on tehty suomalaisfirmojen tytäryhtiöihin, joiden markkinat ovat Suomessa. Lisäksi suomalaiset näyttävät suosivan palvelualaa, missä maksukykyisimmät asiakkaat oletettavasti ovat ulkomaisia matkailijoita.

Matkailun lasketaan tuovan Viron talouteen vuonna 2014 2,5 miljardia euroa. Se on 13,7 % Viron bruttokansantuotteesta; Suomessa matkailun osuus on 2,7 %. (Suurin virolaisomisteinen yritys on muuten Tallink, jonka liikevaihto on lähes miljardi euroa.) Kolmesta miljoonasta vuotuisesta Viron-kävijästä suurin osa tulee Suomesta.

Suomalaisyrityksiä houkuttelevat Viroon ennen muuta alhainen verotus ja alhaiset palkat. Tuotot tehdään kuitenkin Suomessa tai suomalaisilla asiakkailla. Yhtälö siis toimii vain, jos Viron palkkataso pysyy alhaalla ja Suomen ylhäällä.

Näyttää siltä, että mallimaa Viron talouden veturi on Suomi, jonka asukkaiden ostovoima on paljolti kokoomusnuorten parjaaman hyvinvointivaltion ansiota.

Itse asiassa Viro toistaa Suomen mallia. 1960- ja 1970-luvulla Suomi ulkoisti lähes puoli miljoonaa työtöntä Ruotsiin. Viro tosin on päivittänyt mallin veronkierrolla ja työntekijöiden halpamyynnillä. Sitäköhän Eero Lehti tarkoitti kehuessaan Viron nousevan uudeksi Liechtensteiniksi?

Toki Virossa on matkimisenkin arvioisia asioita, kuten Tallinnan maksuton joukkoliikenne . Myös terveydenhuollon tietojärjestelmät tuntuvat syntyvän Virossa nopeammin ja halvemmalla, ja kyllä baarin pitäminenkin taitaa oikeasti olla siellä helpompaa.

 

Tiina Pitkänen on kovempi kuin Alexander Stubb

Kuva: norden.org/Magnus Fröderberg (Creative Commons Attribution 2.5 Denmark)EU ja USA neuvottelevat vapaakauppasopimuksesta. Se on hieno asia - ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin (kok) mielestä ainakin.

Stubbin innostus perustuu toisen käden tietoihin. Hän ei nimittäin istu neuvottelupöydässä. Eikä kukaan muukaan suomalainen. Ainoa suomalainen, joka on ollut suoraan osallisena neuvotteluissa, on Tiina Pitkänen. Hän oli kaupan kilpailunäkökulmien asiantuntijana niin sanotussa työpaikkoja ja kasvua käsittelevässä korkean tason työryhmässä, joka valmisteli neuvotteluja. Hän ei edustanut Suomea vaan EU-komission kauppapoliittista pääosastoa.

Varsinaisessa neuvottelijaryhmässä ei ole yhtään suomalaista. Muodollinen neuvotteluosapuoli onkin EU-komissio, joka kuulemma noudattaa Eurooppa-neuvoston - ja sitä kautta jäsenmaiden hallitusten - antamia neuvotteluohjeita. Ohjeita ei ole julkaistu - ”luottamuksellisuussyistä”. Emme siis tiedä, mitä neuvottelijat 500 miljoonan eurooppalaisen nimissä tavoittelevat. Mutta riskejä ei ole, Stubb vakuuttaa.

Ajatus vapaakauppasopimuksesta on vanha. EU-komission mukaan ”virkamiehet, yritykset ja tutkijat”  ovat keskustelleet siitä jo pitkään. Kuka on keskustellut ja kenen aloitteesta? Olisiko ollut hyvä keskustella myös julkisuudessa? Tai vaikka Suomen eduskunnassa?

Vapaakauppasopimuksen tarkoituksena on kuulemma poistaa tarpeettomat kansainvälisen kaupan byrokraattiset esteet, kuten tullit ja sääntely. Näin vienti lähtee vetämään ja työpaikkoja syntyy. Tosin EU-komissio itse  ja myös Stubb myöntävät, että esteitä on nytkin hyvin vähän.

Sopimusta eivät näytä laativan EU ja Yhdysvallat, vaan suuryritykset. Ainakin niitä kuultu hyvin halukkaasti ja herkällä korvalla.

EU-komission neuvottelijat järjestivät tammikuusta 2011 huhtikuuhun 2013 sopimuksen tiimoilta 135 kuulemistilaisuutta (mm. nämä). Niistä 127 oli salaisia. 119 tilaisuudessa kuultiin yritysten ja liike-elämän edunvalvojien edustajia. Suomalaista väriä keskusteluihin näyttävät tuoneen Nokia ja Pekka Pesonen, joka on maataloustuottajien eurooppalaisen lobbausjärjestön COPA-COGECAn pääsihteeri.

Toki myös myös kansalaisjärjestöjä, kuten ammattiyhdistysliikettä ja kuluttaja- ja ympäristöjärjestöjä, on kuultu. Ne pääsivät mukaan ”dialogitilaisuuteen”  16.7.2013 Brysselissä klo 14.30-16.30. Kaksituntiseen vuoropuheluun osallistui 162 (enimmäkseen liike-elämää edustavaa) järjestöä. Laskennallinen aika järjestöä kohti olisi siis ollut hieman alle minuutin. Tosin tilaisuudessa puhui myös 13 EU-komission ja USA:n neuvottelijoiden edustajaa, joten yleisökysymykset lienevät jääneet lyhyemmiksi.

Seuraava vuoropuhelu järjestetään 14.1.2014 kello 14.30-16.30 Brysselissä. Ilmoittautua voi täällä.

Vapaakauppasopimuksen ydin on niin sanottu investointisuoja. Se tarkoittaa sitä, että yhtiöillä on oikeus riitauttaa mikä tahansa EU-maassa (tai USA:ssa tai Kanadassa) tehty poliittinen ja demokraattinen päätös, jos se uhkaa pienentää yrityksen voittoja.

Esimakua samankaltaista vapaakauppasopimuksista on jo saatu: Tupakkavalmistaja Philip Morris vaatii Uruguaylta ja Australialta korvauksia varoitustekstien lisäämisestä tupakka-askeihin. Sähköyhtiö Vattenfall vaatii Saksalta satojen miljoonien eurojen korvauksia siitä, että Saksa on päättänyt luopua ydinvoimasta. Kanadalainen kaivosyhtiö Gabriel Resources uhkaa Romaniaa 1,4 miljardin euron korvausvaatimuksilla, jos siltä evätään kultakaivoksen toimilupa ympäristönsuojelusyistä.

Yritysten ja valtioiden välisiä sopimuskiistoja ei ratkaistaisi oikeudessa vaan salaisessa välimiesmenettelyssä (ICSID) , jonka päätöksestä ei voi valittaa. EU-komission mukaan  tällainen ratkaisu tarvitaan, koska ”vahva kansallinen oikeusjärjestelmä ei aina takaa ulkomaisille investoijille asianmukaista suojaa” ja valtio voi hyväksyä lakeja, jotka heikentävät investointien arvoa. Näin luja luottamus EU-komissiolla on jäsenmaidensa oikeuslaitokseen ja eduskuntaan.

Vanha mutta ajankohtainen vitsi kertoo, että jos EU olisi valtio, sitä ei huolittaisi EU:n jäseneksi, koska se on liian epädemokraattinen. Kaavailtu vapaakauppasopimus ei vähentäisi vitsin paikkansapitävyyttä.

PS. Suomi pitää tärkeänä, että avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen kiinnitetään erityistä huomiota koko neuvottelujen ajan, kertoo ulkoministeriö.