Ei tuhota Eteläpuistoa

Eteläpuistosta on noussut Tampereella iso kuntavaalikysymys. Ne, jotka kannattavat 100 vuotta vanhan puiston umpeenrakentamista, toistavat mantraa, jonka mukaan Eteläpuistossa on puistoa vain nimessä ja alueella on vain ryteikköä ja ruma hiekkakenttä. Todellisuuden voi tarkastaa käymällä paikalla vaikkapa sunnuntaina 2.4. klo 13-15 puiston puolustajien kansanliikkeen järjestämällä puistokävelyllä.

Ranta on kieltämättä päästetty (tarkoituksellisesti?) rappeutumaan, mutta ylätasanteen historiallinen puisto, jonka ideoi Suomen kansallisarkkitehdiksi kutsuttu Carl Ludwig Engel vuonna 1830, on ehta viheralue, josta on yhteys Pyynikin luonnonsuojelualueelle. Rantaan taas on esitetty muun muassa taidemuseota ja veistospuistoa. Se kuulostaa hyvältä. Tärkeintä on, että ranta säilyy kaikkien kaupunkilaisten käytössä.

Kun kaupunki järjesti Eteläpuistosta kansainvälisen arkkitehtikilpailun 2013-2014, kilpailuohjeissa pyydettiin esityksiä 1 300–1 800 asukkaan (52 000–72 000 kerrosneliömetrin) asuintalojen sijoittamisesta alueelle. Kilpailuun tulikin ehdotuksia, joissa asukastavoite saavutettiin ja rantaa kehitettiin puistona.

Kaupunki valitsi kuitenkin kaavoituksen lähtökohdaksi ruotsalaisen Tovatt Architects & Planners -arkkitehtitoimiston Seelake-suunnitelman, jossa kilpailusäännöissä asetettu rakennusmäärä kaksinkertaistettiin. Voittajaksi tuli siis ehdotus, joka ei noudattanut kilpailun sääntöjä.

Kilpailun tuomaristo totesi arvostelupöytäkirjassaan ehdotuksista, että ne ovat ”puistotoimintojen osalta varsin varovaisia”. Seelake-suunnitelmassa se tarkoittaa sitä, että vanhan viheralueen jokainen puu kaadetaan.

Kilpailusääntöjen mukaan uudisrakentamisen tuli ”varmistaa seudullisen viheryhteyden jatkuminen”. On vaikeaa nähdä, miten hävitetty puusto täyttää tämän kriteerin.

Seelake-suunnitelmassa yhdistyvät kaupungin kamreerien ja rakennusyhtiöiden toiveet. Eteläpuisto on keskellä kaupunkia järven rannalla. Sinne voidaan rakentaa kalliita asuntoja, ja kaupunki voi myydä rakennusoikeudet hyvään hintaan. Ja mitä enemmän rantaan rakennetaan, sitä enemmän kaupunki saa rahaa.

Eteläpuiston hävittämistä ajavat ennen kaikkea Tampereen kokoomus mutta myös vihreät ja sosialidemokraatit. Kaavoituksesta vastaavan yhdyskuntalautakunnan vihreä varapuheenjohtaja Jaakko Stenhäll ei näe Eteläpuistossa puistoa lainkaan. Puoluepoliittisesti sitoutumaton Urbaani Tampere -yhdistys, jonka hallituksessa istuu muun muassa vihreiden ja kokoomuksen aktiiveja, on huolissaan lähinnä siitä, rakennetaanko puistoon varmasti kyllin paljon. Myös yhdyskuntalautakunnan puheenjohtaja Pekka Salmi (sdp) kannattaa Seelake-suunnitelmaa.

Eteläpuiston suunnittelukilpailun tuomaristo totesi myös, että kilpailuehdotukset ”eivät pyri tai pysty tuomaan Tamperetta kaupunkiarkkitehtuurin maailmankartalle”. Arvio on turhan vaatimaton. Maailmassa tuskin on monta kaupunkia, jotka olisivat tuhonneet maansa kansallisarkkitehdin luomuksia.

KORJATTU 1.4.2017: Muutettu Urbaani Tampere -yhdistyksen kuvausta. Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton eikä ”vihreitä lähellä oleva” kuten ensin kirjoitin.

Kuva: Cai Melakoski

Tämän puiston olemassaolo on epäselvää osalle Tampereen kaupungin päättäjistä. (Kuva: Cai Melakoski)

7 kommenttia artikkelista “Ei tuhota Eteläpuistoa

  1. Urbaani Tampere on puoluepoliittisesti sitoutumaton.

    ensimmäinen pointti UT:n kannanotossa:

    Viheralueiden ja -reittien käytettävyys, miellyttävyys ja korkea laatu.

    Tämä tulee olemaan tärkein mittari, jolla kaupunkilaiset arvioivat alueen onnistuneisuutta. Alueet on suunniteltava houkutteleviksi ja toiminnallisiksi oleskelu- ja kohtauspaikoiksi, pelkät paljaat nurmikentät eivät riitä. Lisäksi luonnon monimuotoisuus tulee varmistaa.

    • Luonnon monimuotoisutta ryhdytään ilmeisesti rakentamaan, kun vanhasta puustosta on päästy eroon. Viittaan siis tekstissäni tähän kohtaan: "Nykyisen Seelake-suunnitelman tärkeimmät kehityskohteet: Riittävän tehokas rakentaminen. Nykyisessä suunnitelmassa rakentamisen määrä on jotakuinkin riittävä. Uhkana kuitenkin on, että suunnitteluprosessin edetessä rakennusneliöitä pienennetään (...)."

      • Tiedän, mitä kannanotossa lukee. Onneksi kerrosneliömetrejä ei ole liikaa jatkosuunnittelussa poistettu.

        Voisitko silti korjata tuon maininnan "vihreitä lähellä". Se on valhe.

        Urbaani Tampere on puoluepoliittisesti sitoutumaton yhdistys, ja niitä harvoja, jotka järjestivät poikkipoliittisen kuntavaalipaneelin, johon kutsuimme edustajat 11:stä eri ryhmittymästä. 10 heistä oli paikalla.

        Oman asian edistäminen ei hyödy siitä, että levittää perättömyyksiä.

Vastaa käyttäjälle Jouni Sirén Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>