Konnat ja konnien kaverit

NordeaTalousrikollisilla ja verohuijareilla ei juuri ole julkiystäviä, mutta yhteistyökumppaneita löytyy kyllä. Niitä on melkein jokaisessa Suomen kunnassa.

Helsingin Sanomien veroapinajuttua  levitetään verkossa äkäisten kommenttien kera. Suuttumus on ymmärrettävää, sillä veroketkuilu on isoille yrityksille ja rahakkaille yksityishenkilöille todella helppoa. Filunkiyrittäjäksi tekeytynyt Helsingin Sanomien toimittaja Jyri Hänninen paljastaa, miten brittiläinen yritys opastaa ”byrokratiaa” kaihtavaa suomalaista perustamaan postilaatikkoyrityksen Kyprokselle. Toimittaja lähtee kuitenkin suotta merta edemmäs kalaan.

Veronmaksua välttelevän ei tarvitse mennä omaa pankkiaan tai kirjanpitäjäänsä kauemmas. Nordea ja Danske Bank ovat Suomen suurimpia pankkeja, mutta niillä on toimipisteet myös muun muassa Luxemburgissa. Suomalaisten osuus suuriruhtinaskunnan väestöstä lienee sen verran pieni, että  Nordean Luxemburgin-konttorin suomenkielisen henkilökunnan ensisijainen tehtävä tuskin on tarjota paikallisväestölle palkkatilipalveluja tai neuvotella asuntolainan marginaaleista.

Luxemburgin lainsäädäntö on suunniteltu suojelemaan pankkiasiakkaiden rahoja asiakkaiden kotimaan verottajalta. Nordea ja Danske Bank myöntävät itsekin olevansa osa tätä bisnestä. Nordea tarjoaa ”vauraussuunnittelua”, jonka yksi osa koti- ja ulkomaisen verotuksen välttäminen. Danske Bank taas tarjoaa ”verotehokkaita ratkaisuja” asiakkaiden omaisuuden hoitoon. Erityisesti luvataan ottaa huomioon asiakkaan kotimaan verotus.

Vielä härskimpi luku ovat kansainväliset kirjanpitofirmat. KPMG lupaa ”veroratkaisuilla kilpailukykyä”. Pricewaterhouse Coopers eli PWC lupaa apua niin yritysten kuin yksityishenkilöiden veronkiertoon. Myös Ernst & Young avustaa rahakkaita suomalaisia siipeilyssä. Alan neljäs suuri nimi Deloitte lupaa veroketkujen avuksi jopa monitieteellistä lähestystapaa. Tämän nelikon yhteenlaskettu Suomen-liikevaihto oli 2010 yli 290 miljoonaa euroa ja sen avustaman harmaan ja pimeän talouden tuhot varmasti moninkertaiset.

Kiinnostuneille mainittakoon, että näillä Suomen neljällä suurimmalla kirjanpitoyrityksellä on edustus kaikissa suurimmissa kaupungeissa. Toimipisteet ovat keskeisillä paikoilla, ja parkkitilaa löytyy aivan lähettyviltä. Pysäköintimaksutkin varmasti voidaan jalostaa verovähennyskelpoisiksi.

Rehellisyyden nimissä on mainittava, että sekä pankkien että kirjanpitoyritysten harjoittama veronkierron avustaminen on laillista. Niin on muuten toistaiseksi  myös ryöstön valmistelu ja siinä avustaminen.

 

Kunta piffaa

OleskelijaKunnanvaltuustoissa suurimmat taistot käydään silloin, kun pitää päättää kunnallisveron korottamisesta. Aihe kiihottaa mieliä, koska päätös tuntuu omassa kukkarossa. On kuitenkin yllättävän monia kuntalaisia, joille asia on täysin yhdentekevä. He kun eivät maksa kunnallisveroa.

Pienipalkkaisen, 1 600 euroa kuussa ansaitsevan tuloista menee keskimäärin 10,2 % kunnallisveroon. Yli 188 000 euron kuukausituloilla ei tarvitse osallistua kotikuntansa menoihin sentilläkään.

Miljoonatuloiset voivat välttyä kunnallisveron maksamiselta, jos he eivät saa palkkaa, eläkettä tai muuta ansiotuloa, vaan kaikki heidän tienestinsä ovat pääomatuloja, kuten osinkoja tai osakkeiden myyntivoittoja. Pääomatulot on vapautettu kunnallisverosta. Työttömyyskorvauksista sen sijaan kunta saa osansa.

Nollaäyristä nauttivien joukko ei aivan vähäpätöinen. Pelkästään Tampereen seudun kovatuloisimpien listan kärjessä on yli 30 henkilöä, joiden kohdalla ansiotuloina on 0 euroa. (Ja pääkaupunkiseutu on tietysti aivan oma lukunsa.) Heti heidän jälkeensä tulee iso liuta kansalaisia, joilla vuosipalkka on muutamia tuhansia ja pääomatulot satojatuhansia. Kunnallisveroa hekään eivät maksa kuin nimeksi.

Totuuden nimessä täytyy tosin mainita, että pääomatulojen osalta verotiedot eivät vastaa todellisuutta. Tulot voivat olla paljon ilmoitettua suuremmat.

Suomalaiset saivat vuonna 2011 pääomatuloja 7,8 miljardia euroa. Luulisi, että niistä liikenisi osa kunnillekin.  Kaikkein suurituloisimpien vapauttaminen kotikuntansa rahoittamisesta voi tuntua oudolta. Itse asiassa se on käsittämätöntä, kun kuntien talouden ahdinko on lähes päivittäinen uutisaihe. Satojatuhansia tai miljoonia vuodessa ansaitsevat eivät varmaankaan ruuhkauta kunnan terveyskeskuksia, mutta kyllä hekin teitä ja katuvaloja kuluttavat ja pistävät lapsensa kouluun.

Kunnilta vietiin pääomatulojen verotusoikeus vuoden 1993 suuressa verouudistuksessa, jonka Esko Ahon hallitus eli keskusta, kokoomus, rkp ja kristilliset ajoivat läpi. Siinä myös määrättiin, että valtionverotuksessa pääomatuloista maksetaan 25 %:n tasaveroa mutta palkkatulojen veroprosentti nousee tulojen mukana. Vasta tästä vuodesta lähtien pääomaverotukseen on saatu hitunen progressiota (vero on nyt 50 000 euroon asti 30 %, ja sen jälkeen 32 %), mutta kunnat jäävät yhä nuolemaan näppejään.

Uudistuksella oli kuulemma tarkoitus houkutella investointeja laman murjomaan Suomeen. Investointeja odotellaan edelleen , mutta tuloerojen kasvussa päästiin pian maailmanennätysvauhtiin. Meno on niin hurjaa, että taloustieteilijöitäkin jo hirvittää.

Valtion kassaan pääomatuloista sentään saadaan veroja, ja sieltä osa niistä palaa kunnillekin. Toisaalta jos kymmenien miljoonien sijoitustuloista veroprosentti on 30:n kieppeillä, voi palkansaaja, eläkeläinen tai vaikkapa työtön ihmetellä oman verokorttinsa lukemia.

Kukin kohtuuden mukaan. Vai miten se meni?

Miljoonakauppoja sokkona - ketä kiinnostaa?

seenoevilJos kuntalainen joutuu hakemaan toimeentulotukea, sosiaalitoimisto tutkii kaikin keinoin hakijan rahavirrat. Lähtökohtana on epäilys, että tukea tarvitseva ihminen on erärehellinen, ja siksi kunnalla on oikeus kontrolloida häntä.

Yrityksiin sen sijaan ilmeisesti voi luottaa. Kunta (tai valtio) voi maksaa kymmeniä tai satoja miljoonia yrityksille tietämättä, kenen kanssa kauppaa oikeasti käydään ja kenelle rahat päätyvät.

Kun kunta tekee kaupat, tiedetään kyllä, kuka yritystä pykälien mukaan johtaa ja mille tilille hinta maksetaan. Sen sijaan se, kuka yritykset oikeasti omistaa, voi jäädä pimentoon. Esimerkiksi kahden merkittävän suomalaisen rakennusyhtiön, YIT:n ja Lemminkäisen, omistajista valtaosa on erilaisten sijoitusrahastojen tai hallintarekisterin piiloissa.

Hallintarekisteri tarkoittaa sitä, että viranomaiset eivät tiedä, kuka yhtiön osakkeita omistaa, vaan tiedossa on vain esimerkiksi pankki, joka hallinnoi osakkeita omistajan puolesta. YIT:n omistuksesta hallintorekisterissä on yli 20 %, Lemminkäisen reilut 13 %. Kolmas suuri rakentaja NCC, on ruotsalaisen NCC:n tytäryhtiö. Sen omistajista noin 20 % on rahastoja, joiden taustalla olevia olevia henkilöitä on hyvin vaikeaa kaivaa esille.

Oma lukunsa on terveydenhuoltobisnes. Esimerkiksi Tampereen seudulla kasvava Pihlajalinna Oy kertoo mielellään olevansa lääkäriensä oma yritys, vaikka siitä 56,9 % kuuluu Sentica Partners -sijoitusyhtiölle, joka toteaa omistajistaan vain, että he ovat ”pääasiallisesti suomalaisia institutionaalisia sijoittajia sekä eturivin eurooppalaisten rahastojen rahastoja”. Attendo Oy:stä 86 % omistaa IK Investment Partners -sijoitusyhtiö, jonka omistajista ei ota selvää millään (mutta jonka johtajia epäillään törkeästä verovilpistä). Sama koskee Terveystalo Oy:n omistajaa, veroparatiisissa luuraavaa Bridgepoint-sijoitusyhtiöä. Tai Mehiläisen taustalla olevan Ambea AB:n omistavaa Nordic Capitalia.

Mitä väliä tällä on? Kun esimerkiksi Tampereen kaupunki päättää rakennuttaa 72 miljoonan euron parkkiluolan Lemminkäisellä tai ostaa NCC:ltä 22,7 miljoonan euron kannen Keskusareenalle, kuka rahat saa? Kuka tienaa Attendon kunnilta laskuttamista 250 miljoonasta tai Pihlajalinnan 40 miljoonan liikevaihdosta? Jäävi kunnanvaltuutettu tai kaupungin viranhaltija, joka on kenties itse ollut tekemässä hankintapäätöksiä? Talousrikollinen? Entä valtion tasolla? Ministeri?

Nykyisin suomalaisia yrityksiä voivat periaatteessa omistaa hallintarekisterin kautta vain ulkomaiset sijoittajat. Todellisuudet hallintarekisteröidyt omistajat voivat yhtä hyvin olla suomalaisia, jotka ovat antaneet osakkeiden hallinnoinnin ulkomaiselle pankille (tai suomalaisen pankin ulkomaiselle toimipisteelle) kiertääkseen veroja. Ja kyllä niitä kierretäänkin.

Joidenkin mielestä nykymeno on silti liian pliisua. Hallintarekisteri halutaan laajentaa ihan avoimesti koskemaan myös suomalaisia omistajia. (Varoitus: nyt sävy muuttuu osoittelevaksi.) Tätä vaativat Finanssialan keskusliitto ja pörssisijoittajien etujärjestö Pörssisäätiö, joiden asiaa eduskunnassa ajavat kokoomus, keskusta ja rkp ja eduskunnan ulkopuolella näköjään valtiovarainministeriö.

Asian luulisi kiinnostavan myös mediaa ja poliisia. Kun yhtiöiden omistaminen muuttuu nimettömäksi, poliitikkojen ja talouselämän yhteyksien ja mahdollisen korruption tutkiminen vaikeutuu entisestään.

Rehellisellä yrityksellä ei luulisi olevan salattavaa.

 

Yhteiskummallinen yritys

Ruotsalaisen Arena-lehden näkemys voittoa tavoittelevasta terveydenhuollosta (Arena 6/2012).

Ruotsalaisen Arena-lehden näkemys voittoa tavoittelevasta terveydenhuollosta (Arena 6/2012).

Mänttä-Vilppula on 11 000 asukkaan kunta 90 kilometrin päässä Tampereesta. Toisten mielestä se on edelläkävijä. Toisten mielestä kunnan päättäjiä on viilattu linssiin.

Mänttä-Vilppula on ensimmäisenä kuntana Suomessa päättänyt yhtiöittää sosiaali- ja terveyspalvelunsa. Se on perustanut niin sanotun yhteiskunnallisen yrityksen Pihlajalinna Oy:n kanssa. Pihlajalinna, joka on Suomen suurimpia yksityisiä terveysfirmoja, omistaa yhteisyrityksestä 51 prosenttia.

Yhteiskunnallisen yrityksen tarkoitus on määritelmänsä mukaan "ratkaista yhteiskunnallisia ongelmia liiketoiminnan keinoin". Keskeistä on "ihmisen ja luonnon hyvinvointi eikä voitonjako omistajille".

Määritelmä on hämärä. Sen alle mahtuisi vaikka yhden hengen parturi-kampaamo, joka ratkaisee yhteiskunnallisen ongelman eli yrittäjän toimeentulon. Yleensä termillä tehdään ero pelkästään suurinta mahdollista taloudellista voittoa tavoitteleviin yrityksiin.

Pihlajalinna Oy kuitenkin tavoittelee voittoa. Yhteisyrityksen voitosta menee 49 prosenttia kunnalle, kaksi prosenttia hyväntekeväisyyteen ja loput Pihlajalinnalle. Vaikka yli puolet voitosta menee niin sanotusti yhteiseen hyvään, kuvio on kummallinen. Kun yrityksen ainoa asiakas on kunta, voitto voi tulla vain verorahoista.

Kun kyse on palveluista, jotka kunnan tai valtion on lain mukaan pakko järjestää, ja niitä tuottaa voittoa tavoitteleva yritys, syntyy helposti kuvio, jossa veronmaksaja on yksityisen yrityksen lypsylehmä. Kun kuntien sosiaali- ja terveyskulut ovat 20 miljardia vuodessa, ottajia kyllä riittää.

Potilaalle on sama, onko lääkäri tai hoitaja kunnan vai yksityisen palkkalistoilla, kunhan hoito on hyvää. Julkiselle taloudelle se ei ole sama. Monet kunnat ovatkin ottaneet ulkoistettuja palveluja takaisin omaan hoitoonsa juuri säästösyistä.

Monilla pienillä paikkakunnilla on vaikeuksia saada lääkäreitä palkkalistoilleen. Usein kuulee, että kunnalla lääkäri ei saa keskittyä hoitamiseen vaan työaika tuhrautuu byrokratiassa. Myös Pihlajalinna Oy:n perustaja Mikko Wirén sanoo, että yhtiö perustettiin, koska lääkärit halusivat itse vaikuttaa työhönsä.

Herää kysymys, miksi kunnan käytäntöjä ei voida muuttaa niin, että työntekijät voivat vaikuttaa työnsä sisältöön. Miksi ainoa vaihtoehto on yksityinen yritys?

Terveydenhuoltoon on ehdotettu myös kuntien ja hoitohenkilökunnan omistamia osuuskuntia, jotka eivät tavoittelisi voittoa. Riittäisi, että potilaat hoidetaan kunnolla ja henkilökunta saa kohtuullisen palkan. Jos homma hoituu oletettua halvemmalla, ylijäämä pannaan toiminnan kehittämiseen. Osuuskunnissa myös päätöksenteko olisi demokraattisempaa, kun äänivaltaa ei määrää omistus. Terveydenhuollon osuuskuntamallista on kuitenkin julkisessa keskustelussa vaiettu tehokkaasti.

Vai onko kyse sittenkin rahasta? Siltä näyttää. Ainakin Tampereen kauppakamari, jossa Wirén on varapuheenjohtajana, julisti jo vuosia sitten, että terveydenhuollon pitää olla liiketoimintaa siinä, missä muutkin alat.

 

Kiitos, herra pre$id€ntti!

Uhraus

Tasavallan presidentin Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe ja etenkin sitä seurannut kansalaiskeskustelu luovat uskoa ihmiseen ja toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Niinistö, joka vielä valtionvarainministerinä ollessaan ajoi tarmokkaasti hyvätuloisimman prosentin aseman parantamista, ilmoitti tyytyvänsä vuoden 2006 palkkiotasoon ja näin osallistuvansa uhrauksiin kansakunnan talousvaikeuksien voittamiseksi. Aivan perussuomalaiselle palkanleikkauslinjalle presidentti ei sentään lähtisi, mutta reilu kymppitonni kuussa kuulemma on kohtuullinen palkkio. Eikä presidentti jäänyt yksin eleineen. Kansanedustajat, kokoomuksen ryhmä etunenässä, ilmoittivat heti olevansa valmiita leikkaamaan ansioitaan.

Onkohan tämä merkki laajemmasta poliittisen ilmanpiirin muutoksesta? Kun presidenttiä myöten peräänkuulutetaan kohtuutta ja uhrimieltä, kenties kokoomuksessakin jo valmistellaan kevään budjettiriiheen uudenlaista linjaa. Ehkä voisi panna presidentin palkkion verolle.  Kovapalkkaisten, esimerkiksi yli 5 000 euroa kuukaudessa ansaitsevien, palkkaverotus sekin ehkä kestäisi korotuksen. Solidaarisuusveron alarajan voisi laskea vaikkapa 60 000 euroon vuodessa, ja sen voisi ulottaa koskemaan myös pääomatuloja. Varmastikin kokoomustoverit kannustavat palkkamalttiin myös esimerkiksi Tampereen pormestaria.

Kohtuuden ystäviä näyttää löytyvän myös yrittäjäpiireistä ja varsinkin Elinkeinoelämän keskusliitosta EK:sta. Siellä Ilpo Kokkila ilmoitti saman tien lähtevänsä mukaan  talkoisiin. Myös EK:n toimitusjohtaja, entinen elinkeinoministeri Jyri Häkämies on samoilla linjoilla. Hän muistuttaa, että kestävyysvaje lisää paineita verojen korotuksiin.  Ja oikeassahan Häkämies on. Kestävyysvaje on verovaje. Arvatenkin EK:n ajatuspajassa on jo valmistumassa raportti, jossa esitetään pääomaveron muuttamista yhtä progressiiviseksi kuin palkkavero. Tai vaikkapa yli 100 000 euroa vuodessa tienaavien verotuksen kiristämistä. Sillä kun saataisiin ensi alkuun  miljardi yhteiseen kassaan.  Senkin suhteen Häkämies on oikeassa, että työtä ja yrittämistä tarvitaan. Kenties Itellan kyydissä on jo paimenkirje, jossa patistetaan yrityksiä käyttämään vähän isompi siivu työntekijöiden tekemistä voitoista investointeihin, jotka parantavat sitä kuuluisaa kannattavuutta ja kilpailukykyä.

Jään odottamaan kokoomuksen ja EK:n avauksia. Heidänkin etunsa on onnellinen ihminen.