Tiina Pitkänen on kovempi kuin Alexander Stubb

Kuva: norden.org/Magnus Fröderberg (Creative Commons Attribution 2.5 Denmark)EU ja USA neuvottelevat vapaakauppasopimuksesta. Se on hieno asia - ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin (kok) mielestä ainakin.

Stubbin innostus perustuu toisen käden tietoihin. Hän ei nimittäin istu neuvottelupöydässä. Eikä kukaan muukaan suomalainen. Ainoa suomalainen, joka on ollut suoraan osallisena neuvotteluissa, on Tiina Pitkänen. Hän oli kaupan kilpailunäkökulmien asiantuntijana niin sanotussa työpaikkoja ja kasvua käsittelevässä korkean tason työryhmässä, joka valmisteli neuvotteluja. Hän ei edustanut Suomea vaan EU-komission kauppapoliittista pääosastoa.

Varsinaisessa neuvottelijaryhmässä ei ole yhtään suomalaista. Muodollinen neuvotteluosapuoli onkin EU-komissio, joka kuulemma noudattaa Eurooppa-neuvoston - ja sitä kautta jäsenmaiden hallitusten - antamia neuvotteluohjeita. Ohjeita ei ole julkaistu - ”luottamuksellisuussyistä”. Emme siis tiedä, mitä neuvottelijat 500 miljoonan eurooppalaisen nimissä tavoittelevat. Mutta riskejä ei ole, Stubb vakuuttaa.

Ajatus vapaakauppasopimuksesta on vanha. EU-komission mukaan ”virkamiehet, yritykset ja tutkijat”  ovat keskustelleet siitä jo pitkään. Kuka on keskustellut ja kenen aloitteesta? Olisiko ollut hyvä keskustella myös julkisuudessa? Tai vaikka Suomen eduskunnassa?

Vapaakauppasopimuksen tarkoituksena on kuulemma poistaa tarpeettomat kansainvälisen kaupan byrokraattiset esteet, kuten tullit ja sääntely. Näin vienti lähtee vetämään ja työpaikkoja syntyy. Tosin EU-komissio itse  ja myös Stubb myöntävät, että esteitä on nytkin hyvin vähän.

Sopimusta eivät näytä laativan EU ja Yhdysvallat, vaan suuryritykset. Ainakin niitä kuultu hyvin halukkaasti ja herkällä korvalla.

EU-komission neuvottelijat järjestivät tammikuusta 2011 huhtikuuhun 2013 sopimuksen tiimoilta 135 kuulemistilaisuutta (mm. nämä). Niistä 127 oli salaisia. 119 tilaisuudessa kuultiin yritysten ja liike-elämän edunvalvojien edustajia. Suomalaista väriä keskusteluihin näyttävät tuoneen Nokia ja Pekka Pesonen, joka on maataloustuottajien eurooppalaisen lobbausjärjestön COPA-COGECAn pääsihteeri.

Toki myös myös kansalaisjärjestöjä, kuten ammattiyhdistysliikettä ja kuluttaja- ja ympäristöjärjestöjä, on kuultu. Ne pääsivät mukaan ”dialogitilaisuuteen”  16.7.2013 Brysselissä klo 14.30-16.30. Kaksituntiseen vuoropuheluun osallistui 162 (enimmäkseen liike-elämää edustavaa) järjestöä. Laskennallinen aika järjestöä kohti olisi siis ollut hieman alle minuutin. Tosin tilaisuudessa puhui myös 13 EU-komission ja USA:n neuvottelijoiden edustajaa, joten yleisökysymykset lienevät jääneet lyhyemmiksi.

Seuraava vuoropuhelu järjestetään 14.1.2014 kello 14.30-16.30 Brysselissä. Ilmoittautua voi täällä.

Vapaakauppasopimuksen ydin on niin sanottu investointisuoja. Se tarkoittaa sitä, että yhtiöillä on oikeus riitauttaa mikä tahansa EU-maassa (tai USA:ssa tai Kanadassa) tehty poliittinen ja demokraattinen päätös, jos se uhkaa pienentää yrityksen voittoja.

Esimakua samankaltaista vapaakauppasopimuksista on jo saatu: Tupakkavalmistaja Philip Morris vaatii Uruguaylta ja Australialta korvauksia varoitustekstien lisäämisestä tupakka-askeihin. Sähköyhtiö Vattenfall vaatii Saksalta satojen miljoonien eurojen korvauksia siitä, että Saksa on päättänyt luopua ydinvoimasta. Kanadalainen kaivosyhtiö Gabriel Resources uhkaa Romaniaa 1,4 miljardin euron korvausvaatimuksilla, jos siltä evätään kultakaivoksen toimilupa ympäristönsuojelusyistä.

Yritysten ja valtioiden välisiä sopimuskiistoja ei ratkaistaisi oikeudessa vaan salaisessa välimiesmenettelyssä (ICSID) , jonka päätöksestä ei voi valittaa. EU-komission mukaan  tällainen ratkaisu tarvitaan, koska ”vahva kansallinen oikeusjärjestelmä ei aina takaa ulkomaisille investoijille asianmukaista suojaa” ja valtio voi hyväksyä lakeja, jotka heikentävät investointien arvoa. Näin luja luottamus EU-komissiolla on jäsenmaidensa oikeuslaitokseen ja eduskuntaan.

Vanha mutta ajankohtainen vitsi kertoo, että jos EU olisi valtio, sitä ei huolittaisi EU:n jäseneksi, koska se on liian epädemokraattinen. Kaavailtu vapaakauppasopimus ei vähentäisi vitsin paikkansapitävyyttä.

PS. Suomi pitää tärkeänä, että avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen kiinnitetään erityistä huomiota koko neuvottelujen ajan, kertoo ulkoministeriö.

Kuilun partaalta 40 eurolla?

Fool at the edgeVeronkorotus on varmaan pahinta, mitä kuntapoliitikko voi ehdottaa, oli talousahdinko kuinka paha tahansa.

220 000 asukkaan Tampereella talousahdinko tarkoittaa 60 miljoonan euron miinusta vuodessa. Vaje poistuisi lähes kokonaan, jos kunnallisveroa nostettaisiin 1,5 prosenttiyksiköllä, 19:stä 20,5:een.

Korotus olisi niin huima, että kunnan virkamiehet eivät uskalla sitä edes ehdottaa. Tampereella osa kokoomuksen valtuutetuista mieluummin antaisi potkut 500 työntekijälle. Sama ääni kaikuu muun muassa Vantaan persuissa.

Veronkorotus toisi kunnan kassaan 52,5 miljoonaa euroa. Mitä se tarkoittaisi tamperelaisen lompakossa?

Kunnallisvero ei ole yhtä progressiivinen kuin valtionverotus, mutta erilaisten vähennysten ansiosta pienituloiset eivät onneksi maksa yhtä paljon kuin rikkaat. Kun vähennykset huomioidaan, tamperelaisten keskimääräinen kunnallisvero ei olekaan 19 vaan 14,5 prosenttia.

Jos kunnallisveroprosentti nostettaisiin 20,50:een, kokonaisverotus (valtionvero ja kunnallisvero) kiristyisi tulojen mukaan seuraavasti:

1,5 %-yksikön veronkorotuksen vaikutus palkansaajan veroprosenttiin
Palkka/kk Veroprosentin nousu
1000 euroa
4,55 % -> 5,21 %
2000 euroa
15,14 % -> 16,32 %
3000 euroa
22,21 % -> 23,48%
6000 euroa
31,78 % -> 33,15 %

Euroina korotus tarkoittaa tätä:

1,5 %-yksikön veronkorotuksen vaikutus palkansaajan kuukausituloihin
Palkka/kk Lisää veroa/kk
1000 euroa
6,70 euroa
2000 euroa
23,60 euroa
3000 euroa
38,30 euroa
6000 euroa
82,40 euroa

Toisaalta kunnallisvero on siitä kiero, että se koettelee työttömiä ja eläkeläisiä muita kovemmin. Heille korotus merkitsisi tätä:

1,5 %-yksikön veronkorotuksen vaikutus työttömän ja eläkeläisen veroprosenttiin
Työttömyyskorvaus tai eläke/kk Veroprosentin nousu
698 euroa (työmarkkinatuki) 17 % -> 18 %
1600 euroa (ansiosidonnainen työttömyyskorvaus) 22,5 % -> 24 %
1400 euroa (eläke) 14,5 % -> 15,5 %
1,5 %-yksikön veronkorotuksen vaikutus työttömän tai eläkeläisen kuukausituloihin
Työttömyyskorvaus tai eläke/kk Lisää veroa/kk
698 euroa (työmarkkinatuki) 8,25 euroa
1600 euroa (ansiosidonnainen työttömyyskorvaus) 24 euroa
1400 euroa (eläke) 13,70 euroa

3000 euron kuukausipalkalla (joka tilastojen mukaan on suunnilleen suomalaisten keskipalkka) 40 euron veronkorotus tuskin olisi ylitsepääsemätön, ja kuusi tonnia tienaavan pankkitilillä 80 euron lisämenoa ei edes huomaisi. Jos kuilun partaalta päästään 40 eurolla kuussa, onko tuho sittenkään väistämätön?

Vai onko uhraus niin kova, että kannattaa mieluummin lakkauttaa jokin koulu, nuorisotila, päiväkoti, kirjasto tai terveyskeskus? Tinkiä kaikkein köyhimpien toimeentulotuesta? Tai irtisanoa hoitajia tai siivoojia? 60 miljoonan vaje voidaan hoitaa myös leikkaamalla vaikka kaikki tämä.

Työttömän ja eläkeläisen tuloissa korotus tuntuu, mutta taakkaa voitaisiin keventää luopumalla bussilippujen ja muiden maksujen korotuksista tai vaikka lopettamalla terveyskeskusmaksut ja korottomalla toimeentulotukea. Jos halutaan, se on mahdollista.

Mielipidetutkimusten mukaan enemmistö suomalaisista valitsisi mieluummin veronkorotuksen kuin palvelujen heikentämisen. Suopeimmin veroihin suhtautuvat juuri eläkeläiset. Kunnanvaltuutetut (ja lehtien pääkirjoitustoimittajat) eivät vain tunnu uskovan sitä.

Tampereella vajeen loput 7,5 miljoonaa voitaisiin tilkitä säästöillä, sillä turhiakin rahareikiä on.  Esimerkiksi keskittämällä Tampereen kaupungin yksiköiden yhteishankinnat voidaan säästää muutama miljoona. Myös hallinnon byrokratiaa voidaan karsia ja toimintoja järkeistää. Ja perua kalliita ulkoistamisia.

Eivätkä vaihtoehdot lopu tähän. Jos kuntien talous halutaan kuntoon, valtio voi vaikka antaa kunnille oikeuden verottaa myös pääomatuloja, palauttaa varallisuusveron, nostaa pääomaverotuksen samalle viivalle palkkaveron kanssa, korottaa esimerkiksi yli 100 000 vuodessa ansaitsevien veroja...

Näillä keinoilla saataisiin 2,7 miljardia lisää veroja. Ne voisi jakaa kunnille.

 

PS. Korotuksen jälkeen Tampereella olisi muuten yhtä kovat verot kuin nyt naapurikunnassa Lempäälässä, joka on Suomen suurimpia muuttovoittokuntia.

 

Kunnan tilintarkastus – kuin pyromaani palotarkastajana

Wikipedia: Creative Commons Attribution-Share Alike 3.0 UnportedTampereen kaupungin budjetti on lähes 1,4 miljardia euroa vuodessa. Laki vaatii, että ulkopuolinen tilintarkastaja varmistaa, että rahat käytetään ja kirjataan pykälien mukaan. Vuosiksi 2013-2016 tähän hommaan valittiin BDO Audiator Oy. Se on kansainvälisen suurpelurin BDO:n Suomen-konttori.

Brysselissä päämajaansa pitävä BDO International on yksi maailman viidestä suurimmasta kirjanpitoyrityksestä. Se toimii 138 maassa, ja sen liikevaihto on 4,63 miljardia euroa eli yli kolme kertaa niin suuri kuin Tampereen kaupungin.

BDO on todellinen kirjanpidon moniottelija. Samalla kun yhtiön yksi lonkero valvoo, että kuntien verorahat käytetään oikein, toiset lonkerot tekevät kaikkensa, jotta verorahaa kertyisi mahdollisimman vähän.

Tilintarkastuksen ja kirjanpidon ohella BDO:n pääpalveluja on ns. veroneuvonta. Yhtiön palvelupalettiin kuuluvat kaikki juristien keksimät keinot, joilla yritykset ja yksityishenkilöt voivat välttää veronmaksun: siirtohinnoittelu (voittoa tuottava yhtiö piilottaa voittonsa tekemällä kalliita kauppoja omien tytäryhtiöidensä kanssa), veroparatiisijärjestelyt, tullimaksujen kiertäminen, osinkoverojen välttely jne.

Kaikki keinot eivät ole luvallisia. Yhdysvaltalainen talouslehti Forbes kirjoitti 13. kesäkuuta 2012, että BDO:n Yhdysvaltojen-jäsenyhtiö on jäänyt kiinni veropetoksista. Yhtiö tehtaili 200 miljoonan dollarin palkkiota vastaan asiakkaidensa kirjanpitoon 6,5 miljardin dollarin muka-tappiot, joilla asiakkaat välttivät 1,3 miljardin dollarin verot. BDO myönsi kaiken ja lupasi maksaa 50 miljoonaa dollaria sakkoa.

BDO:n jäsenyhtiöitä on myös syytetty asiakkaiden kirjanpitovirheiden peittelystä. Yhdysvaltojen kongressin perustama pörssiyhtiöiden kirjanpitoa valvova elin PCAOB (Public Company Accounting Oversight Board) on huomauttanut BDO-yhtiöiden puuhista mm. Australiassa, Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa ja Meksikossa.

BDO on kuuluisa myös Kanadassa. Siellä se on ollut oikeudessa 300 miljoonan Kanadan dollarin (232 miljoonan euron) verohuijauksesta, jossa BDO ja muut kirjanpitoyritykset ovat neuvoneet asiakkaitaan tekemään verovähennyskelpoisia ”lahjoituksia” lainarahalla.

On paikallaan painottaa, että BDO Audiator Oy on juridisesti muista BDO-yhtiöistä erillinen yritys. Se eikä sen henkilökunta ole syyllistynyt mihinkään laittomuuksiin. Mutta sen emokonsernin meriitit ovat hyytäviä. Tampereen kaupunki valitsi tilintarkastusyhtiön tarjouskilpailulla, jonka BDO Audiator voitti. Kilpailutus meni kaikkien pykälien mukaisesti.

Kunnan tilien tarkistaminen vaatii erityisasiantuntemusta. Sitä BDO Audiatorilla on. Yhtiö nimittäin oli vuoden 2012 loppuun asti  Kuntaliiton omistuksessa. Mahtoiko kuntien edunvalvojaksi itseään kutsuva Kuntaliitto ymmärtää, että yhtiö päätyi osaksi kansainvälistä veronkiertobisnestä pyörittävää konsernia? Konsernia, jonka toiminta on kokonaisuudessaan kaikkea muuta kuin kuntien edun mukaista.

Tilintarkastajaa etsivillä kunnilla ei tunnu olevan valinnanvaraa.  Tampereen kaupungin tarjouspyyntöön vastasi nimittäin BDO:n lisäksi vain kaksi muuta yritystä: KPMG ja PwC eli PricewaterhouseCoopers, jotka molemmat ovat ainakin yhtä ansioituneita kansainvälisessä veronkiertobisneksessä kuin BDO. KPMG on muun muassa myöntänyt syyllistyneensä USA:ssa 11 miljardin dollarin verohuijaukseen. PwC taas on kaupannut esimerkiksi Britanniassa veronkiertomenetelmiä, jotka se on tiennyt lainvastaisiksi. Lisäksi sekä PwC että KPMG ovat saaneet toistuvasti USA:n kirjanpitovalvojalta risuja muista laiminlyönneistään. Vuosina 2009-2012 Tampereen tilit tarkasti KPMG.

Samat maailmanlaajuiset pelurit vastaavat lähes kaikkien Suomen kuntien tilien tarkastuksesta. Vaikka kaikki sujuisi lain kirjaimen mukaan, meno on irvokasta. Tilanne on kuin paloturvallisuussääntöjen noudattamista valvoisi tuhopoltoista tuomittu pyromaani.

Lainsäädännössä, kilpailutussäännöissä tai tarjousmenettelyssä täytyy olla jotakin vialla, jos mukaan pääsevät vain ryvettyneet ylikansalliset konsernit. Voiko olla niin, että kaikki alan osaaminen Suomessa on muutaman yrityksen palkkalistoilla?

 

 

Mitä gallup ei kysy eikä kerro?

http://yle.fi/uutiset/keskusta_suosituin_sdp_romahti/6611647Mielipidemittaukset ovat politiikan uutisoinnin peruskauraa. Juuri nyt keskusta on nousussa ja persuillakin menee hyvin, vaikka puolueen imago onkin huono. Tällaisia tutkimuksia julkaistaan, koska ”sananvapaudessa on kyse ... yksilöiden oikeudesta saada tietää”, kuten mediatalojen omistajien Sanomalehtien liitto kertoi sananvapauden päivänä 3.5.

Gallupeja teettävät yleensä mediatalot. Niissä mitataan puolueiden kannatusta kysymällä kansalaisilta, mitä puoluetta he nyt äänestäisivät. Joskus kysytään myös, miten hallitus on tehnyt työnsä (sekoillen), mikä puolue tekee parasta oppositiopolitiikkaa tai kuka sopisi parhaiten pääministeriksi? Vastauksista on helppo tehdä otsikoita.

Kysymättä jää, miksi vastaajat kannattavat mitäkin puoluetta. Mitkä ovat ne puolueiden teot ja tavoitteet, jotka ovat ratkaisseet vastaajan kannan?

Kannattavatko perussuomalaisten kannattajat lakko-oikeuden kaventamista, yli 60-vuotiaiden palkka-alea ja nuorten palkatonta työvelvollisuutta? Ovatko he samaa mieltä puolueen taloustyöryhmän kanssa siitä, että Suomessa on liian hyvät palkat, liian vaikeaa saada potkut ja ruoalla liian matala arvonlisävero? Ja vastustavatko he perussuomalaisten eduskuntaryhmän tavoin työtekijöiden vuosilomaoikeuksien parantamista?

Entä ratkaisiko keskustan kannattajien päätöksen se, että puolue ajaa palkansaajan kannalta yhtä kieroa osinkoverotusta kuin kokoomus? Kannattavatko he Mari Kiviniemen tavoin hallintarekisteriä, jonka turvin osakeomistukset voidaan tehdä nimettömiksi ja unohtaa veronmaksu kokonaan? Ja miten he suhtautuvat toisen ex-pääministerin Esko Ahon palopuheisiin kansalaisten mielipiteistä ja terveydenhuollon yksityistämisestä?

Luulenpa, että moiset kysymykset olisivat hämmentäneet ison osan vastaajista. Kaikki tuo tieto on saatavilla, mutta harvalla on aikaa ja tarmoa etsiä faktoja, joiden olemassaolosta ei tiedä. Etusivuilla ja lööpeissä puhutaan aivan muusta. Niinpä moni perustaa gallupkantansa ns. valistuneeseen arvaukseen, joka usein pohjautuu mielikuviin. Niitä taas luovat samat mediat, jotka teettävät gallupeja.

Media siis teettää gallupeja, joissa kansa vastaa pinnallisiin kysymyksiin mutu-pohjalta. Onko syynä se, että tiedotusvälineitä ei huvita välittää tietoa vai eikö hankalista kysymyksistä synny helppoja uutisia?

Sananvapauteen kuuluu tietysti sekin, että tiedotusvälineet saavat julkaista, mitä haluavat. Jos ne haluavat tehdä politiikasta viihdeuutisia, siitä vaan.

Veroilla rahoitettavan Yleisradion voisi odottaa toimivan toisin. Osin se toimiikin. Tämänkin vuodatuksen tiedonjyvistä suuri osa löytyy Ylen tarjonnasta. Pääuutisten sävel on kuitenkin sama. Vai onko jollekulle selvinnyt esimerkiksi Ylen tv-uutisista, A-studiosta tai Ajankohtaisesta kakkosesta, minkä puolueiden aikaansaannosta on se, että osinkotuloista ei makseta kunnallisveroa tai että valtio alkoi rahoittaa terveydenhuollon yksityistämistä?

 

Konnat ja konnien kaverit

NordeaTalousrikollisilla ja verohuijareilla ei juuri ole julkiystäviä, mutta yhteistyökumppaneita löytyy kyllä. Niitä on melkein jokaisessa Suomen kunnassa.

Helsingin Sanomien veroapinajuttua  levitetään verkossa äkäisten kommenttien kera. Suuttumus on ymmärrettävää, sillä veroketkuilu on isoille yrityksille ja rahakkaille yksityishenkilöille todella helppoa. Filunkiyrittäjäksi tekeytynyt Helsingin Sanomien toimittaja Jyri Hänninen paljastaa, miten brittiläinen yritys opastaa ”byrokratiaa” kaihtavaa suomalaista perustamaan postilaatikkoyrityksen Kyprokselle. Toimittaja lähtee kuitenkin suotta merta edemmäs kalaan.

Veronmaksua välttelevän ei tarvitse mennä omaa pankkiaan tai kirjanpitäjäänsä kauemmas. Nordea ja Danske Bank ovat Suomen suurimpia pankkeja, mutta niillä on toimipisteet myös muun muassa Luxemburgissa. Suomalaisten osuus suuriruhtinaskunnan väestöstä lienee sen verran pieni, että  Nordean Luxemburgin-konttorin suomenkielisen henkilökunnan ensisijainen tehtävä tuskin on tarjota paikallisväestölle palkkatilipalveluja tai neuvotella asuntolainan marginaaleista.

Luxemburgin lainsäädäntö on suunniteltu suojelemaan pankkiasiakkaiden rahoja asiakkaiden kotimaan verottajalta. Nordea ja Danske Bank myöntävät itsekin olevansa osa tätä bisnestä. Nordea tarjoaa ”vauraussuunnittelua”, jonka yksi osa koti- ja ulkomaisen verotuksen välttäminen. Danske Bank taas tarjoaa ”verotehokkaita ratkaisuja” asiakkaiden omaisuuden hoitoon. Erityisesti luvataan ottaa huomioon asiakkaan kotimaan verotus.

Vielä härskimpi luku ovat kansainväliset kirjanpitofirmat. KPMG lupaa ”veroratkaisuilla kilpailukykyä”. Pricewaterhouse Coopers eli PWC lupaa apua niin yritysten kuin yksityishenkilöiden veronkiertoon. Myös Ernst & Young avustaa rahakkaita suomalaisia siipeilyssä. Alan neljäs suuri nimi Deloitte lupaa veroketkujen avuksi jopa monitieteellistä lähestystapaa. Tämän nelikon yhteenlaskettu Suomen-liikevaihto oli 2010 yli 290 miljoonaa euroa ja sen avustaman harmaan ja pimeän talouden tuhot varmasti moninkertaiset.

Kiinnostuneille mainittakoon, että näillä Suomen neljällä suurimmalla kirjanpitoyrityksellä on edustus kaikissa suurimmissa kaupungeissa. Toimipisteet ovat keskeisillä paikoilla, ja parkkitilaa löytyy aivan lähettyviltä. Pysäköintimaksutkin varmasti voidaan jalostaa verovähennyskelpoisiksi.

Rehellisyyden nimissä on mainittava, että sekä pankkien että kirjanpitoyritysten harjoittama veronkierron avustaminen on laillista. Niin on muuten toistaiseksi  myös ryöstön valmistelu ja siinä avustaminen.

 

Kunta piffaa

OleskelijaKunnanvaltuustoissa suurimmat taistot käydään silloin, kun pitää päättää kunnallisveron korottamisesta. Aihe kiihottaa mieliä, koska päätös tuntuu omassa kukkarossa. On kuitenkin yllättävän monia kuntalaisia, joille asia on täysin yhdentekevä. He kun eivät maksa kunnallisveroa.

Pienipalkkaisen, 1 600 euroa kuussa ansaitsevan tuloista menee keskimäärin 10,2 % kunnallisveroon. Yli 188 000 euron kuukausituloilla ei tarvitse osallistua kotikuntansa menoihin sentilläkään.

Miljoonatuloiset voivat välttyä kunnallisveron maksamiselta, jos he eivät saa palkkaa, eläkettä tai muuta ansiotuloa, vaan kaikki heidän tienestinsä ovat pääomatuloja, kuten osinkoja tai osakkeiden myyntivoittoja. Pääomatulot on vapautettu kunnallisverosta. Työttömyyskorvauksista sen sijaan kunta saa osansa.

Nollaäyristä nauttivien joukko ei aivan vähäpätöinen. Pelkästään Tampereen seudun kovatuloisimpien listan kärjessä on yli 30 henkilöä, joiden kohdalla ansiotuloina on 0 euroa. (Ja pääkaupunkiseutu on tietysti aivan oma lukunsa.) Heti heidän jälkeensä tulee iso liuta kansalaisia, joilla vuosipalkka on muutamia tuhansia ja pääomatulot satojatuhansia. Kunnallisveroa hekään eivät maksa kuin nimeksi.

Totuuden nimessä täytyy tosin mainita, että pääomatulojen osalta verotiedot eivät vastaa todellisuutta. Tulot voivat olla paljon ilmoitettua suuremmat.

Suomalaiset saivat vuonna 2011 pääomatuloja 7,8 miljardia euroa. Luulisi, että niistä liikenisi osa kunnillekin.  Kaikkein suurituloisimpien vapauttaminen kotikuntansa rahoittamisesta voi tuntua oudolta. Itse asiassa se on käsittämätöntä, kun kuntien talouden ahdinko on lähes päivittäinen uutisaihe. Satojatuhansia tai miljoonia vuodessa ansaitsevat eivät varmaankaan ruuhkauta kunnan terveyskeskuksia, mutta kyllä hekin teitä ja katuvaloja kuluttavat ja pistävät lapsensa kouluun.

Kunnilta vietiin pääomatulojen verotusoikeus vuoden 1993 suuressa verouudistuksessa, jonka Esko Ahon hallitus eli keskusta, kokoomus, rkp ja kristilliset ajoivat läpi. Siinä myös määrättiin, että valtionverotuksessa pääomatuloista maksetaan 25 %:n tasaveroa mutta palkkatulojen veroprosentti nousee tulojen mukana. Vasta tästä vuodesta lähtien pääomaverotukseen on saatu hitunen progressiota (vero on nyt 50 000 euroon asti 30 %, ja sen jälkeen 32 %), mutta kunnat jäävät yhä nuolemaan näppejään.

Uudistuksella oli kuulemma tarkoitus houkutella investointeja laman murjomaan Suomeen. Investointeja odotellaan edelleen , mutta tuloerojen kasvussa päästiin pian maailmanennätysvauhtiin. Meno on niin hurjaa, että taloustieteilijöitäkin jo hirvittää.

Valtion kassaan pääomatuloista sentään saadaan veroja, ja sieltä osa niistä palaa kunnillekin. Toisaalta jos kymmenien miljoonien sijoitustuloista veroprosentti on 30:n kieppeillä, voi palkansaaja, eläkeläinen tai vaikkapa työtön ihmetellä oman verokorttinsa lukemia.

Kukin kohtuuden mukaan. Vai miten se meni?

Miljoonakauppoja sokkona - ketä kiinnostaa?

seenoevilJos kuntalainen joutuu hakemaan toimeentulotukea, sosiaalitoimisto tutkii kaikin keinoin hakijan rahavirrat. Lähtökohtana on epäilys, että tukea tarvitseva ihminen on erärehellinen, ja siksi kunnalla on oikeus kontrolloida häntä.

Yrityksiin sen sijaan ilmeisesti voi luottaa. Kunta (tai valtio) voi maksaa kymmeniä tai satoja miljoonia yrityksille tietämättä, kenen kanssa kauppaa oikeasti käydään ja kenelle rahat päätyvät.

Kun kunta tekee kaupat, tiedetään kyllä, kuka yritystä pykälien mukaan johtaa ja mille tilille hinta maksetaan. Sen sijaan se, kuka yritykset oikeasti omistaa, voi jäädä pimentoon. Esimerkiksi kahden merkittävän suomalaisen rakennusyhtiön, YIT:n ja Lemminkäisen, omistajista valtaosa on erilaisten sijoitusrahastojen tai hallintarekisterin piiloissa.

Hallintarekisteri tarkoittaa sitä, että viranomaiset eivät tiedä, kuka yhtiön osakkeita omistaa, vaan tiedossa on vain esimerkiksi pankki, joka hallinnoi osakkeita omistajan puolesta. YIT:n omistuksesta hallintorekisterissä on yli 20 %, Lemminkäisen reilut 13 %. Kolmas suuri rakentaja NCC, on ruotsalaisen NCC:n tytäryhtiö. Sen omistajista noin 20 % on rahastoja, joiden taustalla olevia olevia henkilöitä on hyvin vaikeaa kaivaa esille.

Oma lukunsa on terveydenhuoltobisnes. Esimerkiksi Tampereen seudulla kasvava Pihlajalinna Oy kertoo mielellään olevansa lääkäriensä oma yritys, vaikka siitä 56,9 % kuuluu Sentica Partners -sijoitusyhtiölle, joka toteaa omistajistaan vain, että he ovat ”pääasiallisesti suomalaisia institutionaalisia sijoittajia sekä eturivin eurooppalaisten rahastojen rahastoja”. Attendo Oy:stä 86 % omistaa IK Investment Partners -sijoitusyhtiö, jonka omistajista ei ota selvää millään (mutta jonka johtajia epäillään törkeästä verovilpistä). Sama koskee Terveystalo Oy:n omistajaa, veroparatiisissa luuraavaa Bridgepoint-sijoitusyhtiöä. Tai Mehiläisen taustalla olevan Ambea AB:n omistavaa Nordic Capitalia.

Mitä väliä tällä on? Kun esimerkiksi Tampereen kaupunki päättää rakennuttaa 72 miljoonan euron parkkiluolan Lemminkäisellä tai ostaa NCC:ltä 22,7 miljoonan euron kannen Keskusareenalle, kuka rahat saa? Kuka tienaa Attendon kunnilta laskuttamista 250 miljoonasta tai Pihlajalinnan 40 miljoonan liikevaihdosta? Jäävi kunnanvaltuutettu tai kaupungin viranhaltija, joka on kenties itse ollut tekemässä hankintapäätöksiä? Talousrikollinen? Entä valtion tasolla? Ministeri?

Nykyisin suomalaisia yrityksiä voivat periaatteessa omistaa hallintarekisterin kautta vain ulkomaiset sijoittajat. Todellisuudet hallintarekisteröidyt omistajat voivat yhtä hyvin olla suomalaisia, jotka ovat antaneet osakkeiden hallinnoinnin ulkomaiselle pankille (tai suomalaisen pankin ulkomaiselle toimipisteelle) kiertääkseen veroja. Ja kyllä niitä kierretäänkin.

Joidenkin mielestä nykymeno on silti liian pliisua. Hallintarekisteri halutaan laajentaa ihan avoimesti koskemaan myös suomalaisia omistajia. (Varoitus: nyt sävy muuttuu osoittelevaksi.) Tätä vaativat Finanssialan keskusliitto ja pörssisijoittajien etujärjestö Pörssisäätiö, joiden asiaa eduskunnassa ajavat kokoomus, keskusta ja rkp ja eduskunnan ulkopuolella näköjään valtiovarainministeriö.

Asian luulisi kiinnostavan myös mediaa ja poliisia. Kun yhtiöiden omistaminen muuttuu nimettömäksi, poliitikkojen ja talouselämän yhteyksien ja mahdollisen korruption tutkiminen vaikeutuu entisestään.

Rehellisellä yrityksellä ei luulisi olevan salattavaa.

 

Yhteiskummallinen yritys

Ruotsalaisen Arena-lehden näkemys voittoa tavoittelevasta terveydenhuollosta (Arena 6/2012).

Ruotsalaisen Arena-lehden näkemys voittoa tavoittelevasta terveydenhuollosta (Arena 6/2012).

Mänttä-Vilppula on 11 000 asukkaan kunta 90 kilometrin päässä Tampereesta. Toisten mielestä se on edelläkävijä. Toisten mielestä kunnan päättäjiä on viilattu linssiin.

Mänttä-Vilppula on ensimmäisenä kuntana Suomessa päättänyt yhtiöittää sosiaali- ja terveyspalvelunsa. Se on perustanut niin sanotun yhteiskunnallisen yrityksen Pihlajalinna Oy:n kanssa. Pihlajalinna, joka on Suomen suurimpia yksityisiä terveysfirmoja, omistaa yhteisyrityksestä 51 prosenttia.

Yhteiskunnallisen yrityksen tarkoitus on määritelmänsä mukaan "ratkaista yhteiskunnallisia ongelmia liiketoiminnan keinoin". Keskeistä on "ihmisen ja luonnon hyvinvointi eikä voitonjako omistajille".

Määritelmä on hämärä. Sen alle mahtuisi vaikka yhden hengen parturi-kampaamo, joka ratkaisee yhteiskunnallisen ongelman eli yrittäjän toimeentulon. Yleensä termillä tehdään ero pelkästään suurinta mahdollista taloudellista voittoa tavoitteleviin yrityksiin.

Pihlajalinna Oy kuitenkin tavoittelee voittoa. Yhteisyrityksen voitosta menee 49 prosenttia kunnalle, kaksi prosenttia hyväntekeväisyyteen ja loput Pihlajalinnalle. Vaikka yli puolet voitosta menee niin sanotusti yhteiseen hyvään, kuvio on kummallinen. Kun yrityksen ainoa asiakas on kunta, voitto voi tulla vain verorahoista.

Kun kyse on palveluista, jotka kunnan tai valtion on lain mukaan pakko järjestää, ja niitä tuottaa voittoa tavoitteleva yritys, syntyy helposti kuvio, jossa veronmaksaja on yksityisen yrityksen lypsylehmä. Kun kuntien sosiaali- ja terveyskulut ovat 20 miljardia vuodessa, ottajia kyllä riittää.

Potilaalle on sama, onko lääkäri tai hoitaja kunnan vai yksityisen palkkalistoilla, kunhan hoito on hyvää. Julkiselle taloudelle se ei ole sama. Monet kunnat ovatkin ottaneet ulkoistettuja palveluja takaisin omaan hoitoonsa juuri säästösyistä.

Monilla pienillä paikkakunnilla on vaikeuksia saada lääkäreitä palkkalistoilleen. Usein kuulee, että kunnalla lääkäri ei saa keskittyä hoitamiseen vaan työaika tuhrautuu byrokratiassa. Myös Pihlajalinna Oy:n perustaja Mikko Wirén sanoo, että yhtiö perustettiin, koska lääkärit halusivat itse vaikuttaa työhönsä.

Herää kysymys, miksi kunnan käytäntöjä ei voida muuttaa niin, että työntekijät voivat vaikuttaa työnsä sisältöön. Miksi ainoa vaihtoehto on yksityinen yritys?

Terveydenhuoltoon on ehdotettu myös kuntien ja hoitohenkilökunnan omistamia osuuskuntia, jotka eivät tavoittelisi voittoa. Riittäisi, että potilaat hoidetaan kunnolla ja henkilökunta saa kohtuullisen palkan. Jos homma hoituu oletettua halvemmalla, ylijäämä pannaan toiminnan kehittämiseen. Osuuskunnissa myös päätöksenteko olisi demokraattisempaa, kun äänivaltaa ei määrää omistus. Terveydenhuollon osuuskuntamallista on kuitenkin julkisessa keskustelussa vaiettu tehokkaasti.

Vai onko kyse sittenkin rahasta? Siltä näyttää. Ainakin Tampereen kauppakamari, jossa Wirén on varapuheenjohtajana, julisti jo vuosia sitten, että terveydenhuollon pitää olla liiketoimintaa siinä, missä muutkin alat.

 

Kiitos, herra pre$id€ntti!

Uhraus

Tasavallan presidentin Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe ja etenkin sitä seurannut kansalaiskeskustelu luovat uskoa ihmiseen ja toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Niinistö, joka vielä valtionvarainministerinä ollessaan ajoi tarmokkaasti hyvätuloisimman prosentin aseman parantamista, ilmoitti tyytyvänsä vuoden 2006 palkkiotasoon ja näin osallistuvansa uhrauksiin kansakunnan talousvaikeuksien voittamiseksi. Aivan perussuomalaiselle palkanleikkauslinjalle presidentti ei sentään lähtisi, mutta reilu kymppitonni kuussa kuulemma on kohtuullinen palkkio. Eikä presidentti jäänyt yksin eleineen. Kansanedustajat, kokoomuksen ryhmä etunenässä, ilmoittivat heti olevansa valmiita leikkaamaan ansioitaan.

Onkohan tämä merkki laajemmasta poliittisen ilmanpiirin muutoksesta? Kun presidenttiä myöten peräänkuulutetaan kohtuutta ja uhrimieltä, kenties kokoomuksessakin jo valmistellaan kevään budjettiriiheen uudenlaista linjaa. Ehkä voisi panna presidentin palkkion verolle.  Kovapalkkaisten, esimerkiksi yli 5 000 euroa kuukaudessa ansaitsevien, palkkaverotus sekin ehkä kestäisi korotuksen. Solidaarisuusveron alarajan voisi laskea vaikkapa 60 000 euroon vuodessa, ja sen voisi ulottaa koskemaan myös pääomatuloja. Varmastikin kokoomustoverit kannustavat palkkamalttiin myös esimerkiksi Tampereen pormestaria.

Kohtuuden ystäviä näyttää löytyvän myös yrittäjäpiireistä ja varsinkin Elinkeinoelämän keskusliitosta EK:sta. Siellä Ilpo Kokkila ilmoitti saman tien lähtevänsä mukaan  talkoisiin. Myös EK:n toimitusjohtaja, entinen elinkeinoministeri Jyri Häkämies on samoilla linjoilla. Hän muistuttaa, että kestävyysvaje lisää paineita verojen korotuksiin.  Ja oikeassahan Häkämies on. Kestävyysvaje on verovaje. Arvatenkin EK:n ajatuspajassa on jo valmistumassa raportti, jossa esitetään pääomaveron muuttamista yhtä progressiiviseksi kuin palkkavero. Tai vaikkapa yli 100 000 euroa vuodessa tienaavien verotuksen kiristämistä. Sillä kun saataisiin ensi alkuun  miljardi yhteiseen kassaan.  Senkin suhteen Häkämies on oikeassa, että työtä ja yrittämistä tarvitaan. Kenties Itellan kyydissä on jo paimenkirje, jossa patistetaan yrityksiä käyttämään vähän isompi siivu työntekijöiden tekemistä voitoista investointeihin, jotka parantavat sitä kuuluisaa kannattavuutta ja kilpailukykyä.

Jään odottamaan kokoomuksen ja EK:n avauksia. Heidänkin etunsa on onnellinen ihminen.