Kenelle Suomi ostaa hävittäjät?

Lockheed Martinin Twitter-mainos korostaa, että F-35 on kehitetty ”liittoumasodankäyntiä” silmällä pitäen.

Lockheed Martinin Twitter-mainos korostaa, että F-35 on kehitetty ”liittoumasodankäyntiä” silmällä pitäen.

Suomessa tuntuu vallitsevan laaja yhteisymmärrys siitä, että maamme tarvitsee uudet hävittäjäkoneet Hornetien tilalle. Eduskuntapuolueista vain vasemmistoliitto on kyseenalaistanut konemäärän ja hinnan. Hinta onkin järkyttävä: 7–10 miljardia tai oikeastaan 30–38 miljardia euroa. Silti se ei hirvitä edes Juha Sipilää ja muita leikkauspolitiikan pääpukareita.

Hintahaitari on leveä, mutta halvimmillaankin hävittäjien hankinta ja ylläpito maksaisi veronmaksajille 1,22 miljardia euroa vuodessa 30 vuoden ajan. Se on kaksi kertaa niin paljon kuin valtio käyttää vuodessa opintotukeen, yhtä paljon kuin Suomen teiden kunnossapidon kustannukset ja melkein yhtä paljon kuin puolustusvoimien koko muu budjetti.

Hallitus kertoo hävittäjien hinnaksi 7-10 miljardia. Sillä kyllä saa kaavaillut 64 hävittäjää, mutta päälle tulevat käyttö- ja ylläpitokustannukset, jotka ovat todennäköisesti ainakin 30 miljardia.

Kanada on hankkimassa omien Hornetiensa tilalle 65 yhdysvaltalaisen Lockheed Martinin F-35-hävittäjää. Samaa konetta kaupataan myös Suomelle. Kanadan puolustusministeriö on laskenut, että koneiden käyttö- ja ylläpitokustannukset ovat 30 vuoden ajalta 30 miljardia euroa (eli 462 miljoonaa euroa per kone). Hävittäjävalmistajien arvio on 38 miljardia (585 miljoonaa euroa per kone). Pahimmassa tapauksessa valuuttakurssimuutokset, inflaatio, polttoaineen hinnanvaihtelu ja muut riskitekijät voivat nostaa kustannukset 61 tai 85 miljardiin.

Kuva: kuvakaappaus sivulta https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/05/23/f-35-havittajien-venyva-hintahaitari

Muut Suomelle tarjotut konetyypit tuskin tulevat merkittävästi halvemmaksi.

Armeijan asehankintoja ei meillä  helposti arvostella, sillä puolustusvoimat nauttii Suomessa valtavaa kansan luottamusta. Puolustusvoimat myös lobbaa mediaa ja poliittisia päättäjiä erittäin tehokkaasti niin sanotuilla maanpuolustuskursseilla.

Useimmat suomalaiset luultavasti myös olettavat, että hävittäjiä ollaan hankkimassa kotimaan puolustusta varten. Todellisuus on toinen.

 

Suomi sotimaan maailmalle

Armeijan tehtäviin toki kuuluu Suomen alueen puolustaminen, mutta laki säätää sille myös kansainvälisen kriisinhallinnan tehtäviä ja, jos hallitus saa tahtonsa läpi, ”kansainvälisen avun antamisen”. Sitä varten suomalaiset sotilaat halutaan velvoittaa taistelutehtäviin ulkomailla.

Tänäkin vuonna suomalaissotilaat harjoittelevat sodankäyntiä Albaniassa, Puolassa, Belgiassa, Islannissa ja muualla kaikkiaan 84 kertaa.

Lisäksi Suomi on mukana muun muassa Naton nopean toiminnan joukoissa, ja äskettäin Suomi sopi Britannian kanssa liittyvänsä JEF-joukkoihin (Joint Expeditionary Force), joita voidaan käyttää sotilasoperaatioihin missä päin maailma tahansa ”nopeammin ja joustavammin kuin Naton tai EU:n alaisia taistelujoukkoja”.

Esimerkin siitä, mitä kansainvälinen apu ja kriisinhallinta voi olla, antoi Välimerellä 19.10.-6.11.2015 pidetty Naton Trident Juncture -sotaharjoitus, johon Suomi osallistui Horneteillaan. Harjoitus perustui kuvitteelliseen tilanteeseen, jossa tietty valtio hyökkää naapurinsa kimppuun ja kansainvälinen yhteisö tulee apuun.

Suomi oli siis harjoittelemassa sotaa toista valtiota vastaan. Tällaisesta ulkopoliittisesta linjanvedosta ei juuri ole keskusteltu eduskunnassa tai yhteiskunnassa yleensä. Jos Suomi sitoutuu tällaiseen avunantoon, kansalaisena kiinnostaisi tietää, missä ja millä perusteilla tehdään päätökset siitä, ketä autetaan.

Entinen ulkoministeri Alexander Stubb (kok) olisi halunnut Suomen Hornetit mukaan, kun Naton johtama liittouma pommitti Libyaa 2011. Diktaattori Muammar Gaddafi kyllä saatiin vallasta, mutta hintana oli edelleen jatkuva sisällissota ja kaaos, jonka seurauksena terroristijärjestöt ovat pesiytyneet maahan. USA kosiskeli Suomea myös vuonna 2003 liittymään Irakin sotaan, joka kaatoi Saddam Husseinin, lännen vanhan liittolaisen, mutta johti ainakin 600 000 siviilin kuolemaan ja loi pohjan ISISin nousulle. Esimerkkejä sotilaallisen kriisinratkaisun onnistumisista onkin sitten paljon vaikeampi löytää.

Eduskunnassa tai medioissa ei juuri ole käyty keskustelua siitä, haluammeko sekaantua muiden sotiin. Kun niin sanottu kansainvälinen yhteisö puuttuu johonkin konfliktiin, taustalla on aina suurvaltapolitiikka. Joitakin maita ja kansoja autetaan ja suojellaan, toisia ei.

Ovatko suomalaiset valmiita hyökkäämään esimerkiksi Saudi-Arabiaa vastaan, jotta Jemenin sota saadaan loppumaan. Israeliin, jotta se lopettaisi palestiinalaisalueiden laittoman miehityksen? Kiinaan, jotta Tiibet saisi takaisin itsenäisyytensä? USA:han, jotta se sulkisi laittoman sotilastukikohtansa Guantánamossa Kuubassa. Tai Venäjälle, jotta se palauttaisi Krimin Ukrainalle? Veikkaan, että eivät.

 

Hävittäjät jäsenmaksuna ”samanmielisten” kerhoon

Suomi on siis ilman minkäänlaista keskustelua eduskunnassa tai muualla luvannut sotilaita ja aseita muiden maiden käyttöön. Taka-ajatus on tietysti, että muut maat puolestaan tiukan paikan tullen auttavat Suomea. Tästä hyvästä Suomi on valmis sekaantumaan sotatoimiin vieraissa maissa ja ostamaan kymmenien miljardien hävittäjäkoneet.

Suomen ilmapuolustukseen tuskin tarvittaisiin 64:ää hävittäjää, jos Kanada, jonka pinta-ala on 30 kertaa niin suuri kuin Suomen, selviää 65 koneella. Nato-maa Tanskalla on 27 hävittäjää, joilla se ehtii valvomaan myös Baltian maiden ilmatilaa.

Sotilaatkin myöntävät, ettei hävittäjäkaupoissa ole kysymys Suomen alueen puolustamisesta. Kenraalimajuri Lauri Purasen työryhmän puolustusministeri Jussi Niinistölle laatimassa hävittäjähankintojen esiselvityksessä todetaan, että keskellä lamaa 1992 tehty Hornet-kauppa ”vahvisti Suomen kuulumista läntisten maiden yhteisöön ja mahdollisti turvallisuus- ja kauppapoliittisten suhteiden syventämisen Yhdysvaltoihin ja Länsi-Euroopan maihin”.

Sittemmin suhteita on sen kuin syvennetty: ”Yhteistyöllä edistetään sotilaallista yhteensopivuutta, suorituskykyjen kehittämistä ja rakentamista sekä vahvistetaan valmiuksia osallistua kansainväliseen kriisinhallintaan. Naton standardit ja toimintatavat ovat yhteistoiminnan perustana.”

Tämän yhteistyön osapuolet eivät ole tasavertaisia. Kuten USA:n armeijan Euroopan joukkojen verkkosivuilla todetaan, niiden tehtävänä on ”edistää Yhdysvaltojen strategisia etuja Euroopassa ja Euraasiassa”. Euraasia tarkoittaa tässä yhteydessä lähinnä Ukrainaa ja Venäjää. Tällä hetkellä nämä strategiset edut määrittelee Donald Trump.

Britannian puolustusministerin Michael Fallonin mukaan JEF-joukot yhdistävät ”samanmielisiä maita”, jotka ”auttavat toisiaan”. Joukkoja kuitenkin johtaa suvereenisti entinen siirtomaavalta Britannia, joka on ollut USA:n mukana hyökkäämässä sekä Irakiin että Libyaan ja osallistuu myös Syyrian sisällissotaan. Taas kiinnostaisi, millä perusteilla Suomi ratkaisee, missä sodassa meidän tulee auttaa Britanniaa.

Parasta puolustuspolitiikkaa Suomelle olisi tietysti sotien ehkäisy rauhaa välittämällä ja konflikteja lievittämällä. Heittäytyminen pelinappulaksi suurvaltojen etupiirikiistoissa ja muussa nokittelussa on uhkapeliä. Silti se näyttää olevan hallituksen valinta.

Kaikki sotilaatkaan eivät ole vakuuttuneita nykypolitiikan järkevyydestä. Heidän pelkonsa on, että hävittäjäkaupat ja kansainväliset velvoitteet vievät rahat muulta maanpuolustukselta. Muun muassa ilmatorjunnan tarkastaja eversti Ahti Lappi on esittänyt, että uusia hävittäjiä hankittaisiin vain 12–15 ja keskityttäisiin Suomen alueen ilmatorjunnan ja maavoimien kehittämiseen.

Loput miljardit voisi käyttää vaikka suomalaisten hyvinvoinnin parantamiseen. Sen luulisi olevan upseerienkin mieleen. Onhan eduskunnan puolustusvaliokuntakin todennut, että ”huolestuttavasti lisääntynyt eriarvoistuminen voi uhata yhteiskunnan vakautta ja puolustukselle tärkeää maanpuolustustahtoa”.

(Kirjoitus on julkaistu myös Kansan Uutisten Sireeni!-blogissa.)

Äänestämällä voi tehdä myös hyvää

Kuva: Laura Kotia/Valtioneuvoston kanslia, Gage Skidmore/CC BY-SA 4.0

Kuva: Laura Kotila/Valtioneuvoston kanslia, Gage Skidmore/CC BY-SA 4.0

Äänestäminen olisi kiellettyä, jos sillä oikeasti voisi vaikuttaa. Tällaisia seinäkirjoituksia näkyi takavuosina ympäri Tamperetta. Viimeistään USA:n viimesyksyisten presidentinvaalien jälkeen sutkaus on lakannut naurattamasta.

Kun demokraatit olivat sössineet ehdokasasettelunsa ja äänestäjät valitsivat presidentiksi republikaanien Donald Trumpin, alkoi tapahtua. Heidän äänestyslippunsa todella vaikutti!

Rasistisia törkeyksiä suoltava valtionpäämies on ensi töikseen antanut verohelpotuksia rikkaimmille, vapauttanut suurpankit keinottelemaan ja aikoo romuttaa pienituloisimpien terveydenhuollon. Siinä sivussa hän on päättänyt kiihdyttää ilmastonmuutosta ja korottaa asevarustelumenot uuteen ennätykseen.

Suomessa esimakua Trump-jytkystä oli saatu jo vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Silloin enemmistö suomalaisista äänestäjistä antoi kokoomukselle, keskustalle ja perussuomalaisille mahdollisuuden muodostaa hallituksen. Äänten vaikutus alkoi tuntua heti.

Juha Sipilän (kesk), Alexander Stubbin ja sittemmin Petteri Orpon (kok) ja Timo Soinin (pers) johtama hallitus on vimmaisesti romuttamassa lähes kaikkea sitä, mitä Suomessa on sodan jälkeen saavutettu: sosiaaliturvaa, työttömyysturvaa, työntekijöiden oikeuksia, koulutusta ja päivähoitoa.

Siinä sivussa perusporvarihallitus on pannut Suomea myyntikuntoon. Yhteistä omaisuutta ja palveluja ollaan pistämässä lihoiksi niin kovalla innolla, että ulkomaiset sijoittajat eivät tahdo uskoa onneaan.

9. huhtikuuta on mahdollisuus vaikuttaa äänestämällä toiseen suuntaan. Nyt on mahdollisuus äänestää vaihtoehto sipilöinnille ja trumpisimille.

Kuntavaaleissa valitut kaupunginvaltuutetut päättävät, saako työttömän lapsi olla päivähoidossa niin kuin muutkin, miten monta oppilasta koululuokissa on, onko kouluissa kylliksi henkilökuntaa, missä ja milloin bussit ja ratikat kulkevat ja rakennetaanko Tampereelle asuntoja, joissa ihmisillä on varaa asua.

Kaupunginvaltuusto päättää myös, säilyvätkö Eteläpuisto ja muut rannat ja viheralueet yhteisinä vai muutetaanko ne rakennusyhtiöiden tonttimaaksi, myydäänkö kaupungin sähkölaitos (kuten monet tuntuvat pelkäävän) tai muu yhteinen omaisuus ja tehdäänkö julkiset hankinnat sieltä, mistä halvimmalla saadaan, vai niin, että ne verorahat hyödyttävät paikallista ja suomalaista työllisyyttä.

Tampereen päätöksenteon lähtökohtana pitää olla kaupunkilaisten elämän helpottaminen eikä pakkomielteinen leikkaaminen ja veroäyriin tuijottaminen. Sen sijaan mittarina pitäisi olla asukkaiden hyvinvointi. Hyvinvointi-investoinnit työllisyyteen, kouluihin, kulttuuriin, kohtuuhintaiseen asumiseen, yhteisölliseen tekemiseen ja sosiaali- ja terveyspalveluihin vähentävät eriarvoisuutta ja lisäävät ihmisten osallistumista yhteisten asioiden hoitoon.

Ei tuhota Eteläpuistoa

Eteläpuistosta on noussut Tampereella iso kuntavaalikysymys. Ne, jotka kannattavat 100 vuotta vanhan puiston umpeenrakentamista, toistavat mantraa, jonka mukaan Eteläpuistossa on puistoa vain nimessä ja alueella on vain ryteikköä ja ruma hiekkakenttä. Todellisuuden voi tarkastaa käymällä paikalla vaikkapa sunnuntaina 2.4. klo 13-15 puiston puolustajien kansanliikkeen järjestämällä puistokävelyllä.

Ranta on kieltämättä päästetty (tarkoituksellisesti?) rappeutumaan, mutta ylätasanteen historiallinen puisto, jonka ideoi Suomen kansallisarkkitehdiksi kutsuttu Carl Ludwig Engel vuonna 1830, on ehta viheralue, josta on yhteys Pyynikin luonnonsuojelualueelle. Rantaan taas on esitetty muun muassa taidemuseota ja veistospuistoa. Se kuulostaa hyvältä. Tärkeintä on, että ranta säilyy kaikkien kaupunkilaisten käytössä.

Kun kaupunki järjesti Eteläpuistosta kansainvälisen arkkitehtikilpailun 2013-2014, kilpailuohjeissa pyydettiin esityksiä 1 300–1 800 asukkaan (52 000–72 000 kerrosneliömetrin) asuintalojen sijoittamisesta alueelle. Kilpailuun tulikin ehdotuksia, joissa asukastavoite saavutettiin ja rantaa kehitettiin puistona.

Kaupunki valitsi kuitenkin kaavoituksen lähtökohdaksi ruotsalaisen Tovatt Architects & Planners -arkkitehtitoimiston Seelake-suunnitelman, jossa kilpailusäännöissä asetettu rakennusmäärä kaksinkertaistettiin. Voittajaksi tuli siis ehdotus, joka ei noudattanut kilpailun sääntöjä.

Kilpailun tuomaristo totesi arvostelupöytäkirjassaan ehdotuksista, että ne ovat ”puistotoimintojen osalta varsin varovaisia”. Seelake-suunnitelmassa se tarkoittaa sitä, että vanhan viheralueen jokainen puu kaadetaan.

Kilpailusääntöjen mukaan uudisrakentamisen tuli ”varmistaa seudullisen viheryhteyden jatkuminen”. On vaikeaa nähdä, miten hävitetty puusto täyttää tämän kriteerin.

Seelake-suunnitelmassa yhdistyvät kaupungin kamreerien ja rakennusyhtiöiden toiveet. Eteläpuisto on keskellä kaupunkia järven rannalla. Sinne voidaan rakentaa kalliita asuntoja, ja kaupunki voi myydä rakennusoikeudet hyvään hintaan. Ja mitä enemmän rantaan rakennetaan, sitä enemmän kaupunki saa rahaa.

Eteläpuiston hävittämistä ajavat ennen kaikkea Tampereen kokoomus mutta myös vihreät ja sosialidemokraatit. Kaavoituksesta vastaavan yhdyskuntalautakunnan vihreä varapuheenjohtaja Jaakko Stenhäll ei näe Eteläpuistossa puistoa lainkaan. Puoluepoliittisesti sitoutumaton Urbaani Tampere -yhdistys, jonka hallituksessa istuu muun muassa vihreiden ja kokoomuksen aktiiveja, on huolissaan lähinnä siitä, rakennetaanko puistoon varmasti kyllin paljon. Myös yhdyskuntalautakunnan puheenjohtaja Pekka Salmi (sdp) kannattaa Seelake-suunnitelmaa.

Eteläpuiston suunnittelukilpailun tuomaristo totesi myös, että kilpailuehdotukset ”eivät pyri tai pysty tuomaan Tamperetta kaupunkiarkkitehtuurin maailmankartalle”. Arvio on turhan vaatimaton. Maailmassa tuskin on monta kaupunkia, jotka olisivat tuhonneet maansa kansallisarkkitehdin luomuksia.

KORJATTU 1.4.2017: Muutettu Urbaani Tampere -yhdistyksen kuvausta. Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton eikä ”vihreitä lähellä oleva” kuten ensin kirjoitin.

Kuva: Cai Melakoski

Tämän puiston olemassaolo on epäselvää osalle Tampereen kaupungin päättäjistä. (Kuva: Cai Melakoski)

Toivottavasti riittää pahoinvoivia lapsia

Kuva: Creative Commons BY 2.0Tampereen seudun valtamedia Aamulehti julkaisi 17.1.2017 luettelon Pirkanmaan menestyvimmistä yrityksistä. Listaus taisi olla samalla katsaus sosiaali- ja terveysalan tulevaisuuteen, jos hallituksen kaavailema suuri sote-uudistus toteutuu.

Sadan yrityksen listalla sijalla 27 on Lastensuojeluyksikkö Siivet Oy. Sen toimiala on sosiaalipalvelut ja nimensä mukaisesti erityisesti lastensuojelu. Yritys myi viime vuonna palvelujaan 3,196 miljoonan eurolla ja teki 442 000 euroa voittoa. Eikä huonosti ole mennyt edellisinäkään vuosina. Julkisten tulostietojen  mukaan tuloksen eli liikevoiton osuus liikevaihdosta eli myynnistä on noussut mukavasti.

Siivet talousluvut

Siivet Oy on ryhmäperhekoti, joka tällä hetkellä majoittaa alaikäisiä turvapaikanhakijoita, kunnes nämä joko saavat oleskeluluvan ja sijoitetaan kuntiin tai palautetaan lähtömaahansa.

Yrityksessä on verkkosivujensa mukaan hieman alle 30 työntekijää. Henkilökunta tekee tärkeää ja arvokasta työtä. Kuten kansainväliset sopimukset velvoittavat, Suomen pitää hoitaa täältä turvaa sodalta ja sorrolta etsivien asiat humaanilla tavalla.

Ei ole aihetta epäillä, etteivätkö Siipiin sijoitetut lapset saisi asianmukaista hoitoa. On kuitenkin vähintäänkin kyseenalaista, saako tällä tehdä yksityistä bisnestä.

Tämän menestyjäyrityksen ainoa asiakas on valtio. Siten myös sen liikevoitto rahoitetaan 100-prosenttisesti verovaroilla.

Jos toiminta toteutettaisiin kunnan tai muun julkisen sektorin palveluna, noilla 442 000 eurolla voitaisiin esimerkiksi palkata kymmenkunta sosiaalityöntekijää vaikkapa lastensuojelutyöhön.

Mojova liikevoitto koituu omistajien hyväksi, mutta myös lastensuojeluyksikön toimitusjohtaja näyttää saavan osansa menestyksestä: vuoden 2015 verotietojen mukaan hänen palkkatulonsa olivat yli 137 000 euroa vuodessa eli reilut 11 400 euroa kuukaudessa. Vertailun vuoksi sanottakoon, että esimerkiksi Tampereen sosiaali- ja terveyspalveluista vastaavan apulaispormestarin kuukausipalkka on 6 600 euroa.

Kun yrityksen tavoitteena on tuottaa omistajilleen voittoa ja yrityksen toimiala on lastensuojelun kaltainen sosiaalialan palvelu, syntyy väistämättä kiero ansaintalogiikka. Mitä enemmän on lapsia, jotka voivat niin pahoin, että he tarvitsevat huostaanottoa tai muita tukitoimia, sitä enemmän yritys tuottaa.

Vaikka hallitus toitottaa ”valinnanvapautta”, sen sote-uudistuksen pääsisältö on nimenomaan verovaroin ylläpidettävien sosiaali- ja terveyspalvelujen avaaminen yksityisten yritysten liiketoiminnaksi. Silloin väistämättä suuri osa verovaroista päätyy lääkäri- ja hoivayritysten voitoiksi, jotka jaetaan osakkeenomistajille. Samaan aikaan hallitus kaavailee kolmen miljardin euron leikkauksia sosiaali- ja terveyspalveluihin.

(Kirjoitus on julkaistu myös Kansan Uutisten Sireeni!-blogissa.)

Pyyteetöntä bisnestä terveydellä

Terveystalo KuluttajaTwitterissä jakamani Kuluttaja-lehden sivulta napattu kuva on nostattanut pienoisen sote-myrskyn. Kuvan teksti toteaa, että Terveystalo Oy monen muun sote-alan yrityksen tavoin ei maksanut vuonna 2014 euroakaan veroa Suomeen.

Epäilykset verosuunnittelusta ovat saaneet etenkin Terveystalon ja monet yksityishenkilötkin vimmastumaan. Parikin kommentoijaa painotti Terveystalo Oy:n ”verojalanjälkeä” eli laskelmaa, jossa yhtiö selvittää muun muassa, miten paljon sen työntekijät maksavat palkastaan veroja, ja selittää nämä omaksi panoksekseen yhteiskunnan hyväksi. Selvitystä lukiessa voisi kuvitella, että julkisten terveyskeskusten ja sairaaloiden lääkärit ja hoitajat eivät maksa veroja lainkaan.

Terveystalo Oy:n suurin omistaja on ruotsalaisen Wallenbergin suvun sijoitusyhtiö EQT. Se on saanut Ruotsissa kyseenalaista mainetta nimenomaan  veronvälttelystään ja mutkikkaista omistusjärjestelyistään, jotka johtavat muun muassa Luxemburgin ja Guerseyn veroparatiiseihin. Myös Ylen MOT-ohjelman toimittajalle EQT vastasi suoraan, että sen Luxemburgin-yhtiöiden tehtävänä on ”veroharkinta”.

Keskustelun tuoksinassa viuhuivat leimakirveet ja syytökset asiattomuudesta ja vihapuheesta, mutta siellä esitettiin myös tavallaan järkevä kysymys:

riku-rantanen

Kysyjä sivuuttaa – ehkä tarkoituksella – verosuunnittelun perusmekanismin, eli sen, että voitot saadaan omistajayhtiön sisäisillä lainoilla ja muulla, sinänsä laillisella, kirjanpitokikkailulla näyttämään mahdollisimman pieniltä, jotta veroa ei tarvitsi maksaa.

Ongelman ydin on kuitenkin juuri voiton tavoittelu. Monen mielestä on kyseenalaista, että sairaanhoitoon tai vanhusten kotipalveluun tarkoitetuilla verovaroilla maksetaan osinkoja yritysten osakkeenomistajille.

Ruotsalaisilla on jo pitkä kokemus yksityistetystä hoivasta ja terveydenhoidosta. Mielipidetutkimuksen mukaan 74 prosenttia heistä haluaa, että sote-firmojen voitontavoittelua rajoitetaan. Suomalaisista taas 78 prosenttia haluaa, että sosiaali- ja terveyspalvelut pysyvät pääosin julkisen sektorin toimintana. Voitontavoittelun rajoittamisen ei kuitenkaan tarvitse sulkea uusia toimijoita pois alalta.

Jos haluamme, voidaan säätää laki, että verorahoilla ostetaan sosiaali- ja terveyspalveluja vain sellaisilta yrityksiltä tai toimijoilta, jotka eivät tavoittele omistajiensa rikastumista vaan käyttävät tuottonsa hoidon parantamiseen. Tähän saadaan tukea jopa EU:lta.

EU:n hankintadirektiivin artikla 77 nimittäin antaa jäsenmaille mahdollisuuden sulkea pelkkää taloudellista voittoa tavoittelevat yritykset sosiaali- ja terveyspalveluiden kilpailutuksen ulkopuolelle.

Jo vanhastaan Suomessa toimii järjestöjä, kuten A-klinikkasäätiö ja Invalidiliitto, jotka tuottavat laadukasta hoitoa mutta joiden päämääränä ei ole omistajien rikastuttaminen.

Voitontavoittelun rajoittaminen ei syrjisi yrityksiä. Päinvastoin se avaisi uusia mahdollisuuksia esimerkiksi lääkärien ja hoitajien tai sosiaalialan ammattilaisten muodostamille osuuskunnille.

Mikään ei myöskään estäisi vaikkapa Terveystaloa muuttamasta yhtiöjärjestystään niin, että tavoitteena ei olisi voiton maksimointi.

(Kirjoitus on julkaistu myös Kansan Uutisten Sireeni! -blogissa 31.12.2016.)

Annetaan yrittäjän tehdä omaa työtään

Kuva: Bark/ Attribution 2.0 Generic (CC BY 2.0)Pienyrittäjät ovat Sipilän hallituksen keppihevonen. Syksyllä hallitus teki ison numeron yrittäjävähennyksestä. 128 miljoonaa euroa maksava veronalennus hyödyttää kuitenkin lähes ainoastaan yrittäjien kovatuloisinta kymmenesosaa: apteekkareita, lääkäreitä ja asianajajia. Suurin osa pienyrittäjistä ei hyödy siitä millään tavalla. Todellista tukea heille olisi asiakkaiden ostovoiman parantaminen vaikkapa arvonlisäveroa alentamalla. Se taitaa olla turha toivo tämän hallituksen aikana.

Edullista yritystukea pienyrittäjille olisi myös paperinpyörityksen automatisointi. Vuoden nuoreksi yrittäjäksi 2015 valittu Varusteleka-verkkokaupan Valtteri Lindholm ehdotti, että valtio antaisi yrittäjille maksuttoman ohjelmistopaketin, jossa olisi perusohjelmat yrityksen pyörittämiseen (esimerkiksi reskontran hoito, laskutus, kassan ja varaston hallinta, palkanlaskenta, ajanvarausjärjestelmä ja verkkokauppa). Taustalla on tilanne, jossa monella pienyrittäjällä menee aivan liian suuri osa työajasta stressaavaan ja turhauttavaan hallinnointiin itse leipätyön asemesta.

Vasemmistoliitto on tehnyt aloitteen tällaisen helppokäyttöisen yrityksen digitaalisen työkalupakin kokoamisesta yhteistyössä pienyrittäjien kanssa. Se sisältäisi myös suoraan viranomaisten järjestelmiin kytketyn kirjanpidon, jolla lain vaatimat tilitykset ja ilmoitukset voisi tehdä automaattisesti.

Itse asiassa olisi vain oikeus ja kohtuus, että jos laki jotain vaatii, luotaisiin myös yksinkertainen ja vaivaton tapa täyttää lain vaatimukset.

Verot ja lait säätää eduskunta, mutta jotakin voidaan tehdä myös kunnan tasolla. Iso osa Suomen 180 000 yksinyrittäjästä tarvitsee työkaluikseen vain aivonsa ja tietokoneen, mutta kaikkien luovuus ei kukoista kotona makuuhuoneen nurkassa tai keittiön pöydän ääressä. Vain harvalla on kuitenkaan varaa hankkia oma toimisto tai työhuone.

Monen tilannetta helpottaisi, jos tarjolla olisi tila, josta voi vuokrata pelkän työpisteen ja tarvittaessa lainata neuvotteluhuonetta. Kun samassa tilassa olisi eri alojen yrittäjiä, he voisivat myös verkostoitua, jakaa palveluja ja ideoita ja auttaa toisiaan löytämään uusia asiakkaita. Tällaisia jaettuja työtiloja ja työhuoneyhteisöjä onkin syntynyt, mutta ne tarvitsevat tukea.

Pienituloiset tai aloittelevat yrittäjät eivät pysty kantamaan riskiä, että tilavuokra nousee kohtuuttomasti. Äskettäin Tampereella hajosi jo vakiintunut startup-yrittäjien yhteisö, kun vuokranantaja – kotimainen eläkevakuutusyhtiö – nosti vuokran kertaheitolla kolminkertaiseksi.

Kaupunki voisi auttaa tarjoamalla tiloja, joista yrittäjä voisi vuokrata tarvitsemansa kokoisen työpisteen. Tästä ei syntyisi edes suuria kustannuksia kaupungille, sillä tilojen ylläpito voitaisiin kustantaa työpisteiden vuokratuloilla. Koska kaupungin ei tarvitse tavoitella voittoa, työpisteiden vuokrat voitaisiin pitää alhaisina.

Kaupunki vuokranantajana tai välivuokraajana tarjoaisi myös turvan muutostilanteissa, jos osa vuokralaisista esimerkiksi toiminnan laajentuessa siirtyisi toisiin tiloihin.

Työhuoneyhteisöiksi sopivia vapaita toimitiloja Tampereelta tässä taloustilanteessa varmasti löytyisi, eivätkä useimmat pienyrittäjät kaipaa luksusta.

(Kirjoitus on julkaistu myös Vasen Kaista -verkkolehdessä 20.12.2016.)

Yle­ - kennelin kesyin vahtikoira?

Yle-uutiset-JPG-759x445"Emme salli, että toimittajia vaiennetaan painostamalla”, totesi Ylen uutisten päätoimittaja Atte Jääskeläinen kollegoineen viime maaliskuussa. Nyttemmin lausunto on saanut sarkastisen sivumaun.

Sen jälkeen kun Kansan Uutiset paljasti, että Juha Sipilä (kesk) sukulaisineen on mukana yhtiössä, joka tekee isoja kauppoja valtion tuella hengissä pidetyn Terrafamen kanssa, meno on ollut ylen hurjaa. Pääministeri joutui tunnekuohun valtaan ja julisti epäluottamuslauseen Ylelle, minkä jälkeen Jääskeläinen kielsi tekemästä Sipilä-juttuja ja uhkaili niskottelijoita potkuilla.

Meno on ollut vinhaa ennenkin. Viime maaliskuussa Ylen MOT-ohjelmasta, joka käsitteli pörssiyritysten voittoja, osinkoja ja veronmaksua, leikattiin pois Juha Sipilän omaisuusjärjestelyjä koskeva kohta, koska pääministeri oli suuttunut. Päätöksen teki tuolloinkin Jääskeläinen.

Ylen ja hallituksen vuorovaikutuksella on vieläkin pidemmät perinteet, eikä se rajoitu pääministeriin.

Toukokuussa 2016 iso uutinen oli USA:n armeijan tulo Suomeen sotaharjoituksiin omasta aloitteestaan. Ulkoministeri Timo Soini (pers) ja puolustusministeri Jussi Niinistö (pers) eivät vaivautuneet kertomaan asiasta eduskunnalle. Kun Ylen politiikan erikoistoimittaja Pekka Ervasti huomautti ministerien puuhista blogeissaan (muun muassa täällä ja täällä), ei kestänyt kauankaan, kun hänet irtisanottiin. Asialla oli taas Jääskeläinen.

Marraskuussa 2013 Ylen toimittaja Jaana Kivi kirjoitti EU:n ja USA:n välisistä TTIP-sopimusneuvotteluista jutun, jossa hän toi esille neuvotteluihin liittyvän salailun ja asiantuntijoiden huolen, että sopimus antaisi suuryrityksille vaikutusvaltaa valtioiden lainsäädäntöön. Jutun julkaisun jälkeen silloinen Eurooppa-ministeri Alexander Stubb (kok) kutsui Kiven nuhdeltavaksi.

Kun Kivi jatkoi vapaakauppasopimusten vaikutusten selvittämistä esimerkkinään monikansallinen Monsanto-yhtiö, Kivi kertoo yhtiön lobbarien ottaneen yhteyttä Jääskeläiseen, joka muutti Kiven jutut lobbarien mielen mukaisiksi. Kivi itse sai nuhteet ”väärien” asiantuntijalähteiden käytöstä ja menetti työnsä.

Vuonna 2010 Ylen toimittaja Antero Eerola haastatteli Venäjän parlamentin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaa Konstantin Kosatshevia suomalaisministerien Venäjä-lausunnoista. Haastattelu ei ollut silloisen valtiovarainministerin Jyrki Kataisen (kok) mieleen. Kokoomus otti yhteyttä Yleen, ja Eerola erotettiin sillä varjolla, että hän oli laiminlyönyt tietoturvasta huolehtimisen, kun hänen työtietokoneensa oli varastettu.

Ainakin maallikon silmissä näyttää siltä, että journalistin ohjetta numero 2 tulkitaan Ylen johdossa perin oudolla tavalla. Ohje kuuluu: ”Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille.”

Kaupallinen media, erityisesti Helsingin Sanomat, jolle valtiorahoitteisen Ylen rusikointi on sydämenasia, ottaa tietysti Sipilän ja Ylen sotkusta kaiken ilon irti. Hyvä, että ottaakin, jotta asia saadaan ruodittua pohjia myöten. Sen sijaan kansalaisilla ei ole aihetta iloon.

Jaana Kiven TTIP-kritiikki ja kohtelu jäivät täysin pimentoon useimmissa muissa medioissa (poikkeuksena Kansan Uutiset). Useimmissa kaupallisissa medioissa TTIP-sopimuksesta on kerrottu vain yritysten näkökulmasta ja kritiikittömän positiivisesti. Pekka Ervastin esiin tuoma eduskunnan harhauttaminen tilanteessa, jossa Suomeen tulee vieraan valtion armeija harjoittelemaan sodankäyntiä Suomen naapurivaltiota vastaan, oli Helsingin Sanomien mukaan pelkkä tiedotusongelma.

Yksityinen media tietysti kirjoittaa, mitä ja mistä näkökulmasta haluaa. Juuri siksi Ylen johdon toiminta on pöyristyttävää. Ylen omien eettisten sääntöjen mukaan sen journalismin tulee perustua ”totuudenmukaiseen, olennaiseen ja monipuoliseen tiedonvälitykseen”. Yle myös ”turvaa puolueettomuuden, riippumattomuuden ja luotettavuuden monipuolisella ja ennakkoluulottomalla tiedonhankinnalla ja ottaa huomioon eri näkökulmat”. Nyt Jääskeläinen kumppaneineen on tehnyt kaikkensa, jotta Yle ei erottuisi yksiäänisestä kuorosta.

Kliseisen vertauksen mukaan media on vallan vahtikoira. Journalistin ohjeen numero 1 mukaan taas lukijoilla, kuulijoilla ja katselijoilla on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Atte Jääskeläisen ja muun Ylen johdon kannattaisi kysyä itseltään, onko kumpikaan totta Ylen osalta.

(Kirjoitus on julkaistu myös Kansan Uutisten Sireeni! -blogissa 2.12.2016.)

Tehokkaampaa simputusta yksityistämällä?

TE_toimisto AL 17.11.16Kun jo työnteon suunnittelusta rangaistaan 30 päivän rahattomuudella, hallituksen puheet työllisuuden parantamisesta ”työvoiman tarjonnan lisäämisellä” ja kannustamisella työn vastaanottamiseen joutuvat taas kerran outoon valoon.

Talousahdinkoon joutui Aamulehden yleisönosastoon 17.11.2016 kirjoittaneelle työttömälle, joka kysyi TE-toimistosta neuvoa, miten toimia, jos hän aikoo tehdä pienen keikkatyön. TE-toimisto alkoi selvittää, onko kysyjä mahdollisesti solminut työsopimuksen. Selvitys kesti 30 päivää, ja siksi ajaksi kysyjän työttömyyskorvauksen maksaminen keskeytettiin.

Työttömän kiukku kohdistuu tietysti TE-toimistoon, mutta TE-toimistoa ohjaa laki, josta on kiittäminen pääasiassa kokoomusta ja keskustaa. Lakien soveltamisohjeet ja resurssit taas antaa työ- ja elinkeinoministeriö, jota johtaa työministeri perussuomalainen Jari Lindström.

Työttömien kohtelussa tiivistyy koko suomalaisen sosiaaliturvalainsäädännön henki. Kun on saatu aikaan työttömyysturva tai muu mekanismi, jonka tarkoitus on turvata ihmisen toimeentulo erilaisissa elämäntilanteissa, luodaan sääntöryteikkö, jolla pyritään estämään ihmisiä saamasta tukea. Lähtökohtana on oletus, että tuen tarvitsija on laiska ja epärehellinen.

TE-toimiston työntekijät joutuvat tämän epäluottamussäännöstön toimeenpanijoiksi. Samaan aikaan heidän pitäisi auttaa työttömiä löytämään töitä. Monen työttömän kokemus on se, että TE-toimiston virkailijoiden ensisijainen tehtävä on etsiä perusteita, joilla työnhakijalta voidaan evätä työttömyysturva. Kokeneet neuvovat muita vaikenemaan kaikesta mahdollisesta vapaaehtoistoiminnasta ja muusta aktiivisuudesta.

Sipilän hallituksen aikana TE-toimistojen tehtäviä on lisätty ja voimavaroja vähennetty. On selvää, että silloin palvelujen laatu ja saatavuus kärsivät. Ruotsissa on yhtä paljon työttömiä kuin Suomessa, noin 390 000. Työvoimapalveluissa on siellä kuusi kertaa enemmän henkilökuntaa kuin Suomessa.

Nyt hallitus aikoo yksityistää työvoimatoimistot. Perusteena on työnvälityksen tehostaminen. Perustely voisi naurattaa, ellei todellisuus olisi traaginen. TE-toimistojen työntekijöiden voimavarat ovat täysin riittämättömät suhteessa työmäärään, kun työttömyys on historiallisissa lukemissa.

Yksityisissä työnvälitystoimistoissa ei olisi jaettavana yhtään sen enempää töitä kuin nytkään. Koko hankkeen tarkoitus on tehdä työttömistä bisneksen rahastusautomaatti. Laskun saisivat veronmaksajat, mutta hyödyn yhtiöiden osakkeenomistajat. Malli on tuttu yksityistetyistä terveyspalveluista, joissa häärivät veroja kiertävät ylikansalliset suuryritykset.

Yksityistämisen sijaan työvoimapalveluita pitää kehittää niin, että halukkaille on tarjolla henkilökohtaista palvelua ja palkkatukeen varataan riittävät määrärahat. Työttömien kyykyttäminen typerillä säännöillä on lopetettava ja talouspolitiikan suunta on vaihdettava kurjistamisesta työpaikkojen luomiseen. Sosiaaliturvalainsäädännön pykäläryteikön raivaussahaksi sopisi perustulo.

(Kirjoitus on julkaistu myös Vasen Kaista -verkkolehdessä 18.11.2016)

Elämä ei ole Excel-taulukko

Kuva: Frits Ahlefeldt-Laurvig  (CC BY-NC-ND 2.0)

Kuva: Frits Ahlefeldt-Laurvig (CC BY-NC-ND 2.0)

Excel ja muut laskentataulukot ovat käteviä, kun pitää laskea vaikkapa menoja ja tuloja. Niistä on helppo nähdä, miten tulos muuttuu, kun meno- tai tuloeriä lisätään tai poistetaan. Kaikkia ihmiselämän tekijöitä ei kuitenkaan voi mahduttaa Excel-taulukkoon.

Kun asumisen hinta on karannut käsistä ja yli 60 prosenttia vuokralla asuvista joutuu turvautumaan valtion asumistukeen, Excelissä maailma voi näyttää siltä, että asumistukea kannattaa leikata.

Ainakin Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Ilkka Oksala on laskenut, että vuokrat halpenisivat, jos vuokralaisilla olisi vähemmän rahaa. Hän perustelunsa on se, että markkinoilla vuokrat seuraavat asumistuen määrää. Jos sitä laskettaisiin, vuokratkin laskisivat, Oksala kalkuloi. Ajatus lienee se, että ne, joilla ei ole varaa nykyvuokriin ilman tukea, muuttaisivat halvempiin asuntoihin. Epäselväksi vain jää, missä niitä halvempia asuntoja on ja onko niillä seuduilla esimerkiksi myös ihmisille työpaikkoja.

Jossakin matematiikan ulottuvuudessa voi myös olla totta, että työtöntä kannattaa rangaista työttömyydestä. Työ- ja elinkeinoministeriön virkamiehet ja -naiset ovat laskeneet, että Suomeen syntyy uusia työpaikkoja, kun työttömyyskorvausta leikataan 15 prosenttia puolen vuoden työttömyyden jälkeen. Työministeri Jari Lindström (pers) uskoo myös, että työllisyys kohenee, kun konsulttifirma nuhtelee työtöntä kolmen kuukauden välein siitä, että hänellä ei ole työtä. Jos työtön ei tule puhutteluun, hänen työttömyysturvaansa leikataan.

Valtio ehkä säästää, kun työttömän toimeentuloa heikennetään, mutta kun yhtälöön lisätään se fakta, että esimerkiksi Pirkanmaalla oli toukokuussa 35 847 työtöntä kilpailemassa 2 944 avoimesta työpaikasta (koko maassa oli 477 800 työtöntä ja 67 800 avointa työpaikkaa), on selvää, että työttömyyttä se ei vähennä.

Myös palkkojen alentaminen voi näyttää hyvältä työnantajan laskelmissa. Excelin mukaan voi syntyä uusia työpaikkoja, kun sama raha riittäisi useampaan palkkaan. Todellisuudessa voi käydä niin, että vanha väki tekee työt halvemmalla ja firman omistajat kuittaavat säästyneet palkat osinkoina. Kansantalouden laskelmissa pitää huomioida sekin, että toisen yrityksen työntekijä on toisen asiakas. Kun palkkoja lasketaan, kauppiaiden, parturien, suutarien ja kuppiloiden kassakoneet kilisevät yhä harvemmin.

Tietysti pienen palkan jatkoksi voidaan ajatella sosiaaliturvaa, tai niin kuin työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Jari Gustafsson asian esittää: ”Olisi syytä saada läpi ajatus, että ihminen saa toimeentulonsa sekä työstä että sosiaaliturvasta.” Samaa on ajanut muun muassa Ben Zyskowicz (kok). Tässä laskelmassa unohtuu, että kun palkkoja lasketaan, pienevät myös valtion verotulot, joista sosiaaliturva pitäisi maksaa. Ja jos Benin puoluetovereilta kysytään, aukkoa ei saisi täyttää muillakaan veroilla.

Aika ajoin on myös vaadittu pienten lasten kotihoidon tuen tai perhevapaiden leikkaamista, jotta vanhemmat saataisiin nopeammin takaisin töihin. Etenkin naisten työuran kannalta kotiin jääminen on myös tasa-arvo-ongelma. Huoli epätasa-arvosta on tietysti tervetullutta, mutta tästä taulukosta on unohtunut se rivi, jolla olisivat ne työpaikat, joihin äidit ja isät voivat palata.

Ei Exceliä kokonaan tarvitse hylätä. Pitää vain muistaa, että taulukkoihin voi lisätä muitakin kuin miinusmerkkisiä rivejä. Asumistukea voidaan leikata, kun on ensin rakennettu tarpeeksi asuntoja, joissa ihmisillä on varaa asua omalla palkallaan. Jos oikeasti halutaan vanhempia lastenhoidosta tai työttömyyskortistosta työelämään, pitää huolehtia siitä, että heille on tarjolla työtä ja lapsille hoitopaikkoja sen sijaan, että leikataan heidän toimeentuloaan.

Pohjimmiltaan kysymys on siitä, millaista yhteiskuntaa tavoitellaan. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF esitti vuonna 2012, että Suomen pitäisi säästää leikkaamalla pitkäaikaissairaiden hoitoa ja korottamalla potilasmaksuja, jotta ”hoidon kysyntä” laskisi. Nykyhallitus leikkaa muun muassa diabetesta sairastavien lääkekorvauksia. Sen Excel-taulukossa sairauskin on säästöä.

(Kirjoitus on julkaistu myös 7.9.2016 Vasen Kaista -verkkolehdessä.)

Miksi osuuskuntatyöntekijöiltä ollaan viemässä työttömyysturva?

Kuva: Kuvakaappaus/YleSipilän hallitus on ilmoittanut tavoitteekseen 110 000 uuden työpaikan luomisen. Käytännössä valtiovallan toimet lähinnä vaikeuttavat työllistymistä. Viimeisin osoitus siitä on työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan päätös, jonka mukaan työosuuskuntaa ei enää katsottaisi työnantajaksi eikä sen työntekijöille myönnettäisi ansiosidonnaista työttömyysturvaa.

Työosuuskunta on jäsentensä omistama yritys, jonka tarkoituksena on työllistää jäseniään. Yleensä tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa, vaan tulos jaetaan palkkoina työntekijöille. Palkka määräytyy työmäärän mukaan, ja osuuskunta huolehtii markkinoinnista, laskutuksesta, palkanmaksusta ja kirjanpidosta, tilittää verot ja työnantajamaksut ja hoitaa muun paperityön. Usein osuuskunta myös tarjoaa työtilan ja -välineet.

Tähän asti työosuuskunnan työntekijät ovat olleet työttömyyskassan jäseniä tavallisten palkansaajien tavoin ja saaneet työttömyyskorvausta, jos töitä ei ole ollut. Nyt työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta on yhtäkkiä päättänyt toisin. Julkisuuteen tulleessa tapauksessa työntekijältä peritään työttömyyskorvausta takaisin, koska uuden laintulkinnan mukaan työosuuskunnalle tehty työ ei kerrytä työttömyysturvan työssäoloehtoa.

Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta on sosiaali- ja terveysministeriön alainen. Miksi ministeriö haluaa heikentää työosuuskuntien työntekijöiden työttömyysturvaa, josta ne maksavat samanlaiset työttömyysvakuutusmaksut kuin muutkin yritykset? Kenen etua palvelee se, että ihmiset, jotka liittyvät yhteen työllistääkseen itsensä, eivät saa samaa sosiaaliturvaa kuin muut?

Hylkäyspäätöksen perustelut ovat sekavat ja monitulkintaiset. Keskeistä tuntuu olevan, että työtä ei ole tehty ”työnantajan johdossa ja valvonnassa”. Ajatus yrityksestä, jossa työntekijä itse voi vaikuttaa työnsä tekemiseen, ei siis sovi lautakunnan käsitysmaailmaan. Kun lautakunnassa on myös Elinkeinoelämän keskusliiton edustajia, herää kysymys, kenen päässä ovat ne kuuluisat työelämän joustamattomat rakenteet?

Osuuskunta on yhteistoiminnan muoto. Onko uudella laintulkinnalla tarkoitus estää Suomen 170 000:ta freelanceria ja muuta itsensätyöllistäjää tekemästä yhteistyötä ja ajamasta yhteisiä etujaan? Ainakaan se ei innosta yrittäjyyteen.

Työttömyysturvan muutoslautakunnan päätöksestä tehdään valitus, jonka aikanaan käsittelee vakuutusoikeus. Todellinen päätösvalta on kuitenkin sosiaali- ja terveysministeriöllä ja hallituksella. Niiden pitää lopettaa työn tekemisen vaikeuttaminen ja perua itsensätyöllistäjien aseman heikentäminen.

(Julkaistu Aamulehdessä 23.6.2016)