Anne Jäämeren radan rahat etelään, Berner!

Kuva: VR Group

Kuva: VR Group

Liikenneministeri Anne Bernerin (kesk) havittelemassa Jäämeren radassa näyttäisi olevan kolme ongelmaa: se on kallis, se on kannattamaton ja alueen asukkaat eivät halua sitä.

Liikenneministeriön oman selvityksen mukaan rata Rovaniemeltä Norjan Kirkkoniemeen maksaisi 2,9 miljardia euroa. Siitä 2 miljardia tulisi Suomen ja 0,9 miljardia Norjan maksettavaksi.

Myös Suomen teistä ja rautateista vastaava Liikennevirasto on tehnyt selvityksen. Selvityksen laati konsulttiyritys Ramboll Finland Oy. Sen raportissa todetaan näin: ”Suurista investointikustannuksista ja vähäisistä hyödyistä johtuen Jäämeren ratayhteyden yhteiskuntataloudellinen kannattavuus jää hyvin alhaiseksi. Ratayhteyttä voidaan pitää tiedossa olevaan kuljetustarpeeseen nähden hyvin kustannustehottomana investointina. Pohjois-Suomen nykyisten ja mahdollisten uusien kuljetusten taloudellisuutta ja toiminnallisuutta voidaan parantaa huomattavasti kustannustehokkaammin kehittämällä nykyistä väyläverkkoa.”

Lisäksi rata kulkisi saamelaisalueen halki ja haittasi saamelaisten pääelinkeinoja eli poronhoitoa, kalastusta ja matkailua. Saamelaisjärjestöt ovatkin ilmoittaneet vastustavansa rataa.

Mutta kun ministeri Berner nyt on päässyt raideinvestointien makuun ja rahaakin niihin tuntuu löytyvän, muistutetaan häntä toisesta, kaikin puolin kannattavasta hankkeesta.

Tampere–Helsinki-väli on Suomen vilkkaimmin liikennöity rataosuus. Radan varrella asuu kolmannes suomalaisista. Sillä tehdään vuodessa yli 4 miljoonaa matkaa ja kuljetetaan lähes 4 miljoonaa tonnia rahtia. Rata olisi pitänyt kunnostaa jo kauan sitten, ja liikenteen kasvun takia siihen tarvitaan kolmas raide Riihimäen ja Tampereen välille.

Lisäraide maksaisi Liikenneviraston laskelman mukaan 700 miljoonaa euroa. Se lyhentäisi Tampereen ja Helsingin välistä matka-aikaa niin paljon, että pääkaupunkiseudusta tulisi Tampereen työssäkäyntialuetta – ja päinvastoin. Tämä taas lisäisi sitä kuuluisaa työvoiman liikkuvuutta, jota hallitus peräänkuuluttaa joka käänteessä.

Jäämeren radan 2 miljardista jäisi vielä hyvin rahaa Tampereen läntiseen oikorataan. Se on radanpätkä, jolla tavaraliikenne ohjattaisiin Lempäälästä Pirkkalan kautta Ylöjärvelle Seinäjoen radalle sen sijaan, että se jyristää Tampereen keskustan läpi. Samalla järjestelyratapiha voitaisiin siirtää pois Viinikasta, jossa iso ratapiha-alue vapautuisi asunto- ja työpaikkarakentamiselle.

Rautatiet ovat erinomainen investointi, mutta rakennetaan ne sinne, missä on ihmisiä, jotka käyttävät niitä ja haluavat ne.

(Kirjoitus on julkaistu Vasen Kaista -verkkolehdessä ja lyhennettynä Aamulehden mielipideosastossa 16.3.2018.)

Vampyyrikenguru tuli naapuriin

900-SähköverkkoTampereen vasemmisto kirjasi 2017 kuntavaaliohjelmaansa, että kaupungin sähkölaitosta ei saa myydä. Kun otimme asian esille viime keväänä pormestariohjelmaa laadittaessa, jotkut naureskelivat, että mitä nuo taas jankuttavat. Joulun alla tullut uutinen Elenia-sähköyhtiön myynnistä muistutti, että kannattaa jankuttaa.

Tampereella sähkönsiirtoverkot omistaa kaupungin sähkölaitos. Muualla Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä ne omistaa Elenia. Joulukuun kaupassa Elenia sai uudet omistajat, jotka ovat vielä pahamaineisempia kuin vanhat.

Elenia syntyi, kun ruotsalainen Vattenfall ensin osti pitkin Suomea paikallisia sähkölaitoksia, muun muassa Hämeenlinnan kaupungilta Hämeenlinnan Energian, ja niiden jakeluverkkoja. Vuonna 2012 se myi ne Hollannin veroparatiisissa toimivalle LNI Acquisitionillle, joka omisti Elenian. Vattenfall sai verkoista 1,54 miljardia euroa. Nyt niiden arvo on noussut 2 miljardia.

LNI Acquisitionista 45 prosenttia omisti Jerseyn veroparatiisissa pääkonttoriaan pitävä sijoitusrahasto 3i Infrastructure ja 45 prosenttia yhdysvaltalainen Goldman Sachs -pankki. Goldman Sachs tunnetaan muun muassa siitä, että se tuomittiin Yhdysvalloissa 5,1 miljardin dollarin sakkoihin asuntovelallisten ja sijoittajien huijaamisesta ennen vuoden 2008 finanssikriisiä. Elenia itse mainitsi omistajista ensimmäisenä vakuutusyhtiö Ilmarisen, jonka omistusosuus oli vaivaiset 10 prosenttia. Sillä ilmeisesti yritettiin luoda yhtiölle suomalainen leima.

Elenian uudet omistajat ovat saksalainen Allianz-vakuutusyhtiö (45 prosentin osuus), Macquarie-pankki (45 prosenttia) ja Valtion Eläkerahasto (10 prosenttia).

Macquarie-pankki on australialainen. Se tunnetaan Britanniassa lempinimellä Vampyyrikenguru. Nimen taustalla on sen tapa imeä ostamiensa yhtiöiden omaisuus kuiviin.

Hyytävimpiä esimerkkejä Macquarien liiketoimintamallista on Lontoon vesilaitoksen Thames Waterin tapaus, josta muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoi viime vuonna. Macquarie osti Margaret Thatcherin hallituksen 1989 yksityistämän vesilaitoksen vuonna 2006. Ostohintaa varten pankki oli ottanut 2,8 miljardin punnan lainan. Saatuaan vesilaitoksen omistukseensa pankki otti sen nimiin 2 miljardin punnan lainan. Lainatuilla rahoilla pankki lyhensi omaa lainaansa. Velka jäi vesilaitokselle.

Vuosina 2005-2015 vesilaitoksella maksatettiin osinkoja 1,3 miljardia puntaa. Samalla yhtiö otti miljardikaupalla velkaa asiakkaidensa tulevia vesimaksuja vastaan. Silti asiakasmaksuja nostettiin ja laitteistojen ylläpitoa laiminlyötiin niin, että vesilaitos sai yli 20 miljoonan punnan sakot ympäristön saastuttamisesta käsittelemättömillä jätevesillä. Veroparatiisiyhtiöihin perustuvan omistusjärjestelyn avulla yhtiö vältti veronmaksun käytännössä kokonaan. Lypsettyään lontoolaisia vedenkäyttäjiä reilun vuosikymmenen Macquarie myi yhtiön eteenpäin.

Macquarien kaltaiset sijoitusyhtiöt tekevät rahaa nimenomaan sähkö- ja kaukolämpöverkkojen, vesi- ja viemärilaitosten ja liikenneyhteyksien kaltaisilla luonnollisilla monopoleilla. Kun kunnassa on vain yksi sähkönsiirto- tai vesijohtoverkko, asiakkuus on pakko eikä valinta.

Elenian edelliset omistajat maksoivat yhtiöstä 1,54 miljardia euroa vuonna 2012. Nyt ne myivät yhtiön 3,7 miljardilla. Uudet omistajat olivat valmiita maksamaan kovan hinnan, sillä Elenian 420 000 asiakasta ovat takuuvarma rahasampo. Sähkönsiirtomaksut ovat nousseet tasaisesti.

Järki sanoo, että luonnollisia monopoleja ei saisi antaa voittoa tavoittelevien yhtiöiden käsiin. Silti 2016 hallitus hyväksyi valtioyhtiö Fortumin sähköverkkojen myynnin australialaisen sijoitusyhtiön omistamalle Carunalle, joka on ollut uutisissa sähkösiirtomaksujen kohtuuttomista korotuksista ja verojen välttelystä.

Jos Juha Sipilän hallitusta kiinnostaisi Suomen etu, Elenian ja Carunan verkot hankittaisiin valtion omistukseen. Silloin sähkönsiirtomaksuilla voitaisiin ylläpitää ja kohentaa sähköverkkoja sen sijaan, että ne valuvat kasvottomille omistajille veroparatiiseihin.

Muualla Euroopassa yksityisiin monopoleihin ollaan jo kyllästytty. Saksan Hampurissa päätettiin vuonna 2013 kansanäänestyksellä hankkia 2000-luvun alussa Vattenfallille myydyt sähkö- ja kaukolämpöverkot takaisin kaupungin omistukseen. Jopa Hampurin CDU:n eli sikäläisen kokoomuksen entinen pormestari myönsi jo 2007, että yksityistäminen oli virhe: sähkön hinnat nousivat niin, että yrityksetkin alkoivat valittaa. Myös Berliinissä suunnitellaan sähköverkkojen uudelleen kunnallistamista. Kymmenet muut saksalaiskunnat ovat jo hankkineet monopolipalvelut takaisin julkiseen omistukseen.

Tampereen kuntapolitiikassa on aika ajoin esitetty milloin minkäkin kaupungin omaisuuden, muun muassa sähköverkkojen, myymistä. Tampereellakin sähkön ja kaukolämmön myynnin asiakaspalvelu on ulkoistettu Elenialle. Pormestariohjelmassa lukee kuitenkin nyt: ”kaupungille strategisesti merkittävien yhtiöiden ja liikelaitosten omistuksesta pidetään kiinni.” Muotoilu on mutkikas, mutta mikä olisi strategisesti merkittävämpää asukkaille kuin sähkö, lämpö ja vesi?

Yksityisten monopolien purkaminen voisi olla seudullisen tai maakunnallisen yhteistyön aihe. Ehkä pitäisi alkaa selvittää yhdessä naapurien kanssa, miten ne voisivat päästä irti vampyyrikengurun kynsistä.

(Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Vasen Kaista -verkkolehdessä 9.1.2018.)

 

Kunnat tyrmäävät hallituksen sote-uudistuksen

Kuvat: Valtioneuvoston kuvapankki

Kuvat: Valtioneuvoston kuvapankki

Murskaava enemmistö Suomen kunnista pitää hallituksen ajamaa sosiaali- ja terveyshuollon uudistusta huonona. Tämä käy ilmi kuntien lausunnoista sosiaali- ja terveysministeriölle.

Ministeriö pyysi lausuntoja kunnilta sekä muun muassa sosiaali- ja terveysalan kuntayhtymiltä, sairaanhoitopiireiltä, yksityisiltä terveysyrityksiltä ja puolueilta. Vastausten perusteella hallituksen sote-esityksen kannatus on hyvin heikko.

Laskin, että lausuntonsa lähetti määräaikaan eli 15.12.2017 mennessä 212 kuntaa. Lausunnon antoivat kunnanvaltuustot tai kunnanhallitukset eli vaaleilla valitut kuntalaisten edustajat.

Lausuntopyyntölomakkeen keskeisin kysymys oli ensimmäisenä: Voidaanko ehdotetulla valinnanvapauslailla osaltaan kaventaa väestön terveys- ja hyvinvointieroja sekä parantaa palvelujen yhdenvertaista saatavuutta?”.

82 prosenttia lausunnon antaneista kunnista eli 173 kuntaa vastasi ”ei” tai ”ei pääosin”. Näiden kuntien joukossa ovat kaikki Suomen suurimmat kaupungit ja kaupunkiseudut.

”Kyllä” tai ”kyllä pääosin” vastasi 39 kuntaa, eli ne kannattavat sote-esitystä. Näissä kunnissa asuu yhteensä 583 898 ihmistä. Se on vain noin 11 prosenttia Suomen väkiluvusta.

Esimerkiksi Uudenmaan kunnista vain Myrskylä kannatti hallituksen esitystä. Pirkanmaan kunnista ainoastaan Juupajoki, Lempäälä ja Virrat pitivät esitystä hyvänä.

Hallitus on siis ajamassa kuntiin sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta, jota kannattaa vain murto-osa Suomen kunnista. Ylivoimainen enemmistö on sitä mieltä, että uudistus ei edistä väestön terveyttä ja hyvinvointia.

 

Sipilän kotikuntakin empii

Kaikki nekään kunnat, jotka vastasivat uskovansa, että hallituksen sote-uudistus parantaa asukkaiden hyvinvointia, eivät tunnu olevan aivan koko sydämellään sen kannalla. Pääministeri Juha Sipilän (kesk) kotikunta Kempele sanoo ensin hallituksen esitykselle ”kyllä”, mutta pyörtää kantansa vastauksen perusteluissa:

Sipilän hallituksella on enemmistö eduskunnassa, ja eduskunnalla on tietysti isompi valta kuin kunnanvaltuustoilla. Suomalaisessa demokratian mallissa kunnanvaltuustot kuitenkin edustavat kuntansa asukkaita, jotka ovat ne vaaleissa valinneet. Kun sote-uudistuksessa on pääministerin Sipilänsanoin kysymys ”itsenäistymisen jälkeen suurimmasta uudistuksesta Suomessa”, osoittaisi hyvin erikoista käsitystä demokratiasta, jos kunnanvaltuustojen yli 80-prosenttinen vastustus jätettäisiin huomiotta.

Sosiaali- ja terveysministeriö pyysi lausuntoa myös sosiaali- ja terveysalan kuntayhtymiltä, jotka ovat kuntien yhteisiä sote-palvelujen tarjoajia. 30 vastanneesta kuntayhtymästä 23 vastasi, että hallituksen sote-uudistus ei edistä ihmisten hyvinvointia. 11 sairaanhoitopiiristä vain Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri piti hallituksen sote-esitystä hyvänä.

 

Kustannussäästöihin ei usko juuri kukaan

Lausuntopyynnössä kysyttiin kantaa myös kustannussäästöihin. Kysymys kuului: Antaako valinnanvapauslakiluonnos yhdessä muun maakunta- ja sote-uudistuksen kanssa riittävät edellytykset saavuttaa 3 miljardin euron kustannusten kasvun hillinnän tavoite?”

Edes ne kunnat, jotka kannattivat hallituksen sote-esitystä, eivät uskoneet kustannussäästöihin. Myöntävästi vastasi vain kolme kuntaa: Kaavi, Kuusamo ja Taivassalo.

Myös terveysbisneksen kantaa kysyttiin. Ketään tuskin yllättää se, että Terveystalo, Attendo, Pihlajalinna ja muutkin terveysyritykset pitivät hallituksen hanketta hyvänä. Tosin niistäkään kaikki eivät luvanneet, että sillä voitaisiin hillitä kustannusten kasvua. Toisaalta jos hallituksen yksityistämismalli toteutuisi, valtion sote-menot olisivat niiden tuloja.

 

Hallituspuolue keskustakin epäröi 

Kokoomus ei puolueena vastannut lausuntopyyntöön. Ehkä siellä ajateltiin, että puolueen kanta tulee yhtä hyvin esille Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n lausunnossa, joka on juuri päinvastainen kuin kuntien enemmistön kanta. EK uskoi myös kustannussäästöjen toteutuvan.

Keskusta sen sijaan antoi lausunnon. Sen puoluehallitus asetteli sanansa näin:

Lopuksi keskustan puoluehallitus toteaa diplomaattisesti, että hallituksen sote-uudistus on susi jo syntyessään:

Keskustan vastaukset ovat sikäli mielenkiintoisia, että kun Li Andersson (vas) kysyi eduskunnassa 19.10.2017 keskustalaiselta peruspalveluministeriltä Annika Saarikolta, onko tämä tyytyväinen hallituksen sote-esitykseen, vaivautuneen kiertelevä vastaus kuului: ”Pidän tärkeänä, että esityksellä on lausuntokierros.” Nyt lausuntokierros on käyty, ja ylivoimainen enemmistö lausunnonantajista on sitä mieltä, että hallituksen esitys ei täytä sote-uudistuksen tärkeimpiä kriteerejä. Looginen johtopäätös olisi silloin panna uudistus uuteen valmisteluun.

 

Edes ministerien kotikunnat eivät kannata

Kokoomuksen sisäministeri Paula Risikko  totesi sote-uudistusta kehuessaan Helsingin Sanomille16.12.2017: ”Soteen lähdettiin siksi, että sote-palvelujen saatavuus paranisi ja terveydenhuollon kustannukset saadaan hallintaan.” Kuntien lausunnot osoittavat ilman epäilyksen häivää, että ne eivät usko alkuukaan, että sote-uudistuksella saavutettaisiin sitä, mitä lähdettiin tavoittelemaan.

Yksi 173 kunnasta, jotka eivät usko uudistuksen parantavan asukkaidensa hyvinvointia, on Risikon oma kotikunta Seinäjoki, vaikka Seinäjoen kaupunginvaltuuston suurimmat ryhmät ovat keskusta ja kokoomus. Jyrkän torjuvalla kannalla on myös Annika Saarikon kotikaupunki Turku.

 

PS. Hallituksen sote-uudistusta kannattaneet kunnat olivat Asikkala, Eura, Eurajoki, Hirvensalmi, Hollola, Ilomantsi, Juupajoki, Jämijärvi, Kaavi, Kankaanpää, Kempele, Kokemäki, Kuopio, Kuusamo, Lappeenranta, Laukaa, Lempäälä, Leppävirta, Loimaa, Luhanka, Muhos, Myrskylä, Nakkila, Nivala, Orimattila, Oripää, Pori, Pudasjärvi, Pyhäranta, Siikainen, Soini, Sonkajärvi, Taipalsaari, Taivassalo, Ulvila, Vieremä, Viitasaari, Virrat ja Äänekoski. Kuntien lausunnot löytyvät siis täältä.

(Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Kansan Uutisten Sireeni!-blogissa 21.12.2017 ja lyhennettynä Aamulehden mielipideosastossa.)

Tavara-asema ja Morkku voidaan säästää tuholta

VR:n vanha seuraintalo Morkku ja vanha tavara-asema pitää säästää. Kuva: Iiris Havola,

VR:n vanha seuraintalo Morkku ja vanha tavara-asema pitää säästää. Kuva: Iiris Havola.

Tampereen vanhaa tavara-asemaa on taas kerran vaadittu purettavaksi, jotta Ratapihankatu voitaisiin suoristaa. Esteenä on voimassa oleva suojelupäätös, mutta jopa apulaispormestari Aleksi Jäntti (kok) on silti julkisesti esittänyt – vaikea sanoa, kuinka tosissaan – purkamista sillä uhallakin, että siitä tulisi oikeudellisia seurauksia kaupungille.

Nykyisellään Ratapihankadun ja Vellamonkadun risteys on kieltämättä liikenteelle ongelma ainakin ajoittain, mutta ongelman ratkaisemiseksi ei tarvitse hankkia Tampereelle Kittilän mainetta rikkomalla lakia eikä tuhota 110 vuotta vanhaa kulttuurihistoriaa. Ratkaisusta ei välttämättä tulisi edes kohtuuttomia kustannuksia kaupungille.

Vaihtoehtoja on ainakin kolme, jotka kaikki pitää selvittää avoimin mielin. Ehdotus tavara-aseman siirtämisestä vanhan VR:n seuraintalo Morkun paikalle voidaan unohtaa, sillä myös Morkun taloille on käyttöä.

Juhana Suoniemi (vihr.) on ehdottanut liikenteen sujuvoittamista niin, että Ratapihankadulta ei olisi kulkua Vellamonkadulle, vaan Vellamonkatu ja siten kulku tavara-asemalle ja kevyt liikenne Rongankadulle menisivät Ratapihankadun alta.

Ilpo Sirniö (sd.) on esittänyt vaihtoehdon, että Ratapihankatu kiertäisi tavara-aseman ja radan välistä. Tällöin tavara-asemaa ehkä pitäisi kaventaa hieman. Morkun suunnasta katsottuna rakennus kuitenkin säilyttäisi ilmeensä.

Kolmas vaihtoehto on ottaa rata-alueesta siivu Ratapihankatua varten, jolloin tavara-asema säästyisi ehjänä. Liikennevirasto on vastahankaan ja vetoaa omaan ratapihasuunnitelmaansa, mutta suunnitelmia täytyy voida muuttaa, jos yleinen etu vaatii. Ainakin pitäisi selvittää ratkaisun tekniset mahdollisuudet. Kaupungin tukena olisi toinen valtion viranomainen, ympäristöministeriö. Sen alainen elinkeino-, liikenne- ympäristöasioista vastaava Ely-keskus on puoltanut tavara-aseman säilyttämistä.

Bruno Granholmin piirtämä jugendtyylinen tavara-asema ja kansallisromanttista suuntausta edustava Morkku olisivat kunnostettuina yhdessä viereisen 1923 valmistuneen Lompanlinnan tiilitalon kanssa hieno kokonaisuus. Ne olisivat  samanlainen historiallinen väripilkku Tammelan 1970-luvun rakennuskannassa kuin Tullin alueella Tullikamari, Telakka ja vanhat veturitallit Torni-hotellin juurella. Rakennukset kelpaisivat monille järjestöille, pienyrittäjille tai vaikka ravintoksi tai taidenäyttelytiloiksi.

Kaupungin laskelman mukaan Morkun ja tavara-aseman korjaamisen kustannukset olisivat 3,9 miljoonaa euroa. Se on tietysti paljon rahaa. Toisaalta esimerkiksi Rantatunnelin keskustaliittymä eli niin sanottu Amurintunneli maksaisi 43 miljoonaa.

Jos rahoja ei löydy kaupungin budjetista, ne voitaisiin hankkia esimerkiksi myymällä rakennusyhtiöille rakennusoikeutta sopivasta paikasta. Tämä ratkaisu on valittu Tammelan uuden stadionin ja taidemuseon laajennuksen rahoittamiseksi. Miksi se ei sopisi tavara-aseman ja Morkun pelastamiseen?

(Kirjoitus on julkaistu 17.11.2017 Vasen Kaista -verkkolehdessä ja lyhennettynä Aamulehden mielipideosastossa 16.11.2017.)

EDIT: Apulaispormestari Aleksi Jäntin nimi lisätty 2.12.2017.

Tampere yhtiöittää Tilakeskuksen myytäväksi

Tilakeskus hallinnoi muun muassa Frenckellin kiinteistöä keskellä Tamperetta. Kuva: Cai Melakoski.

Tilakeskus hallinnoi muun muassa Frenckellin kiinteistöä keskellä Tamperetta. Kuva: Cai Melakoski.

Tampereen kaupunginvaltuusto päätti viime maanantaina muuttaa kaupungin Tilakeskuksen osakeyhtiöksi. On aika outoa, että päätöstä vastusti vain vasemmistoliitto, sillä päätös kaiken todennäköisyyden mukaan tarkoittaa Tilakeskuksen myymistä.

Uuden osakeyhtiön tarkoitus on tuottaa rakennuttamis-, isännöinti-, huolto- ja kunnossapitopalveluja ja -suunnittelua Tampereen kaupungille. Perustelut yhtiöittämiselle ovat silkkaa saneerauskonsulttiliturgiaa: ”päätöksenteon suoraviivaisuus”, ”talouden ohjauksen selkeys”, ”tuotteistus” ja ”toimialan erityispiirteet huomioiva henkilöstöpolitiikka”. Missään ei ole selvästi tuotu esiin, mitkä ovat ne ongelmat, jotka vain osakeyhtiömuoto ratkaisee. Tilakeskuksen 240:tä työntekijää varmasti kiinnostaa, mitkä ovat ne alan erityispiirteet, jotka vastedes halutaan huomioida.

Osakeyhtiömuoto vähentää kaupunginvaltuuston ja -hallituksen vaikutusvaltaa. Edes kaupungin 100-prosenttisesti omistaman osakeyhtiön ei tarvitse antaa tietoja itsestään, jos yhtiön johto ei satu haluamaan. Tähän asti kaupungin johdolla ei ole ollut käytössään edes kaupungin osakeyhtiöiden yhtiöjärjestyksiä. Valtuustossa on useitakin puolueita, jotka ovat vaalipuheissaan korostaneet päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja demokraattisuutta. Nyt nämä periaatteet eivät painaneet.

Tilakeskuksen yhtiöittäminen kuulemma tuo ”toiminnan kehittämisen” kautta miljoonan euron säästöt vuodessa. Lisäksi yhtiön luvataan tuottavan voittoa ja maksavan osinkoja kaupungille. Kaupunki aikoo siis myydä palveluja itselleen ja tehdä sillä voittoa. Melkoinen innovaatio.

Todellinen tavoite lienee se, että kaupungin oma kiinteistötoiminta irrotetaan osakeyhtiöksi ja se sitten saneerataan myytäväksi. Perusteluina tultaneen käyttämään klassisia selityksiä, kuten sitä, että toiminta ”ei kuulu kaupungin ydintoimintaan”. Samalla alallahan toimii yksityisiä yrityksiä, joille kaupungin kiinteistöt olisivat tuottoisa asiakas.

Jos tavoitteena on oikeasti kustannussäästöt ja tehostaminen, kannattaa katsoa naapuriin. Hämeenlinnassa on päätetty palauttaa yhtiöitetyt tilapalvelut kaupungin omaksi toiminnaksi, koska toiminta ei ole tehostunut eivätkä kustannukset ole laskeneet.

(Kirjoitus on julkaistu myös 8.10. 2017 Vasen Kaista -verkkolehdessä Tamperelainen-lehden mielipideosastossa 7.10.2017.)

Onkiniemestä ja tavara-asemasta kulttuuritehtaita ja Tampereesta Berliini

Kuva: Cai Melakoski

Onkiniemen vanha tehdasrakennus Tampereella. Kuva: Cai Melakoski.

Asbestin löytyminen Onkiniemen vanhasta sukkatehtaasta aiheutti keväällä mediamyrskyn. Kun kaupunki irtisanoi kiinteistön pienyrittäjien ja kulttuurinväen vuokrasopimukset, moni koki, että asbestia käytettiin tekosyynä rakennuksen tyhjentämiseen. Kulttuuritoimijoiden tukala tilanne synnytti mielenosoitusmarssinkin.

Nyt apulaispormestari Aleksi Jäntti (kok) on esittänyt suojellun vanhan tavara-aseman purkamista. Ajatus kannattaisi unohtaa saman tien. Sen sijaan nyt olisi hyvä miettiä Onkiniemen, tavara-aseman ja vastaavien tilojen tulevaisuutta pidemmälle.

Tampereella on iso joukko kulttuuriväkeä, käsityöläisiä ja pienyrittäjiä, jotka kaipaavat kohtuuhintaisia toimitiloja. He eivät tarvitse luksusta: rosoiset mutta tukevat seinät ja vuotamaton katto riittävät.

Vastapäätä tavara-asemaa on jo purettu Keltainen talo, johon syntyi vilkasta omaehtoista kulttuuritoimintaa, vaikka olosuhteet olivat vaatimattomat. Purkupäätös oli onneton, mutta vahinko voisi olla korjattavissa antamalla tavara-asema vastaavaan käyttöön.

Onkiniemen peruskorjaustarpeesta valmistuu selvitys elokuussa. Alustavan arvion mukaan asbestiremontti on tehtävissä niin, että toiminta voi jatkua ainakin osassa tiloja nykyisellään siihen asti, kun rakennuksen lopullinen kohtalo päätetään 2019.

Vanhassa kaupunginvaltuustossa oli laaja kannatus sille, että Onkiniemi pysyy nykyisen kaltaisessa käytössä. Valtuustoaloitteen allekirjoittivat kymmenet valtuutetut eri puolueista. Silti edellinen kaupunginhallitus luokitteli Onkiniemen ”myytäväksi kehitettäväksi kohteeksi”. Jos tehdas päätyy voittoa tavoittelevan yrityksen sijoituskohteeksi, vuokratason kohtuullisuudesta ei ole takeita.

Tilakeskuksen ja Särkänniemi Oy:n teettämässä Särkänniemen yleissuunnitelmassa vuodelta 2016 Onkiniemen tehtaaseen kaavaillaan kulttuuritoimintoja mutta myös asuntoja ja ”korkeatasoista toimistotilaa”. Matalan vuokratason tiloja ”pyritään tarjoamaan”. Pyrkiminen pitää korvata varmistamisella.

Uudessa pormestariohjelmassa luvataan kulttuurikeskittymiä ja tiloja omaehtoisen kulttuurin tekemiselle. Onkiniemi ja tavara-asema voisivat olla sellaisia. Mallia voisi ottaa vaikka Helsingin kaupungin omistamista Kaapelitehtaasta ja Teurastamosta, joissa on vireää yritys- ja kulttuuritoimintaa ja jotka samalla ovat yleisölle avointa kaupunkitilaa.

Pormestariohjelmassa myös visioidaan Tampereesta Euroopan kulttuuripääkaupunkia. Hyvä, että tavoite on korkealla. Kannattaa muistaa, että omaehtoinen ja epäkaupallinenkin kulttuuri on vetovoimatekijä, joka luo innostavaa ilmapiiriä ja tuo matkailijoita ja uusia asukkaita. Se myös poikii taloudellista toimeliaisuutta. Berliinin nousua start-up-yritysten keskukseksi siivittivät edulliset toimitilat ja monimuotoinen kulttuurielämä. Matkalla Euroopan kulttuuripääkaupungiksi Tampere voi pyrkiä Suomen Berliiniksi.

Jouni Sirén, yhdyskuntalautakunnan jäsen (vas.) ja Johannes Tolonen, Tilakeskuksen johtokunnan jäsen (vas.).

Kirjoitus on  julkaistu 28.7. Pirkanmaan Vasemmiston Vasen Kaista -verkkolehdessä ja myös Aamulehden mielipideosastossa.

Kenelle Suomi ostaa hävittäjät?

Lockheed Martinin Twitter-mainos korostaa, että F-35 on kehitetty ”liittoumasodankäyntiä” silmällä pitäen.

Lockheed Martinin Twitter-mainos korostaa, että F-35 on kehitetty ”liittoumasodankäyntiä” silmällä pitäen.

Suomessa tuntuu vallitsevan laaja yhteisymmärrys siitä, että maamme tarvitsee uudet hävittäjäkoneet Hornetien tilalle. Eduskuntapuolueista vain vasemmistoliitto on kyseenalaistanut konemäärän ja hinnan. Hinta onkin järkyttävä: 7–10 miljardia tai oikeastaan 30–38 miljardia euroa. Silti se ei hirvitä edes Juha Sipilää ja muita leikkauspolitiikan pääpukareita.

Hintahaitari on leveä, mutta halvimmillaankin hävittäjien hankinta ja ylläpito maksaisi veronmaksajille 1,22 miljardia euroa vuodessa 30 vuoden ajan. Se on kaksi kertaa niin paljon kuin valtio käyttää vuodessa opintotukeen, yhtä paljon kuin Suomen teiden kunnossapidon kustannukset ja melkein yhtä paljon kuin puolustusvoimien koko muu budjetti.

Hallitus kertoo hävittäjien hinnaksi 7-10 miljardia. Sillä kyllä saa kaavaillut 64 hävittäjää, mutta päälle tulevat käyttö- ja ylläpitokustannukset, jotka ovat todennäköisesti ainakin 30 miljardia.

Kanada on hankkimassa omien Hornetiensa tilalle 65 yhdysvaltalaisen Lockheed Martinin F-35-hävittäjää. Samaa konetta kaupataan myös Suomelle. Kanadan puolustusministeriö on laskenut, että koneiden käyttö- ja ylläpitokustannukset ovat 30 vuoden ajalta 30 miljardia euroa (eli 462 miljoonaa euroa per kone). Hävittäjävalmistajien arvio on 38 miljardia (585 miljoonaa euroa per kone). Pahimmassa tapauksessa valuuttakurssimuutokset, inflaatio, polttoaineen hinnanvaihtelu ja muut riskitekijät voivat nostaa kustannukset 61 tai 85 miljardiin.

Kuva: kuvakaappaus sivulta https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/05/23/f-35-havittajien-venyva-hintahaitari

Muut Suomelle tarjotut konetyypit tuskin tulevat merkittävästi halvemmaksi.

Armeijan asehankintoja ei meillä  helposti arvostella, sillä puolustusvoimat nauttii Suomessa valtavaa kansan luottamusta. Puolustusvoimat myös lobbaa mediaa ja poliittisia päättäjiä erittäin tehokkaasti niin sanotuilla maanpuolustuskursseilla.

Useimmat suomalaiset luultavasti myös olettavat, että hävittäjiä ollaan hankkimassa kotimaan puolustusta varten. Todellisuus on toinen.

 

Suomi sotimaan maailmalle

Armeijan tehtäviin toki kuuluu Suomen alueen puolustaminen, mutta laki säätää sille myös kansainvälisen kriisinhallinnan tehtäviä ja, jos hallitus saa tahtonsa läpi, ”kansainvälisen avun antamisen”. Sitä varten suomalaiset sotilaat halutaan velvoittaa taistelutehtäviin ulkomailla.

Tänäkin vuonna suomalaissotilaat harjoittelevat sodankäyntiä Albaniassa, Puolassa, Belgiassa, Islannissa ja muualla kaikkiaan 84 kertaa.

Lisäksi Suomi on mukana muun muassa Naton nopean toiminnan joukoissa, ja äskettäin Suomi sopi Britannian kanssa liittyvänsä JEF-joukkoihin (Joint Expeditionary Force), joita voidaan käyttää sotilasoperaatioihin missä päin maailma tahansa ”nopeammin ja joustavammin kuin Naton tai EU:n alaisia taistelujoukkoja”.

Esimerkin siitä, mitä kansainvälinen apu ja kriisinhallinta voi olla, antoi Välimerellä 19.10.-6.11.2015 pidetty Naton Trident Juncture -sotaharjoitus, johon Suomi osallistui Horneteillaan. Harjoitus perustui kuvitteelliseen tilanteeseen, jossa tietty valtio hyökkää naapurinsa kimppuun ja kansainvälinen yhteisö tulee apuun.

Suomi oli siis harjoittelemassa sotaa toista valtiota vastaan. Tällaisesta ulkopoliittisesta linjanvedosta ei juuri ole keskusteltu eduskunnassa tai yhteiskunnassa yleensä. Jos Suomi sitoutuu tällaiseen avunantoon, kansalaisena kiinnostaisi tietää, missä ja millä perusteilla tehdään päätökset siitä, ketä autetaan.

Entinen ulkoministeri Alexander Stubb (kok) olisi halunnut Suomen Hornetit mukaan, kun Naton johtama liittouma pommitti Libyaa 2011. Diktaattori Muammar Gaddafi kyllä saatiin vallasta, mutta hintana oli edelleen jatkuva sisällissota ja kaaos, jonka seurauksena terroristijärjestöt ovat pesiytyneet maahan. USA kosiskeli Suomea myös vuonna 2003 liittymään Irakin sotaan, joka kaatoi Saddam Husseinin, lännen vanhan liittolaisen, mutta johti ainakin 600 000 siviilin kuolemaan ja loi pohjan ISISin nousulle. Esimerkkejä sotilaallisen kriisinratkaisun onnistumisista onkin sitten paljon vaikeampi löytää.

Eduskunnassa tai medioissa ei juuri ole käyty keskustelua siitä, haluammeko sekaantua muiden sotiin. Kun niin sanottu kansainvälinen yhteisö puuttuu johonkin konfliktiin, taustalla on aina suurvaltapolitiikka. Joitakin maita ja kansoja autetaan ja suojellaan, toisia ei.

Ovatko suomalaiset valmiita hyökkäämään esimerkiksi Saudi-Arabiaa vastaan, jotta Jemenin sota saadaan loppumaan. Israeliin, jotta se lopettaisi palestiinalaisalueiden laittoman miehityksen? Kiinaan, jotta Tiibet saisi takaisin itsenäisyytensä? USA:han, jotta se sulkisi laittoman sotilastukikohtansa Guantánamossa Kuubassa. Tai Venäjälle, jotta se palauttaisi Krimin Ukrainalle? Veikkaan, että eivät.

 

Hävittäjät jäsenmaksuna ”samanmielisten” kerhoon

Suomi on siis ilman minkäänlaista keskustelua eduskunnassa tai muualla luvannut sotilaita ja aseita muiden maiden käyttöön. Taka-ajatus on tietysti, että muut maat puolestaan tiukan paikan tullen auttavat Suomea. Tästä hyvästä Suomi on valmis sekaantumaan sotatoimiin vieraissa maissa ja ostamaan kymmenien miljardien hävittäjäkoneet.

Suomen ilmapuolustukseen tuskin tarvittaisiin 64:ää hävittäjää, jos Kanada, jonka pinta-ala on 30 kertaa niin suuri kuin Suomen, selviää 65 koneella. Nato-maa Tanskalla on 27 hävittäjää, joilla se ehtii valvomaan myös Baltian maiden ilmatilaa.

Sotilaatkin myöntävät, ettei hävittäjäkaupoissa ole kysymys Suomen alueen puolustamisesta. Kenraalimajuri Lauri Purasen työryhmän puolustusministeri Jussi Niinistölle laatimassa hävittäjähankintojen esiselvityksessä todetaan, että keskellä lamaa 1992 tehty Hornet-kauppa ”vahvisti Suomen kuulumista läntisten maiden yhteisöön ja mahdollisti turvallisuus- ja kauppapoliittisten suhteiden syventämisen Yhdysvaltoihin ja Länsi-Euroopan maihin”.

Sittemmin suhteita on sen kuin syvennetty: ”Yhteistyöllä edistetään sotilaallista yhteensopivuutta, suorituskykyjen kehittämistä ja rakentamista sekä vahvistetaan valmiuksia osallistua kansainväliseen kriisinhallintaan. Naton standardit ja toimintatavat ovat yhteistoiminnan perustana.”

Tämän yhteistyön osapuolet eivät ole tasavertaisia. Kuten USA:n armeijan Euroopan joukkojen verkkosivuilla todetaan, niiden tehtävänä on ”edistää Yhdysvaltojen strategisia etuja Euroopassa ja Euraasiassa”. Euraasia tarkoittaa tässä yhteydessä lähinnä Ukrainaa ja Venäjää. Tällä hetkellä nämä strategiset edut määrittelee Donald Trump.

Britannian puolustusministerin Michael Fallonin mukaan JEF-joukot yhdistävät ”samanmielisiä maita”, jotka ”auttavat toisiaan”. Joukkoja kuitenkin johtaa suvereenisti entinen siirtomaavalta Britannia, joka on ollut USA:n mukana hyökkäämässä sekä Irakiin että Libyaan ja osallistuu myös Syyrian sisällissotaan. Taas kiinnostaisi, millä perusteilla Suomi ratkaisee, missä sodassa meidän tulee auttaa Britanniaa.

Parasta puolustuspolitiikkaa Suomelle olisi tietysti sotien ehkäisy rauhaa välittämällä ja konflikteja lievittämällä. Heittäytyminen pelinappulaksi suurvaltojen etupiirikiistoissa ja muussa nokittelussa on uhkapeliä. Silti se näyttää olevan hallituksen valinta.

Kaikki sotilaatkaan eivät ole vakuuttuneita nykypolitiikan järkevyydestä. Heidän pelkonsa on, että hävittäjäkaupat ja kansainväliset velvoitteet vievät rahat muulta maanpuolustukselta. Muun muassa ilmatorjunnan tarkastaja eversti Ahti Lappi on esittänyt, että uusia hävittäjiä hankittaisiin vain 12–15 ja keskityttäisiin Suomen alueen ilmatorjunnan ja maavoimien kehittämiseen.

Loput miljardit voisi käyttää vaikka suomalaisten hyvinvoinnin parantamiseen. Sen luulisi olevan upseerienkin mieleen. Onhan eduskunnan puolustusvaliokuntakin todennut, että ”huolestuttavasti lisääntynyt eriarvoistuminen voi uhata yhteiskunnan vakautta ja puolustukselle tärkeää maanpuolustustahtoa”.

(Kirjoitus on julkaistu myös Kansan Uutisten Sireeni!-blogissa.)

Äänestämällä voi tehdä myös hyvää

Kuva: Laura Kotia/Valtioneuvoston kanslia, Gage Skidmore/CC BY-SA 4.0

Kuva: Laura Kotila/Valtioneuvoston kanslia, Gage Skidmore/CC BY-SA 4.0

Äänestäminen olisi kiellettyä, jos sillä oikeasti voisi vaikuttaa. Tällaisia seinäkirjoituksia näkyi takavuosina ympäri Tamperetta. Viimeistään USA:n viimesyksyisten presidentinvaalien jälkeen sutkaus on lakannut naurattamasta.

Kun demokraatit olivat sössineet ehdokasasettelunsa ja äänestäjät valitsivat presidentiksi republikaanien Donald Trumpin, alkoi tapahtua. Heidän äänestyslippunsa todella vaikutti!

Rasistisia törkeyksiä suoltava valtionpäämies on ensi töikseen antanut verohelpotuksia rikkaimmille, vapauttanut suurpankit keinottelemaan ja aikoo romuttaa pienituloisimpien terveydenhuollon. Siinä sivussa hän on päättänyt kiihdyttää ilmastonmuutosta ja korottaa asevarustelumenot uuteen ennätykseen.

Suomessa esimakua Trump-jytkystä oli saatu jo vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Silloin enemmistö suomalaisista äänestäjistä antoi kokoomukselle, keskustalle ja perussuomalaisille mahdollisuuden muodostaa hallituksen. Äänten vaikutus alkoi tuntua heti.

Juha Sipilän (kesk), Alexander Stubbin ja sittemmin Petteri Orpon (kok) ja Timo Soinin (pers) johtama hallitus on vimmaisesti romuttamassa lähes kaikkea sitä, mitä Suomessa on sodan jälkeen saavutettu: sosiaaliturvaa, työttömyysturvaa, työntekijöiden oikeuksia, koulutusta ja päivähoitoa.

Siinä sivussa perusporvarihallitus on pannut Suomea myyntikuntoon. Yhteistä omaisuutta ja palveluja ollaan pistämässä lihoiksi niin kovalla innolla, että ulkomaiset sijoittajat eivät tahdo uskoa onneaan.

9. huhtikuuta on mahdollisuus vaikuttaa äänestämällä toiseen suuntaan. Nyt on mahdollisuus äänestää vaihtoehto sipilöinnille ja trumpisimille.

Kuntavaaleissa valitut kaupunginvaltuutetut päättävät, saako työttömän lapsi olla päivähoidossa niin kuin muutkin, miten monta oppilasta koululuokissa on, onko kouluissa kylliksi henkilökuntaa, missä ja milloin bussit ja ratikat kulkevat ja rakennetaanko Tampereelle asuntoja, joissa ihmisillä on varaa asua.

Kaupunginvaltuusto päättää myös, säilyvätkö Eteläpuisto ja muut rannat ja viheralueet yhteisinä vai muutetaanko ne rakennusyhtiöiden tonttimaaksi, myydäänkö kaupungin sähkölaitos (kuten monet tuntuvat pelkäävän) tai muu yhteinen omaisuus ja tehdäänkö julkiset hankinnat sieltä, mistä halvimmalla saadaan, vai niin, että ne verorahat hyödyttävät paikallista ja suomalaista työllisyyttä.

Tampereen päätöksenteon lähtökohtana pitää olla kaupunkilaisten elämän helpottaminen eikä pakkomielteinen leikkaaminen ja veroäyriin tuijottaminen. Sen sijaan mittarina pitäisi olla asukkaiden hyvinvointi. Hyvinvointi-investoinnit työllisyyteen, kouluihin, kulttuuriin, kohtuuhintaiseen asumiseen, yhteisölliseen tekemiseen ja sosiaali- ja terveyspalveluihin vähentävät eriarvoisuutta ja lisäävät ihmisten osallistumista yhteisten asioiden hoitoon.

Ei tuhota Eteläpuistoa

Eteläpuistosta on noussut Tampereella iso kuntavaalikysymys. Ne, jotka kannattavat 100 vuotta vanhan puiston umpeenrakentamista, toistavat mantraa, jonka mukaan Eteläpuistossa on puistoa vain nimessä ja alueella on vain ryteikköä ja ruma hiekkakenttä. Todellisuuden voi tarkastaa käymällä paikalla vaikkapa sunnuntaina 2.4. klo 13-15 puiston puolustajien kansanliikkeen järjestämällä puistokävelyllä.

Ranta on kieltämättä päästetty (tarkoituksellisesti?) rappeutumaan, mutta ylätasanteen historiallinen puisto, jonka ideoi Suomen kansallisarkkitehdiksi kutsuttu Carl Ludwig Engel vuonna 1830, on ehta viheralue, josta on yhteys Pyynikin luonnonsuojelualueelle. Rantaan taas on esitetty muun muassa taidemuseota ja veistospuistoa. Se kuulostaa hyvältä. Tärkeintä on, että ranta säilyy kaikkien kaupunkilaisten käytössä.

Kun kaupunki järjesti Eteläpuistosta kansainvälisen arkkitehtikilpailun 2013-2014, kilpailuohjeissa pyydettiin esityksiä 1 300–1 800 asukkaan (52 000–72 000 kerrosneliömetrin) asuintalojen sijoittamisesta alueelle. Kilpailuun tulikin ehdotuksia, joissa asukastavoite saavutettiin ja rantaa kehitettiin puistona.

Kaupunki valitsi kuitenkin kaavoituksen lähtökohdaksi ruotsalaisen Tovatt Architects & Planners -arkkitehtitoimiston Seelake-suunnitelman, jossa kilpailusäännöissä asetettu rakennusmäärä kaksinkertaistettiin. Voittajaksi tuli siis ehdotus, joka ei noudattanut kilpailun sääntöjä.

Kilpailun tuomaristo totesi arvostelupöytäkirjassaan ehdotuksista, että ne ovat ”puistotoimintojen osalta varsin varovaisia”. Seelake-suunnitelmassa se tarkoittaa sitä, että vanhan viheralueen jokainen puu kaadetaan.

Kilpailusääntöjen mukaan uudisrakentamisen tuli ”varmistaa seudullisen viheryhteyden jatkuminen”. On vaikeaa nähdä, miten hävitetty puusto täyttää tämän kriteerin.

Seelake-suunnitelmassa yhdistyvät kaupungin kamreerien ja rakennusyhtiöiden toiveet. Eteläpuisto on keskellä kaupunkia järven rannalla. Sinne voidaan rakentaa kalliita asuntoja, ja kaupunki voi myydä rakennusoikeudet hyvään hintaan. Ja mitä enemmän rantaan rakennetaan, sitä enemmän kaupunki saa rahaa.

Eteläpuiston hävittämistä ajavat ennen kaikkea Tampereen kokoomus mutta myös vihreät ja sosialidemokraatit. Kaavoituksesta vastaavan yhdyskuntalautakunnan vihreä varapuheenjohtaja Jaakko Stenhäll ei näe Eteläpuistossa puistoa lainkaan. Puoluepoliittisesti sitoutumaton Urbaani Tampere -yhdistys, jonka hallituksessa istuu muun muassa vihreiden ja kokoomuksen aktiiveja, on huolissaan lähinnä siitä, rakennetaanko puistoon varmasti kyllin paljon. Myös yhdyskuntalautakunnan puheenjohtaja Pekka Salmi (sdp) kannattaa Seelake-suunnitelmaa.

Eteläpuiston suunnittelukilpailun tuomaristo totesi myös, että kilpailuehdotukset ”eivät pyri tai pysty tuomaan Tamperetta kaupunkiarkkitehtuurin maailmankartalle”. Arvio on turhan vaatimaton. Maailmassa tuskin on monta kaupunkia, jotka olisivat tuhonneet maansa kansallisarkkitehdin luomuksia.

KORJATTU 1.4.2017: Muutettu Urbaani Tampere -yhdistyksen kuvausta. Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton eikä ”vihreitä lähellä oleva” kuten ensin kirjoitin.

Kuva: Cai Melakoski

Tämän puiston olemassaolo on epäselvää osalle Tampereen kaupungin päättäjistä. (Kuva: Cai Melakoski)

Toivottavasti riittää pahoinvoivia lapsia

Kuva: Creative Commons BY 2.0Tampereen seudun valtamedia Aamulehti julkaisi 17.1.2017 luettelon Pirkanmaan menestyvimmistä yrityksistä. Listaus taisi olla samalla katsaus sosiaali- ja terveysalan tulevaisuuteen, jos hallituksen kaavailema suuri sote-uudistus toteutuu.

Sadan yrityksen listalla sijalla 27 on Lastensuojeluyksikkö Siivet Oy. Sen toimiala on sosiaalipalvelut ja nimensä mukaisesti erityisesti lastensuojelu. Yritys myi viime vuonna palvelujaan 3,196 miljoonan eurolla ja teki 442 000 euroa voittoa. Eikä huonosti ole mennyt edellisinäkään vuosina. Julkisten tulostietojen  mukaan tuloksen eli liikevoiton osuus liikevaihdosta eli myynnistä on noussut mukavasti.

Siivet talousluvut

Siivet Oy on ryhmäperhekoti, joka tällä hetkellä majoittaa alaikäisiä turvapaikanhakijoita, kunnes nämä joko saavat oleskeluluvan ja sijoitetaan kuntiin tai palautetaan lähtömaahansa.

Yrityksessä on verkkosivujensa mukaan hieman alle 30 työntekijää. Henkilökunta tekee tärkeää ja arvokasta työtä. Kuten kansainväliset sopimukset velvoittavat, Suomen pitää hoitaa täältä turvaa sodalta ja sorrolta etsivien asiat humaanilla tavalla.

Ei ole aihetta epäillä, etteivätkö Siipiin sijoitetut lapset saisi asianmukaista hoitoa. On kuitenkin vähintäänkin kyseenalaista, saako tällä tehdä yksityistä bisnestä.

Tämän menestyjäyrityksen ainoa asiakas on valtio. Siten myös sen liikevoitto rahoitetaan 100-prosenttisesti verovaroilla.

Jos toiminta toteutettaisiin kunnan tai muun julkisen sektorin palveluna, noilla 442 000 eurolla voitaisiin esimerkiksi palkata kymmenkunta sosiaalityöntekijää vaikkapa lastensuojelutyöhön.

Mojova liikevoitto koituu omistajien hyväksi, mutta myös lastensuojeluyksikön toimitusjohtaja näyttää saavan osansa menestyksestä: vuoden 2015 verotietojen mukaan hänen palkkatulonsa olivat yli 137 000 euroa vuodessa eli reilut 11 400 euroa kuukaudessa. Vertailun vuoksi sanottakoon, että esimerkiksi Tampereen sosiaali- ja terveyspalveluista vastaavan apulaispormestarin kuukausipalkka on 6 600 euroa.

Kun yrityksen tavoitteena on tuottaa omistajilleen voittoa ja yrityksen toimiala on lastensuojelun kaltainen sosiaalialan palvelu, syntyy väistämättä kiero ansaintalogiikka. Mitä enemmän on lapsia, jotka voivat niin pahoin, että he tarvitsevat huostaanottoa tai muita tukitoimia, sitä enemmän yritys tuottaa.

Vaikka hallitus toitottaa ”valinnanvapautta”, sen sote-uudistuksen pääsisältö on nimenomaan verovaroin ylläpidettävien sosiaali- ja terveyspalvelujen avaaminen yksityisten yritysten liiketoiminnaksi. Silloin väistämättä suuri osa verovaroista päätyy lääkäri- ja hoivayritysten voitoiksi, jotka jaetaan osakkeenomistajille. Samaan aikaan hallitus kaavailee kolmen miljardin euron leikkauksia sosiaali- ja terveyspalveluihin.

(Kirjoitus on julkaistu myös Kansan Uutisten Sireeni!-blogissa.)